Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

sinkkuisä

, , , , ,

Kuinka asioita kannattaa tänne blogiin kirjoitella?

5.9.2017

Näin omasta elämästään kirjoittelevana bloggaajana sitä usein, hyvin usein pohdiskelee mitä ja ennenkaikkea millä kulmalla tänne kannattaa asioita kirjoitella. Olen kirjoittanut alusta asti todella avoimesti omasta elämästäni. Kirjoittaminen oli minulle aluksi suoranaista terapiaa. Asiat jäsentyivät päähäni paljon paremmin, kun niitä kirjoitti auki. Minä olin päättänyt jakaa asioitani julkisesti. Jonkun mielestä varmasti rohkeaa ja toisten mielestä tyhmänrohkeaa. Haluan olla ihan tavallisen ihmisen ääni, joka elää ihan tavallisen ihmisen elämää. Olen isä, käyn töissä, vietän vapaa-aikaa ja haaveilen toivottavasti kestävästä parisuhteesta, rakkaudesta.

Rakkaus on maailman hienoin asia. Koko sydämen täyttävä rakkaus on asia, jota ei voi ennakoida. Sitä ei voi estää eikä sitä voi tilata. Se voi syttyä huoltoasemalla, linja-autossa tai ihan missä vaan. Sen voi sytyttää vastustamaton hymy, älykkyys, silmät tai jossain tapauksissa myös pitkän paidan alla piilossa ollut täydellinen takamus. Rakkaus on edelleen maailman hienoin asia, mutta niin on myös empatiakyky ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Olenkin usein miettinyt, että sen oikean osuessa kohdalle. Vaaleanpunaisten ajatusten vallatessa mieleni. Kuinka tämän asian täällä blogissani avaan? Suuresti, vai pienesti ja kauniisti? Sitähän ei voi vielä tietää eikä ennakoida. Tärkeimpänä asiana ja ohjenuorana on lähtökohtaisesti aina toisen ja läheisten ihmisten kunnioitus ja arvostus.

Usein olen treffeillä sanonut: ”Toivottavasti tuleva parisuhteeni olisi maailman paras. Ainakin yritän kaikkeni tehdä, että näin tulisi tapahtumaan.” Ilmankos olen edelleen sinkkumiehiä, koska tuo taitaa olla hieman liian raflaava repliikki ensimmäsille treffeille. Kaikki edelliset suhteenikin ovat olleet omalla tavallaan maailman parhaita. Opettavaisia ja muistorikkaita matkoja, joiden se viimeinen paluulippu on kuitenkin tilattu eri osoitteiseen. Eikä sille voi mitään. Jos ei voi yhdessä matkaa kulkea, niin on parempi lähteä kohti uusia matkakohteita. Kuitenkaan heittämättä niitä matkoilta kertyneitä matkamuistoja roskakoriin. Joku tilaa äkkilähdön, joku odottelee rauhassa sitä oikeaa paratiisiaan. Joku saattaa jäädä ikuisesti haaveilemaan niistä valkoisista hiekkarannoista.

” Minä rakastan sinua.” Voiko näin sanoa enää koskaan? Katsoa silmiin, ottaa kädestä kiinni ja sanoa nämä kolme sanaa. Kolme sanaa, jotka jokainen ihminen haluaa kuulla. Jokainen ihminen haluaa varmasti rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon ja uskon, että itsekin nämä sanat voin vielä joskus kuulla ja sanoa. Jenni Pääskysaari totesi kirjassaan osuvasti: ”Jos jaat rakkautta avokätisesti ympärillesi, se palautuu sinulle moninkertaisesti takaisin. Luota siihen.” Luotan.

Näin olin kirjoittanut 17.4.2016. Luotan noihin Jennin sanoihin edelleen sataprosenttisesti. Täytyy uskaltaa antaa sille rakkaudelle mahdollisuus.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (16)
, , , , ,

Uudestaan isäksi?

12.6.2016

20160603_121121000_iOS 1-2

20160603_121243000_iOS

20160603_121310000_iOS

20160603_121618000_iOSEi perhana! Se olikin NAN ykköstä, eikä kakkosta. Tarravaippoja vai housuvaippoja, ei ne olikin nelosia. Vähän näppylää tuolla polvitaipeessa. Pitäsikö lähteä PikkuJättiin? Se on varmasti jotain vakavaa. Siis, nukkuuko ne vauvat noin hiljaa, ovatko ne joskus hiljaa? Ei, kyllä nyt on jokin vialla ja hengityksen tarkastus viiden minuutin välein. Isyyteni alkutaival oli todellista opettelua. Ei minulla ollut isyydestä mitään käsitystä. Opaslehtisen luin, jonka neuvolasta sain. Perhevalmennuksessa olisi voinut keskittyä kuuntelemaan, eikä pelata Kallion hipsteri-isän kanssa ristinollaa.

Isyyteen ei voi valmentaa. Isyyteen ja vanhemmuuteen oppii. Siihen ikään kuin kasvaa väkisinkin mukaan. Yksi asia, jota olen tässä lähiaikoina pohtinut on jaettu vanhemmuus. Minun on vielä vaikea hyväksyä tätä asiaa. Minun on vaikea ymmärtää, että olen ”sinkkuisä”. Minulla on ajat, jotka lapseni kanssa vietän. Ajat ovat pääosin ihania, touhuntäyteysiä, iloisia ja ajoittain myös rankkoja. Lapsemme oppiessa uusia asioita tai heittäessä hänen hyviä juttujaan, minulla ei olekaan ihmistä kenen kanssa voin jakaa nämä asiat. Nyt minun täytyy valmentaa itseni taas uudenlaiseen isyyteen. Tähänkin varmasti oppii ja kasvaa. Näin ainakin toivon.

Oliko se puolikas Heinix? Oliko siellä hoidossa tänään se extra-lelupäivä? Ilonan synttärit ja lahja ostamatta. Tykkäisiköhän tyttö poneista jos työmatkalla haen? Yksinollessa huomaa kuinka paljon niitä kohuttuja ”metatöitä” tämä lapsiarki pitää sisällään. Niitä on todella paljon. Ydinperheissä asioita voi jakaa ja tuota jakamisen arvokkuutta ei voi liikaa korostaa. Se on kultaakin kalliimpaa. Vaalikaa niitä kultaharkkojanne.

Vastuu uudenlaisesta isyydestä on nyt ainostaan minulla ja sen vastuun haluan kantaa kunnialla. Oppaita ja kirjoja isyydestä en lue. No, ehkä Sinkkoselta voin pari vinkkiä ottaa. Uskon, että elämä opettaa tähänkin tilanteeseen.

Onko minulla joskus uusioperhe? Tulenko olemaan aina ”sinkkuisä”? Uudestaan isäksi? Siinäpä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Neiti-Aika näihin tulee joskus vastaamaan. Haikara saattaa lentää pelikaanin seuraksi turbiiniin jo näillä ikävuosilla. Tai ei sitä koskaan tiedä.

Mukavaa iltaa! On muuten kauniin nimen nimipäivät.

-Esko-

Kuvat: Jere Lehtonen

Comments (21)