Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

parisuhde

, , , ,

Hävittää tuommoiset pitäisi

6.3.2018

Olen minä kyllä melkoinen sankari. Yksin asustellessa tietyt pinttyneet tavat nostivat taas päätään ja saivat paikkansa siellä minun omassa arjessani. Ja nämä tavat eivät ole niitä kaikista mairittelevimpia. Eihän niihin itse edes hirveästi kiinnittänyt huomiota, mutta toisen ihmisen tullessa mukaan arkeen ne kyllä huomataan. Yksin ja ennenkaikkea yhdessä. Esko, nämä tavat täytyy taas hävittää:

  • Tyhjien purkkien, smoothie-pullojen ja maitotölkkien säilytyspaikka ei ole jääkaappi. Roskakori on yhden taivutuksen päässä.
  • Yöpuku mallia Aku Ankka tai P.O.P:in haalariyökkäri etunapeilla.
  • Hikisiivous -> Siivoaa erittäin suurella intensiteetilla. On nopeaa, (tehokasta) ja toimenpiteen jälkeen on hikinorot valuvat pitkin otsaa. Lopputulos. Juuri mitään ei tapahtunut. Tällä on uusi nimitys: Häsläyssiivous.
  • Roskapussin asettamattomuus roskalaatikon ympärille. Laitan vain sen pussin sinne laatikkoon, en viritä sitä oikeaoppisesti reunoille, jolloin roskienvetotilavuus nousisi huomattavasti.
  • Vaatteiden heittely ympäri asuntoa. Tämä sama homma, tämä sama homma. Kuinka se on niin vaikeaa viikata vaate ja laittaa se takaisin kaappiin tai pyykkikoriin. Niinpä, minulla ei muuten ole pyykkikoria. Täytyy kokeilla jos auttaisi.
  • Yleinen säätäminen. Aamuisin sitä tottui lähtemään yksin töihin ja se sama kaava tuli selkärangasta. Ne tutut hommat olisi hoitunut vaikka silmät kiinni. Berocca, espresso, smoothie, hammaspesu jne…jne…Nyt siellä kahvinkeittimen ääressä hääräilee ajoittain toinenkin ihminen. Tämä vaatii hieman totuttelua. Toisaalta, kivaahan se on vähän törmäillä siellä vessan ovella ja sylkäistä hammastahnat vuorotellen sinne lavuaariin.

Hyvä, että näitä tuli mietittyä ja kirjoitettua ylös. Lähdetään nyt näistä kuudesta liikenteeseen. Saa nähdä onnistuuko hävitys. Toivottavasti.

Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei…

Tiistaita, tiistaita!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (2)
, , , , ,

Mikä sinkkuelämässä ahdistaa?

13.12.2017

En puhu nyt siitä supersuositusta televisiosarjasta. Ei siinä ahdista mikään. Sehän on hyvin viihdyttävää hömppää ja itse voin myöntää pitäväni niistä valkokankaalle tuotetuista elokuvista. Tämä elämä, kun ei ole aina televisioviihdettä. Tai on minun elämäni ollut yhdeltä ajanjaksolta myös televisiosarja. No, olipas kömpelö aloitus. Sinkkuelämästä olen kirjoittanut paljon ja tulen varmasti myös vielä paljon kirjoittamaankin. Aluksi kirjoittelin sarkastisesti kuinka v###n siistiä tämä touhu onkaan. Ajan kanssa tähänkin elämänvaiheeseen osaa suhtautua tietyllä keveydellä, ei liian intohimoisesti. Intohimoa voisi toki ajoittain olla hieman enemmän.

Se on tämä elämä erikoinen asia. Parisuhteessa eläessä se oma aika tuntui ajoittain niin luksukselta. Sai vaan olla, köllötellä, syödä karkkia ja lukea uusinta Annaa. Sinkkuna köllötellessään, karkkia syödessään, taas yhden Annan oikealle sviipanneena sitä toivoisi, että olisinpa siellä kylppärissä huonosti nukkuneena pesemässä niitä kurahousuja. Oma aika, kun on niin kontekstisidonnainen asia. Liika on liikaa, asiassa kuin asiassa. En ole koskaan elänyt näin ”kauaa” sinkkuna. Kyllähän tässä elämäntyylissä on myös jotain kiehtovaa ja viihdearvo on näemmä myös suuri. Harvemmin on sellaista viikkoa, ettei iltapäivälehdissä olisi jotain otsikkoa liittyen sinkkuuteen. ”Mistä syystä olet sinkku?” ”Millainen sinkku olet?” ja viimeisenä ”Vain harva on sinkku ikuisesti.”

Tässä ollaan ja elellään yksin. Pääosin hymy huulilla. Tässä on parissa vuodessa havainnut myös asioita, joiden osuessa kohdalle sitä toivoisi, että olisi avoimesti julistettu siellä Facebookissa: In a relationship. Koska virallistahan kaikki on vasta, kun se on somessa.

  • Juoksulenkki pilkkopimeässä vesisateessa. Jalat ovat kastuneet litimäriksi jo ensimmäisten viiden metrin jälkeen. Voisi niitä iltoja joskus muullakin tavalla viettää.
  • Kaupungilla kävellessä törmää hymyilevään ja hassuttelevaan perheeseen. Kenenkään onni ei ole keneltäkään pois, mutta joskus olisi mukava laulaa sitä vanhaa Apulantaa muillekin kuin Instastories-seuraajille.
  • Fyysisen kosketuksen puute. En tarkoita välttämättä sitä suurinta hekumanhuippua, vaan ihan pienen kosketuksen tärkeyttä. Se pieni silitys tai puhallus niskaan on äärimmäisen hienoa. Ei sitä vuosien suhteen keskellä edes ymmärrä tai osaa riittävällä tasolla arvostaa.
  • Matkustamisen hankaluus. Kyllä, yksinkin voi tietysti matkustaa, mutta itseni tuntien en viihtyisi esimerkiksi kahta viikkoa yksin. En edes viikkoa. Kerran olen miespaikalla matkustanut Tukholmaan. Avasin hyttini oven ja siellä poltteli Keski-Eurooppalainen herrasmies sikaria alapedillä. Aina, kun itse voisi lähteä reissuun, niin ystävilläni on töitä. Aina, kun ystäväni voisivat lähteä reissuun, minulla on töitä.
  • Ruoanlaitto. En ole niinsanottu synnynäinen superkokki ja etenkään yksin en koe kokkaamista kovinkaan mielekkääksi. Tästä en ole todellakaan ylpeä. En yhtään. Varmasti osaisin tehdä ruokaa, mutta mielummin syön ulkona ja onneksi koulumme keittäjä on ihan timanttinen tyyppi. Tekee niin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa. Ja työlounaitani ei tarvitse syödä yksin. Aina on lähes sata ruokaseuralaista.
  • Jouluaatto
  • ”Sait supertykkäyksen…” ”Sinulla on mielenkiintoinen profiili. Kolme ihmistä on salaisesti tykännyt sinusta…” Nämä perhanan sovellukset. Itse edelleen haluan kokea fyysisen supertykkäyksen ja uskoa, että nämä salaiset tykkäykset saapuvat kasvotusten. Kahvilassa, bussissa tai kauppajonossa. No, nämä nyt saattavat olla hieman utopistisiä ajatuksia.

Niin ja jaksan uskoa myös siihen, että profiilini on riittävän mielenkiintoinen myös täällä oikeassa maailmassa. Ei ainoastaan siellä virtuaaliviidakossa.

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila //

Comments (9)