Kevät ja liikuntatuntien pesäpallo. Se on aina yhtä lyömätön kombo. Tuo kansallispelimme on todella hyvä urheilulaji, joka ei ole varsinaisesti lyönyt läpi rajojemme ulkopuolella. Joskus sitä ihmettelee, miksi näin? Taktinen ja myös äärimmäisen mukava laji pelata. Itseasiassa koskaan en ole käynyt paikanpäällä katsomassa kokonaista pesäpallo-ottelua. Sepä täytyisikin joskus toteuttaa. Harmi, että Kaisaniemen Tiikereiden ottelut päättyivät kaksikymmentä vuotta sitten ja eipä ole senkoommin Helsingissä Superpesistä pelattu kuin näytösotteluita, vai olenkohan ihan väärässä?
Jokaisella meistä on varmasti jonkinmoisia muistoja pesäpallon pelaamisesta ja uskoakseni suurimmalla osalla ne liittyvät koulumaailmaan. Olemme monena vuonna puhuneet, että täytyisi kerätä kaveriporukka kasaan ja laittaa pelit pystyyn. Siinä on vaan aina ne kamppeet ja onnistunut peli vaatii myös melkoisen paljon pelaajia. Pesäpallo olisi kyllä hyvä laji, koska pelaajien eri taitotasot eivät niinkään vaikuta onnistuneen harrasteottelun toteuttamiseen. Eskon lenkkikerho vaihtuisikin Eskon pesäpallopelikerhoksi, hmm…
Omia muistojani liittyen tähän Lauri “Tahko” Pihkalan kehittämään pallopeliin:
- Keväiset kutoset vs. opet- ottelut. Eräänä vuonna sain täydellisen osuman ja pallo kolahti hiekkakentän takana olevan päiväkodin katolle. Takalaiton!
- Viidennellä luokalla heittelimme palloa kaverini kanssa. Hän seisoi suoraan opettajamme edessä, joka oli siis selin meitä päin. Heitin niin kovaa kuin pikkupojan kädestä lähtee ja kaverini “vahingossa” laski räpylänsä eikä ottanut palloa kiinni. Sehän sitten kolahti auktoriteettista opettajaamme takaraivoon. En muista jälkiseuraamuksia.
- Jännitys aina ennen omaa lyötivuoroa. Kolmannella näpy, klassikko!
- Palloonosumisen taika
- Palloonosumattomuuden taika
Väärä, laiton, haava, ykköspesä ja ajolähtö!!
-Esko-