Puolisentoista vuotta on tässä kohta paineltu niinsanottuna vapaana miehenä. Eilen makailin sängyllä, kuuntelin vanhaa kunnon Uniklubia, tuijottelin kattoa ja pohdiskelin elämääni. Elämääni, jota juuri tällä hetkellä elän. Toukokuun 28:na päivänä, vuonna 2017. Perusasiat ovat kunnossa. Minulla on oikein viihtyisä asunto. Minulla on maailman ihanin ja valloittavin tytär. Minulla on vakituinen työpaikka. Vakituista kumppania minulla ei ole. Tämä ei ole yhteistyöpostaus Tinderin, Happnin, Napakympin tai Eliittikumppaneiden kanssa. Tämä ei ole yhteistyöpostaus niiden kärkkäiden kommentoijien kanssa, jotka blogiani vain lemmenkutsuna pitävät. Tämä on aikuisen miehen kirjoitus tunnelmista, joita sinkkuelämä on minussa herättänyt noin puolessatoista vuodessa.
Täällä sinkkuelämän sademetsässä tarvitsisi kyllä viimeisen päälle teroitetun viidakkoveitsen, että täällä voisi raivata eteensä juuri ne oikeat reitit. Ne reitit, joilla ei oksat tökkäisi omaan silmään tai et itse vahingossa räväyttäisi oksaa sen toisen silmille. Tuntuu, että itse olen ollut liikkellä pienellä huonoteräisellä linkkuveitsellä. Teräkin vähän valmiiksi ruostunut. En ole oikein antanut edes mahdollisuutta kunnon sademetsäseikkailulle, värikkäine kakaduineen ja turkooseine vesiputouksineen. Varmasti ihan tietoisesti olen pysytellyt siellä lähtöleirissä. Lähtöleirissä, jossa on hyvä laittaa puitteet kuntoon. Tyhjentää sieltä repusta ne kaikki vanhat tavarat. Selvittää kaikki ne sotkuiset teltannarut. Nyt on reppu pakattu uusia seikkailuja varten ja narut on selvitetty. Mies on valmis, ainakin melkein.
Vielä, kun tietäisi miten päin täällä sinkkuelämän viidakossa täytyisi olla? Ainakin perusmuotoinen verbi olettaa täytyisi pudottaa pois sanavarastosta. Taivutellaanpas hieman. Minä oletan…aina tai lähes aina väärin. Toiminkohan nyt jotenkin erikoisesti? Mitä jos hän ei pidäkään noista tulppaaneista? Onkohan vähän liikaa viedä Prosecco-pullo ensimmäiselle tapaamiselle? Hän ei nyt varmasti pidäkään minusta, jos ei vastaa viestiini kolmessa minuutissa. Sinä oletat…että tuo hakee vain laastarisuhdetta. Hänen olevan täysin eksyksissä, kun noin avoimesti asioistaan puhuu. Hänen vain esittävän, kun suklaata ja kukkia joka tapaamiselle kantaa. Hän olettaa…ettei ole yhtään sinun tyyppiäsi. Yksikön kolmannelle persoonalle ei voi antaa liikaa painoarvoa. Kyllä, kyllä tässä iässä täytyy osata kuunnella jo omaa ääntään, omaa sisintään.
Jos puhut tunteistasi avoimesti, olet liian kiinnostunut. Jos et puhu tunteistasi avoimesti, olet liian kylmä ja etäinen. Jos haluat miellyttää kumppaniasi ja “peesaat” hänen mieltymyksiään, olet kirjan psykologin mielestä ihan väärillä vesillä. Jos kerrankin innostunut ihmisestä, jopa ihastut häneen. On tunne juuri sillä kertaa täysin yksipuolinen. Yksipuolista, kaksipuolista, puolia on tässä sinkkuelämässä miljoonia. Niin miljoonia, että ehkä on tärkeintä vaan olla täysin oma itsensä. Elää isolla liekillä, iloisesti, antaa mahdollisuuksia, ottaa niitä vastaan ja uskoa siihen, että täällä maapallolla tallaa se joku. Se joku, joka on täällä minua varten. Minua, ilman perusmuotoista verbiä olettaa.
Reppu on pakattu!
-Esko-
18 Comments
Ei kai sitä oikein muuta voi kuin elää elämäänsä parhaan kykynsä mukaan ja katsoa mihin se johtaa. En ole mikään treffiekspertti, mutta eiköhän se kaikki tärkeä tai koko ihmisyys tule sisältä. Tai siis proseccot ja tulppaanit on vaan pintaa, (eikä niistä varmaan kukaan mieltänsä pahoita), mutta se kaikki muu on tärkeintä. Ja jos miettii liikaa joka sanaa tai liikettä, niin sit se kaikki aito ja tärkeä voi helposti jäädä jonkun päälleliimatun alle…
Kiitos Katja, hieno viesti.
Ajankohtainen kirjoitus itsellenikin. Mutta mulla on runsaan 2 vuoden sinkkuilun jälkeen nyt sellainen olo, että kun aika on oikeasti kypsä, ei tarvitse ajatella mitään noita juttuja. Ja vasta nyt runsaat 2 v sinkkuna elettyäni tiedostan sen. Ei ole olettamuksia tai kirjoittamattomia sääntöjä siitä kuinka tunteellinen olla, kuinka nopeasti pitää vastata viestiin jne. Aina kun tuollaisia pitää miettiä, ei match ole täydellinen tai aika sopiva. Mutta voihan ihmiset olla erilaisia tän asian suhteen.. mutta uskon että meillä sellaisilla, joille parisuhteet eivät olet vain täytettä elämään/kun täytyy olla joku/parisuhteessa olo on normi/tietynlainen kumppani on statusesine, homma toimii juuri niin.
Mielestäni 1,5 vuotta on vielä suht lyhyt aika olla sinkku pidemmän suhteen jälkeen. Vaikka järjellä ja päättäväisyydellä menisi eteenpäin eikä haikailisi enää menneeseen yhtään, kestää pääkopalla silti oma aikansa tottua uuteen…että tulee ihan luihin ja ytimiin se olotila, että tähän voi nyt tulla joku toinen ihminen, joka ei ole exä jonka kanssa 10 vuotta katsottiin nämä ja nämä sarjat iltaisin yhdessä dvd:ltä, syötiin aina maanantaisin pitsaa jne. Tämä on siis oma kokemukseni.
Sä olet Esko kiva mies jolla on selkeästi sydän paikallaan. Ei ole mitenkään mahdollista, etteikö sullekin vielä tulisi tilanne, että rakastut ja vastapuoli tuntee samoin. Eikä tarvitse olettaa tai epäröidä. Onhan niin käynyt joskus ennenkin! Annat vaan itsellesi armoa tässäkin asiassa ja hyväksyt, että on normaalia, että asian suhteen joskus myös vähän alakuloinen.
Ihanaa aurinkoista sunnuntaita ja kiitos kun jaat ajatuksiasi ☺️
Kiitos Muffin viestistäsi. Kaikki ovat tosiaan erilaisia ja ei näihin kai mitään etiketti-sääntöjä ole olemassakaan ja hyvä niin. Ei tässä mitään sen kummempaa alakuloa ole olemassa. Ajoittain pohdituttaa ja itselle on jotenkin luontaista käsitellä asioita kirjoittamisen kautta. Mukavaa viikkoa sinulle!!
Onnea matkaan! Uskon ja toivon että löydät etsimäsi, vaikka siten että joudut välillä umpikujaan, vastaan tulee kallioseinä tai avoin polku. Välillä voit joutua rotkoon tai liidellä liiaaneilla kuin tarzan…..
Älä pidä kiirettä. Maailma on sinua varten.
Kyllä, OO! Tarzan-kesä…Siinäpä teema…:)
Pakko oli kerrankin kommentoida kun osu ja uppos ☺ Miten joku 200km päässä voi lukea ajatukseni. Kaikki on periaatteessa hyvin,tuleva sinkkukesä vaan pyörii mielessä. Mitenhän tulee menemään ja mistä sitä aloittais. Onneksi oma rakas 8v pitää kiinni arjessa, eikä ihan koko ajan voi miettiä tulevaa. Onnea viidakkoseikkailuun ????
Kiitos…:) Mukava, että kirjoitukseni osui ja vielä upposi.
Juuri tuota kaikkea tämä on, elämää sinkkuviidakossa.
Kyllä, kyllä…Mukavaa viikkoa Sari!
“Vielä, kun tietäisi miten päin täällä sinkkuelämän viidakossa täytyisi olla?” “En ole oikein antanut edes mahdollisuutta kunnon sademetsäseikkailulle, värikkäine kakaduineen ja turkooseine vesiputouksineen” Sinäpä sen sanoit, mulla on just menny noin, vaikka kaikenlaisia ehdotuksia (fiksujakin) kyllä tulee. Huomaa vaan että aika kuluu ja taas meni puoli vuotta, mutta Tinderit ja eliittikumppanit ei kyllä mulle sovikkaan, ehkä napakymppi kuitenkin 😀 Kyllä se joku joskus vielä sinunkin vauhdissa pysyy!
Heippa Heli!
Eipä tässä mitään pakkoa ole mihinkään. Lähinnä ajoittain pohdituttaa, ettei tämä ole ihan helppoa sormiennapsauttelua. Eiköhän, eiköhän…:)
Moikka, olipas viisas kirjoitus ☺. Mä itse tapasin puoli vuotta sitten ihanan miehen (deittipalstalta) ja oon kyllä ihan samaa mieltä, että ei voi olla kuin oma itsensä ja jos toinen ei tykkää, niin ei voi mitään. Tosin mä oon aika pohtivainen ja välillä epävarma, vaikka toinen kuinka vakuuttaa rakkauttaan, niin ihan kaikkia epävarmuuksia en aina viitsi toisen niskaan kaataa ☺. Onnea Esko Sen Oikean etsimiseen, kyllä se löytyy sulle varmaan piankin ????????.
Heippa Kirsi! Kiva, että tykkäsit. Ajoittain sitä on hyvä pohdiskella ja onnea sinulle ja ihanalle miehellesi, hienoa!! Eiköhän tuota joku joskus jostain tupsahda…:)
Kun se oikea osuu kohdalle niin silloin kyllä ei viidakon… tai mitkään muutkaan lait päde. Se on menoa, suoraa toimintaa ja sydämen sykettä! Kun oikeat palaset löytää toisensa siinä ne sydämet vaan sitten puhuu omaa kieltään! Älä stressaa, se saattaa olla vain yksi tavallinen kauppareissu ja yksi kaunis katse, joka porautuu suoraan sieluusi. Se on menoa sitten! Mutta sitä odotellessa, teroita viidakkolinkkuveitsesi kuitenkin varmuuden vuoksi, koskaan kun ei tiedä milloin matkalle eksyy villejä petokissoja jotka haluavat hotkaista tuollaisen herkkupalan heti poskeen! 😉
🙂 Herkkupalasta en tiedä. Ei näissä kanankoivissa ole paljoa popsittavaakaan. Eipä tässä asioista stressiä kannata kantaa. Terve pohdiskelu kylläkin tekee hyvää ajoittain. Kyllä, eiköhän sen oikean sitten tunnista, kun semmoinen jostain eteen tulee…Mukavaa viikkoa Maija!!
Mä oon ollut neljä vuotta sinkkuna ja nyt vasta tuntuu siltä että “osaa olla” eikä keskity niihin vääriin asioihin. Eli ajan kanssa vaan 🙂 Ja tosiaan, niin kuin moni täällä sanonut, ei sen oikean kanssa sitten tarvi edes miettiä vaan asiat tapahtuu kyllä ihan itsestään!
No, näinpä!! Ajan kanssa ilman ressiä! Mukavaa viikkoa Sini!