Puolisentoista vuotta on tässä kohta paineltu niinsanottuna vapaana miehenä. Eilen makailin sängyllä, kuuntelin vanhaa kunnon Uniklubia, tuijottelin kattoa ja pohdiskelin elämääni. Elämääni, jota juuri tällä hetkellä elän. Toukokuun 28:na päivänä, vuonna 2017. Perusasiat ovat kunnossa. Minulla on oikein viihtyisä asunto. Minulla on maailman ihanin ja valloittavin tytär. Minulla on vakituinen työpaikka. Vakituista kumppania minulla ei ole. Tämä ei ole yhteistyöpostaus Tinderin, Happnin, Napakympin tai Eliittikumppaneiden kanssa. Tämä ei ole yhteistyöpostaus niiden kärkkäiden kommentoijien kanssa, jotka blogiani vain lemmenkutsuna pitävät. Tämä on aikuisen miehen kirjoitus tunnelmista, joita sinkkuelämä on minussa herättänyt noin puolessatoista vuodessa.
Täällä sinkkuelämän sademetsässä tarvitsisi kyllä viimeisen päälle teroitetun viidakkoveitsen, että täällä voisi raivata eteensä juuri ne oikeat reitit. Ne reitit, joilla ei oksat tökkäisi omaan silmään tai et itse vahingossa räväyttäisi oksaa sen toisen silmille. Tuntuu, että itse olen ollut liikkellä pienellä huonoteräisellä linkkuveitsellä. Teräkin vähän valmiiksi ruostunut. En ole oikein antanut edes mahdollisuutta kunnon sademetsäseikkailulle, värikkäine kakaduineen ja turkooseine vesiputouksineen. Varmasti ihan tietoisesti olen pysytellyt siellä lähtöleirissä. Lähtöleirissä, jossa on hyvä laittaa puitteet kuntoon. Tyhjentää sieltä repusta ne kaikki vanhat tavarat. Selvittää kaikki ne sotkuiset teltannarut. Nyt on reppu pakattu uusia seikkailuja varten ja narut on selvitetty. Mies on valmis, ainakin melkein.
Vielä, kun tietäisi miten päin täällä sinkkuelämän viidakossa täytyisi olla? Ainakin perusmuotoinen verbi olettaa täytyisi pudottaa pois sanavarastosta. Taivutellaanpas hieman. Minä oletan…aina tai lähes aina väärin. Toiminkohan nyt jotenkin erikoisesti? Mitä jos hän ei pidäkään noista tulppaaneista? Onkohan vähän liikaa viedä Prosecco-pullo ensimmäiselle tapaamiselle? Hän ei nyt varmasti pidäkään minusta, jos ei vastaa viestiini kolmessa minuutissa. Sinä oletat…että tuo hakee vain laastarisuhdetta. Hänen olevan täysin eksyksissä, kun noin avoimesti asioistaan puhuu. Hänen vain esittävän, kun suklaata ja kukkia joka tapaamiselle kantaa. Hän olettaa…ettei ole yhtään sinun tyyppiäsi. Yksikön kolmannelle persoonalle ei voi antaa liikaa painoarvoa. Kyllä, kyllä tässä iässä täytyy osata kuunnella jo omaa ääntään, omaa sisintään.
Jos puhut tunteistasi avoimesti, olet liian kiinnostunut. Jos et puhu tunteistasi avoimesti, olet liian kylmä ja etäinen. Jos haluat miellyttää kumppaniasi ja “peesaat” hänen mieltymyksiään, olet kirjan psykologin mielestä ihan väärillä vesillä. Jos kerrankin innostunut ihmisestä, jopa ihastut häneen. On tunne juuri sillä kertaa täysin yksipuolinen. Yksipuolista, kaksipuolista, puolia on tässä sinkkuelämässä miljoonia. Niin miljoonia, että ehkä on tärkeintä vaan olla täysin oma itsensä. Elää isolla liekillä, iloisesti, antaa mahdollisuuksia, ottaa niitä vastaan ja uskoa siihen, että täällä maapallolla tallaa se joku. Se joku, joka on täällä minua varten. Minua, ilman perusmuotoista verbiä olettaa.
Reppu on pakattu!
-Esko-
