Yliviivaustusseja, muistiinpanoja, post it-lappuja ja tulevaisuuden haaveita. Hienoista jännitystä onnistumisesta, epäonnistumisesta. Satoja istuttuja tunteja kirjaston lukuhuoneessa, puhelin äänettömällä. Mikä minusta oikeasti tulee isona? On kevät ja pääsykokeiden aika. Pääsykokeiden, jotka näyttelevät suurta osaa nuoren, nuoren aikuisen, aikuisen elämässä. Pienestä se on kiinni. Tulevaisuuden suuntaviiva.
Hakijoiden määrät lähes jokaiselle alalle ovat todella suuria ja sen suuren, paksun kirjekuoren putoaminen postiluukusta on yhä tiukemmassa ja tiukemmassa. Pieniä, ohuita kirjeitä putoilee paljon suuremmilla prosenteilla. Samalla putoilee useita välivuosia ja vuoden odotuksia uuteen yritykseen. Paksun kuoren pudotessa hahmottuu ne tulevaisuuden suuntaviivat. Tiedät suunnilleen kuinka tulevat vuotesi vietät. Tiedät mahdollisesti missä ammatissa tulevat vuotesi vietät. Esimerkkinä Helsingin yliopiston opettajankoulutusyksikön hakijamäärät vuonna 2016. Hakijoita 1770 ja näistä paksu kuori putosi 120:lle hyvin valmistautuneelle tai varmasti jossain tapauksessa myös onnekkaalle hakijalle. Pieniä ja ohuita kuoria postitettiin todella, todella paljon enemmän.
Tässäpä näitä asioita miettiessä osaa kyllä arvostaa ihan eri tavalla hetkeä, jolloin silloisen kimppakämppämme keittiön postilaatikosta putosi se paksu kirjekuori. Asuin keittiössä, jossa oli jauhelihan paistokielto, koska haju tarttui ikävästi lakanoihin. Paksu kirjekuori saapui Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä. Pääsin sisään toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla en valmistautunut tarpeeksi hyvin. Tiedostin sen silloin jo itsekin. Toisella kerralla valmistauduin huolellisesti ja haastattelutilanteeseen menin vessapaperista askarrellut tupot nenässä. Alkoi vuotamaan verta molemmista sieraimista juuri ennen h-hetkeä. Varmasti jäin haastattelijoiden mieleen. En kuitenkaan voi luvata, että tämä on avain varmaan sisäänpääsyyn.
Se on se sisäänpääsy. Se sisäänpääsy on kaikista vaikeinta. Sisäänpäästyäni pärjäsin opinnoissa todella hyvin ja näin varmasti on monella muullakin. Kajaaniin hakeuduin, koska sain vihiä, että sinne juuri tuo sisäänpääsy on minun tasolleni huomattavasti helpompaa kuin näihin opiskelijoiden paratiiseihin, Jyväskylään tai Helsinkiin. Piti hypätä tuntemattomaan, mutta tämä hyppy todella kannatti. Kajaani oli pieni ja sympaattinen opinahjo, jossa lähes kaikki tunsivat toisensa, opettajat ja opiskelijat. Ruokalan henkilökunta ja talonmiehet. Tein kahdessa vuodessa lähes 230 opintopistettä ja hain onnistuneesti siirron Helsingin yliopistoon suorittamaan maisterin opintoja. Massaluentoja, massakampuksella. Päällimmäisenä muistona päättöharjoittelu, jyrkkä ylämäki Siltavuorenpenkereelle ja maisterin paperit. Maisterin paperit, jotka mahdollistivat minulle viran. Viran ammatissa, jota rakastan.
Haluan toivottaa onnea kaikille pääsykokeisiin valmistautuville. Paksun tai ohuen kirjekuoren saaneille tai saaville. Tee juuri sitä mikä tuntuu oikealta.
-Esko-
20 Comments
Hei mahtavaa! Itsekin KOKYstä valmistuneena (ja valot sammuttaneena) nautin kovasti opiskeluajoista kyseisellä kampuksella. Ja tulipa mieleeni, että luultavasti olemme törmänneetkin, jos satuit asumaan sellaisessa aika Kosovon näköisessä välikössä keskustassa! Hyvää kesäkuun 3. odotusta!
Moikka Annu!
KOKY rules! Meillä taitaa olla kesällä vuosikurssimme tapaaminen kesällä. Mukava mennä käymään Kainuussa vuosien tauon jälkeen. En kyllä asunut mainitsemassasi välikössä…???? Aurinkoista kevättä!…????
Lenkkikerhon tapaaminen Kainuun reissun yhteyteen?? Voisit muuten kertoa joskus enemmänkin Kajaanin ajastasi, kainuulaiseen tapaan uteliasta kun kiinnostaa ????
No, ei yhtään huonompi idea…????
Moi Esko!
Kiitos taas kivasta postauksesta. Täällä yksi (toivottavasti) tuleva lastentarhanopettaja 🙂 VAKAVA- koe oli tänä vuonna kinkkisempi kuin ikinä, ja moni itseni mukaan lukien odottaa ensi viikolla tulevia soveltuvuuskoekutsuja pelonsekaisin fiiliksin. Kasvatusala olis niin mun juttu, ja olis parasta päästä näyttämään se haastatteluun asti! Pidän peukkuja itselleni, mutta myös kaikille muille. Hyvä me!
Hyvä te ja hyvä Maiju!
Joo, olen kuullut samaa Vakavasta. Todella haastava ja mittaa kyllä perehtyneisyyttä asiaan. Toivottavasti ovet aukeavat…Tsemppiä!…✌
Ihanaa kun kirjoitat välillä tälläisestäkin aiheesta, näin erilaisesta! Sait yhden blogia alusta asti seuranneen pääsykoelukijan pillahtamaan itkuun – se on juuri tuota mainitsemaas jännitystä onnistumista tai siitä toistuvasta epäonnistumisesta.. Mutta silti jotenkin tuli tsemppifiilis tästä, kiitos!
Ei ollut tarkoitus kyynelteen tirautukseen ja oikein paljon tsemppiä kokeisiin!!…✌
Olin viime vuonna yksi niistä ohuen kirjekuoren saaneista. tänä vuonna paremmalla valmistautumisella uusintayritys Helsingin yliopistoon, kun muualle ei ole mahdollista perhesyistä hakea. Pääsykokeesta jäi tänä vuonna hyvä fiilis, mutta vielä pitää viikko odottaa sen tuloksia ja mahdollista kutsua soveltuvuuskokeisiin. Tiedän jo nyt, että rakastan sitä ammattia, enää vain pitäisi päästä opiskelemaan itselle se opettajan pätevyys. Ja harmittaa, että tajusin hakea vasta nyt, kun on yksi tutkinto, työelämää (työssä josta en pahemmin välitä) ja kaksi lasta paketissa. Opiskelu olisi varmasti ollut helpompaa aikana ennen lapsia. Mutta kaikella on tapana järjestyä, en suostu jäämään haaveilemaan vaan pyrin toteuttamaan unelmani! 🙂
Tsemppiiiäää ja unelmia kohti. Koskaan ei ole Sonja liian myöhäistä…????
Täälläkin odotellaan tuloksia VAKAVA kokeesta jännittynein fiiliksin. Olihan se koe aivan sairaan vaikea tänä vuonna..Oishan se mahtava päästä alalle josta on unelmoinut aina. Opettajan ammatti ois vaan niin paras! Haastava, vaihteleva, työkaverit, lapset ym. Niin monipuolinen.
Monipuolinen Suvi, todella!
Tsemppiä ja toivottavasti ovet aukenevat!…✌
26 vuotta sitten raksitin ruutuun kauppaoppilaitoksia. Kolme vaihtoehtoa. Ei pääsykokeita, ei mitään. Sinne vaan sisään opiskelemaan. En tiennyt mitä halusin, tiesin vaan että haluan olla töissä konttorissa. En ole koskaan ollut järin hyvä tai lahjakas opiskelemaan. Tiedon päähän pänttääminen ja sen ulkoa toistaminen ei ole kiinnostanut. Mutta jokin palo niissä paperin pyörittelyissä oli. Muut halusivat jotain korkeakoulutetumpaa. Minä halusin konttorirotaksi.
Ja vitsi, sinne konttoriin pääsin töihin opintojen jälkeen Ja ne työt vei mennessään. Ja vitsi mä olen hyvä työssäni vaikken koskaan mikään briljantti opiskeluissa ollutkaan. Se työstä saatava palo tekee ihmisestä ihan ihme eläimen. Miten sitä voikaan tehdä jotain työtä tunteen palolla.
Sitä olen monesti miettynyt, että miten paljon nykyään jää ihmisiä ulos kouluista, ja juuri sellaisia joilla olisi se luontainen palo johonkin hommaan. Miten monta kertaa se jää kiinni huonosta koulumenestyksestä tai siitä miten feilaa jonkun pääsekoekysymyspatteriston, vaikka ihminen olisi tehty just siihen ammattin tai kouluun? En tiedä onko se kurjempaa vai se, että on myös ihmisiä jotka eivät löydä sitä THE juttua itselleen.
Tykkäsin Eskon tekstin lisäksi kovasti tästä kommentista! P r e c i s! ????????
????
Tämä oli Päkkänä hieno viesti, joka herätteli ajatuksia…Kiitos!…????
Olipas mukava lukee tästä aiheesta! Ihan tuli kylmät väreet, kun itse olin vuosi sitten yksi onnekas juuri noiden mainitsimiesi 120 joukosta. Huhhuh on se vaan hienoa päästä opiskelemaan haluamaansa alaa ja erityisen hienoa on kun ekassa harjoittelussa tajuu olevansa just oikeella alalla. On tä vaa hieno ammatti❤️
Kyllä ja onnea Anni!
Hieno suoritus!…Mukavaa kevättä!…????????
[…] minneköhän sitä lähtisi opiskelemaan? Minne ne hakupaperit postittaisi? Alkava kevät se on jännittävää ja myös tulevaisuuden kannalta hyvin merkityksellistä aikaa monen nuoren tai vanhemmankin ihmisen elämässä. Itse ne silloin aikoinaan Kajaanin jo […]
[…] mahdollisen koulutuspaikan muodossa. Pääsykoeaika. Mahdollisesti tuntien ja tuntien työ, sadat Post it-lappuset, kuluneet yliviivaustussit huipentuvat siihen yhteen kokeeseen. Siinä olisi sitten onnistuttava, jotta postilaatikosta putoaisi myöhemmin se paksu ja iso […]