Browsing Tag

sosiaalinen media

, , , ,

10 000 seuraajaa ja sadan kilometrin kävely

7.6.2023

Iholla- sarja tuli televisiosta ulos syksyllä 2014. Se oli muuten aika erikoista, kun oma naama lävähti vastaanottimiin noin kuusi kertaa viikossa parhaaseen katseluaikaan. Joku saattoi joskus tulla keskustassakin juttelemaan, että oletko siinä sarjassa mukana. Ukko pystymetsästä ei yhtään ollut tuommoiseen osannut valmistautua. Silloin samoihin aikoihin aktivoiduin myös enemmän käyttämään muuan Instagramia. Se oli jotenkin luonnollista siihen samaiseen erikoiseen elämänvaiheeseen. Ensimmäisen kuvani muistan hyvin. Se oli kuva Deep Blue Sea- elokuvan VHS-videokasetista.

Vuonna 2016 perustin oman E2O-blogini, jonka kautta Instagramini alkoi kasvamaan aika nopeaan tahtiin. Tuli tuhat-, tuli kaksi tuhatta-, kolme tuhatta seuraajaa ja niin edelleen. Nyt on sitten tullut täyteen 10 000 seuraajaa. Se on ihan hirveän suuri määrä ja tuntuu itsestäni ihan kummalliselta, että noin moni ihminen arkisia juttujani seurailee. Haluankin kiittää ihan jokaista seuraajaani. Te olette kannustavia, mahtavia, huumorintajuisia ja osaatte ajoittain myös haastaa oikein ajatuksella. Instagramini puolella on aina säilynyt semmoinen rempseä, samaistuttava hyvähenkisyys, vaikka olen sinne hyvinkin syviä asioita ajoittain avannut. KIITOS!

Ehkäpä eniten minulta kysytään asiaa, että kuinka voit tehdä suhteellisen avointa somea, vaikka olet opettaja. Näin olen aiemmin kirjoittanut ja näin kirjoittaisin edelleen. Täysin samoilla sanoilla:

”Usein tulee myös kyselyjä siitä, kuinka opettaja voi kirjoittaa näin avointa blogia? Mitä ne oppilaiden vanhemmat tai oppilaat oikein ajattelevat? Yksi syy miksi aikanaan Iholla-ohjelmaan lähdin tai miksi olen jatkanut tätä kirjoittelua liittyy tähän asiaan. Haluan oman minimediani kautta murtaa sitä opettajaan liittyvää, vieläkin johonkin pinttynyttä mielikuvaa paheettomasta kansankynttilästä. 

Opettajuus on minulle ammatti, jota tykkään tehdä. En ole 24h opettaja, todellakaan. Elän aivan normaalia elämää luokkahuoneen oven sulkeuduttua. Jos tämä kirjoittelu ja avoimuus jollekin olisi jollain tasolla hullunrohkeaa ja ylitsepääsemätöntä. Uskoisin ja toivoisin, että hän minulle siitä tulisi sanomaan.”

On siinä paljon positiivisiakin puolia. Esimerkiksi taannoisessa kevätjuhlassa sain lahjaksi noin puoli kiloa hedelmänaperoita. Paljon olen niitä Instagramissani hehkuttanut, lempikarkkejani. Oletettavasti sieltä oli nämä herkut bongattu. No, mutta siis ihan tosissani. Olen aina pitänyt järjen päässä tai ainakin yrittänyt pitää täällä internetin syövereissä. Läppärin kansi ei aukea tietyissä tilanteissa ja puhelimen tajuan laittaa taskuuni ihan hyvissä ajoin. 

Olikohan sitten järkevää luvata, että kävelen Helsingistä Lahteen, kun 10 000 seuraajaa täyttyy? Taisi täyttyä melkein samaisena iltana, kun tuommoisia Instaani höpöttelin. Nyt se on sitten heinäkuussa laitettava reppu selkään ja käveltävä vanhan tien vartta tosiaan noin sata kilometriä. Juuri hyvä ja hauska tempaushan se on. Hyvä ajoittain vähän haastaa itseään. En tiedä pysähdynkö matkalla yöksi vaikkapa Mäntsälään. Saapa nähdä.

Vielä kerran kovin suuri kiitos teille kaikille ja ihanaa toivottavasti lämpenevää loppuviikkoa!!

-Esko-

// Kuva: Antti Sihlman //

Comments (0)
, , ,

Somekohu, somemyrsky, p###amyrsky…

2.9.2018

Somekohu, somemyrsky, p###amyrsky ja mitä näitä nyt on. Tasaisin väliajoin näitä myrskyjä tänne meidänkin pohjoiselle pallonpuoliskolle iskee. Siellä turbulenssin keskiössä olevalle ihmiselle ne ovat varmasti todella hämmentäviä tapahtumia. Saa olla melkoisen kivikasvoinen tyyppi jos eivät nuo millään tavalla hetkauttaisi. Tällä viikolla myrsky nousi torstai-illan suorasta televisiolähetyksestä. Siitäpä sitten vierivän kiven tapaan vilisivät Maria Veitolan ja Sara Siepin nimet iltapäivälehdissä, somekanavien keskustelukentissä jne, jne…Keskustelun sisältöä en lähde sen enempää analysoimaan. En koe olevani millään tavalla oikea ihminen siihen.

Itse en ole tuommoisen mittakaavan somemyrskyn silmään joutunut ja toivottavasti en tule koskaan joutumaankaan. Aina joku on jonkun puolella ja eipä taida olla tässä maassa semmoista asiaa, josta ei joku mieltään pahoittaisi. Nämä somemyrskyt herättävät talviuniltaan myös ne kaikista kiivaimmat kommentoijat, jotka eivät sanomissaan näppäimistöään säästele. Aikamoisia juttuja tuolta verkkokalvoille nousee. Olisivatko ihmiset valmiita sanomaan noita asioita kasvotusten? En usko. Niin ja toinen kysymys. Onko noita juttuja pakko minunkaan edes lueskella. En usko.

Itse muistan ne hetket, kun olin valmis kaivautumaan maan alle. Elämän peruspilarit olivat murtuneet ympäriltä ja makailin kyyneleitä pidätellen sängyllä. Siitä sitten lisämausteena oma kuva ja näiden itselleni todella kipeiden asioiden käsittely siirtyi vielä iltapäivälehdistöön. Siinä vaiheessa teki mieli kaivautua niin syvälle, ettei sieltä haluaisi ihan heti edes nousta pois. Onneksi parkettilattia ei tarjonnut kovinkaan suuria mahdollisuuksia kaivautumisiin ja myrskyjä seuraa useimmiten poutasää, kuten edesmennyt upea tulkitsija Kari Tapiokin lauloi. Naamani olen televisioon aikoinani laittanut ja kirjoitan julkista blogia. Se hinta on kai vain maksettava.

Kirjoittelijana tunnistan hyvin aiheet, joihin minun ei kannata edes lähteä ”sörkkimään”. Siksi omasta, aidosta elämästä kirjoittaminen on henkilökohtaisesti minulle kaikista paras vaihtoehto. Joskus siinä tapahtuu enemmän ja joskus vähemmän. Mitenköhän saisi joskus synnytettyä ja puhallettua liikkeelle vastakohtaisen positiivisen somemyrskyn? 

Myrskyn jälkeen on poutasää soi täällä taustalla…

Mukavaa viikkoa!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (2)