Minä sometan ilman dopingia

Tuossa viikonloppuna seurailin useaan otteeseen sivusta, kun kahdeksanvuotias tyttäreni teki videoita, editoi kuvia aivan kuin vanha tekijä. Teimme yhdessä hieman code.orgia, jolla on hyvä tutustua koodauksen alkeisiin ja siinäkin ympäristössä tämä pikkuheppu omaksui asiat todella nopeasti. Tekniikka se on tosiaankin tullut ryminällä tänne ihmisten ja jälkikasvumme arkeen. Itse sitä välillä tuntuu, että olen minä melkoinen ATK:n dinosaurus. Paperikalenteri edelleen käytössä ja…

…en minä osaa/halua luoda itselleni mitenkään harmonista Instagram-feediä. Vai haluanko minä, että siellä on tarjolla pelkästään täydellisiä otoksia tästä ei aina niin täydellisestä elämästä? Haluan, että siellä säilyy jonkinmoinen aitous ja elämänmakuisuus. 

…algoritmi, en minä semmoistenkaan hyödyntämisestä ihan kauheasti mitään ymmärrä, vaikka varmasti syytä olisi hieman tarkemmin tutustua. Suuret toimijat niitä tietääkseni melkoisen tarkasti määrittelevät. Ainakin uusimmassa Räyhä Ralf- elokuvassa tämä algoritmi oli hyvin arvostettu tekijä. Alkometrin toimintaperiaatteen ymmärrän paljon paremmin. Sen noustessa liian korkealle ei ole paljoa tykkäyksiä tai relevanttia, kohdistettua sisältöä liiemmin tarjolla.

…sosiaalisen median ostetut seuraajat. Tähän ilmiöön olen tutustunut vasta ihan hiljattain. Siis ihmiset ostavat itselleen seuraajia. Ja, miksi? Saadakseen enemmän hyväksyntää joissain piireissä vai saadakseen näyttämään tilinsä paremmilta kaupallisia yhteistöitä tarjoavien yritysten silmissä? Luin Ylen artikkelin ja siinä puhuttiin Bangladeshissa sijaitsevasta tykkäystehtaasta. Ihmiset maksavat siis seuraajista, klikeistä ja tykkäyksistä. Eikö tuo ole hieman semmoista somemaailman dopingia? 

Minä ainakin sometan ilman virtuaalista hemohesia ja näin aion aina toimia. Ainakaan oma itsetuntoni ei korreloi millään tavalla Instagram-seuraajieni tai tykkäyksien määrän kanssa.

Oletettavasti myöskään noin euron päiväpalkalla tykkäystehtaassa työskentelevä ihminen ei välttämättä ole ihan hirveän potentiaalista kohderyhmää esimerkiksi kotimaiselle luonnonkosmetiikalle tai einesruoille. Näin niinkuin mahdollisia yhteistöitä tarjoavan yrityksen näkökulmasta.

…se Netflix and chill. Tämähän nyt ei suoranaisesti liity sosiaalisen mediaan. Ja vielä vähän aikaa sitten en tiennyt mihin se tarkalleen edes liittyy. No, elokuviin ainakin. Nopea googlaus kertoi aika nopeasti. Ja, kyllä nyt olen tässäkin asiassa paljon viisaampi. 

Kehitys kehittyy ja myös tämmöisen ATK:n dinosauruksen tulee kehittyä sen mukana. Kaikennäköistä, kaikennäköistä.

-Esko-

Nyt oli onnistunut lahja…

“Tänä jouluna on korkea aika siirtää myös isä älypuhelinaikakaudelle. Gigantin Anna lahjan puhua-kampanja osui todella oivaan paikkaan. Tämä lahja tulee puhumaan ja kuuntelemaan toivottavasti paljon. Tällä lahjalla on myös pidemmän aikavälin merkitys. Tämä lahja tuo isän, äidin kanssa samalle viivalle. Nyt he voivat yhdessä kehuskella kuinka kännykällä voi lukea Iltasanomia ja tärkeimpänä: Kuinka älypuhelimella voi liittyä perheemme WhatsApp-ryhmään. Vastaanottaa kuvia, viestejä ja videopuheluita lapsiltansa ja lastenlapsiltansa.” Näin kirjoitin ennen joulua, kun pohdiskelimme isälle lahjaa. Isälle, joka on nyt vihdoin ja viimein saatu siirrettyä älypuhelinaikaan.

Ja ryminällä on isä sinne siirtynytkin. Alkukankeuden sekä liittymien asennuksen jälkeen kilahtelee tasaisin väliajoin perheemme WhatsApp-ryhmään kuvia ja vielä hyvin lyhyitä ja ytimekkäitä tervehdyksiä. Viime viikonloppuna olimme käymässä vanhemmillamme ja olipa niin kiva huomata, että nyt oli onnistunut lahja. Isästä huokui ylpeys, kun hän laittoi siihen päiväkahvien oheen olympialaiset pyörimään matkapuhelimestaan. Lueskeli Iltasanomia ja manasi omaan tuttuun tyyliinsä Reijo Jylhän viestijoukkuevalintoja. “Tuolla se isäs rajailee kuvia…”, sanoi äitini, kun eilen puhelimessa puhuin. Ja hetken päästä saapuikin viestiketjuumme kuva jouluna lastenlasten kanssa tehdystä hyvin huolletusta lumikarhusta. Hyvin oli rajattu ja huolta pidetty.

Kehitys kehittyy ihan hirveätä vauhtia ja välillä on itsekin vaikea pysyä perässä. Saatika sitten vanhemmalla sukupolvella, joille sanasta puhelin piirtyy verkkokalvoille kuva tuosta ylemmän kuvan kapistuksesta. Itsekin muistan hyvin tuommoisen “veivattavan” mallin. Suuntanumero eteen jos halusi kauemmas soittaa. Naapuriin meni ilman. “Onko Tuomas kotona?…”  Silloin mahdollisuus esimerkiksi videopuhelusta kuulosti yhtä absurdilta, kuin V-televisiosarjan avaruusolioiden laskeutuminen Joensuun kauppatorille. Tällä hetkellä avaruudessa leijaileva Tesla on yleisempi kuin tuo “veivattava” puhelin siellä eteisen pöydällä.

Minneköhän tulevaisuudessa vielä mennään? Mielenkiintoista, todella. Eilen katsoin älytelkkaristani elokuvan nimeltään Yösyöttö. Siinä otti Pasasen Antti homman haltuun. Siinä taisi Pasasen Anttia hieman väsyttää. Siinä oli Pasasen Antilla hieman opeteltavaa. Kova faija!

Minkämoisia muistoja herättää tuo ylemmän kuvan “älypuhelin”…?

Kivaa torstai-iltaa!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //