Mitä mietit?

Saavuin töistä kuntosalin ja infrapunasaunan kautta kotiin. Siivosin oikein kunnolla ja heittäydyin sängylle. Avasin koneen ja Facebook kysyi: Mitä mietit?

Facebook, juuri nyt kymmenes päivä marraskuuta vuonna 2017 perjantaina, mietin:

Että on kiva kirjoittaa tajunnanvirtaa…
Milloin saan luettua loppuun tuon Teemu Syrjälän Elinvoimaisen miehen kirjan…
Menenkö koskaan naimisiin?…(Katsoin päivällä kuvia häistä, joissa olin bestmanina.)
Minkä pizzan tilaan tänään illalla Kallion uudesta Skifferistä…
Miksen edelleenkään saa noita vaatteita kaappeihin?…
Mitäköhän ohjelmaa on luvassa sunnuntaina F:n toimesta?…
Onko Facebookin kultakausi jo edesmennyttä elämää?…
Miten nopeasti nämä hiukseni kasvavat ponnaripituuteen?…

Vuonna 2016 Facebookin mukaan mietin mm. seuraavia asioita:

Lööpissä sanottiin, jotta Suomi on lähdössä nousuun. Merkkinä mm. Pikkujoulut. Kyllä, pikkujouluissa Suomi lähtee todella kovaan nousuun.

Iskä, Munkkivuoreen avattiin uus ravintola. Sen nimi on: Pasta lentää. Eskarikamu kerto. Justjust.

Vuonna 2015:

Mokkapaloja, mokkapaloja, mokkapaloja…

Vuonna 2014:

Otetaan yks vielä marraskuun kunniaks. On jenkkipoksii, mäserpooloo ja getagripit. Teräskärjellä tietysti!

Jos minä EskoSakari olisin koti-isä, ni en tiedä miten rullais. Tänään päivällisenä aitoa Tapolan mustaa makkaraa voissa paistettuna. Iltapalaksi munkkipossut ja mokkapaloja.

Vuonna 2013:
.
..täytynee hankkia vielä lääkärin/psykologin/kalustonkunnostajan/kiinteistöhoitajan/järjestysmiehen/poliisin/enkelin ja valtakunnansovittelijan tutkinnot, nii,i!

…löin tänään puukässässä vasaralla täysiä peukaloon. Sattu(u) aivan helvetisti!

Vuonna 2012:

Faija sano, että sähän oot ihan Jussi Parviaisen näkönen. Kiitos!

Vuonna 2011:

Moi hevonen!

Geometriatunnin jälkeen jostain syystä unohdin viivottimen käteeni. Marssin sitten viivotin kädessä miestenhuoneeseen. Mitäköhän mahtoi ohi kävelevä rehtori ajatella?…(Klassikko!)

Vuonna 2010:

Kyllä tämä koripallojoukkue pitää sisällään äärimmäisen hienoja ihmisiä, kiitos ja tack!

Tilliliha vaihtunut hampurilaisiin ja ranskalaisiin, nykykouluruokaa ameriikan malliin…

Vuonna 2009:

Mensa ja Bakers.

Kolmosen äikän kirjassa oli vitsi: Miksi paloauto on punainen? Sitä vedetään letkusta…oli koomista selventää vitsin ideaa…

Vuonna 2008:

…ja itsevarmuuden lisääntyessä virheen todennäköisyys kasvaa.

…ja hymyileminen kuluttaa huomattavan paljon vähemmän energiaa kuin irvistäminen.

Vuonna 2007:

…is pikkujoulut, ja senhän tietää…

…is hämmentynyt opettaja

Siis, mitä? Olenko ollut hämmentynyt opettaja kymmenen vuotta sitten? Näemmä. Kyllä Facebook tietää.

Kivaa iltaa!

-Esko-

…en puhu nyt saparo- tai etupyllymeiningeistä

Eilen illalla lähdin tutulle lenkilleni kohti Malminkartanon portaita. Vettä satoi aivan kaatamalla ja saapuessani sinne Jätemäen alle alkoi jopa hieman pelottamaan. Täysin pimeä yksinäinen kukkula. Sinne lähdin kapuamaan kohti huippua ja mietin, että olisipa tässä aineksia jopa ihan laadukkaaseen kauhuelokuvaan. Yhtäkkiä pimeydestä tulisi käsi ja tarraisi olkapäästäni kiinni. Mietin myös, että voisiko näitä sateisia syysiltoja ajoittain viettää myös hieman eri tavalla? Vaikka jonkun ihanan ihmisen kanssa “hyggeilessä” (inhoan tuota sanaa). Keittiössä ruoanlaiton yhteydessä yhtäkkiä tulisi käsi ja tarraisi olkapäästäni kiinni. Siinäpä saattaisi olisi aineksia ihan laadukkaaseen romanttiseen komediaan.

Sitä on jo niin tottunut tähän vallitsevaan elämään. Töitä, miniperhettä, urheilua ja kavereita sekoitettuna. Ei edes systemaattisesti ole osannut kaivata ketään tuohon rinnalleen. Eilen tuolla kaatosateessa sieltä aivojen peräkammarista tuli lähes peräkammarin pojalle kuitenkin ajatus. Olisihan se ihan kiva, että pimeänä syysiltana vieressä olisikin joku. Joku, jonka kanssa voisi yhdessä työnnellä niitä Raffeleita sinne Ranch-dippiin. En nyt puhu mistään saparo-tai etupyllymeiningeistä, vaan aidosta kosketuksesta ja läheisyydestä. Sitä kaikki tarvitsevat, myös minä. Sen puutteeseen ei saisi koskaan tottua. Ja näin sateisina, pimeinä syyspäivinä kädestäpitoterapia nousee vielä suurempaan arvoonsa. Olen kehittänyt pääni sisälle omaan tasooni nähden aivan tähtitieteelliset kriteerit tälle mahdolliselle Raffel-kumppanille. Se on niin idioottimaista, kuten myös sovellusrakkauskäyttäytymiseni. Olen varmasti k#######n Tinder-match. Puhumattomuus on ajoittain hyve, tuolla maailmassa sillä ei kovin pitkälle pötkitä.

Suomessa kerättiin vuosina 1935-1975 Vanhan pojan ja vanhan piian veroa. Verorasitus oli kovempi 24-vuotta täyttäneillä lapsettomilla ja naimattomilla kansalaisilla. Verokarhu ei meitä sinkkuja enää verota suoraan taloudellisesti vaikka ne jauhelihat ja ruispalat ovatkin ihan liian isoissa paketeissa. Ei tämä elämäntilanne kuitenkaan niinkään rasita kukkaroa. Ainakin itselläni tuo verottaja puraisee eniten tuonne henkiselle ja fyysiselle puolelle, etenkin sateisina pimeinä syysiltoina. Noh, toivottavasti se verokarhu on jonain päivänä armollinen. Iskee palautuksia tilille, niin että lähtee jalat alta.

Olkoon se arkinen peitonallapussailu kaikkien pariskuntien saavutettu ja enemmän kuin suotu etuus. Niin ja oikein hyvää tyttöjen oikeuksien päivää!

-Esko-

//Kuva: Jere Lehtonen, Olli Laine. Lähde: Wikipedia //