KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Babler ja Tori
Parrakas vaaleatukkainen herrasmies haroo hiuksia keinutuolissaan ja pohdiskelee mielessään. Olisiko jo aika kokeilla jotain tuoretta näkökulmaa? Satoja vuosia olemme tonttujen kanssa täällä joulupajalla nikkaroineet uusia lahjoja, toteuttaneet niitä miljoonia toiveita ja poseeranneet erinäisissä julkaisuissa kimalteen ja valkoisten nietosten keskellä. Voisipa tarjota tonttuapulaisillenikin hieman rennompaa duunia näin joulukuun lähestyessä. Jos kokeilisimmekin tänä vuonna toimittaa lahjaksi kierrätettyä ja käytettyä tavaraa? Ei tarvitsisi tonttujenkaan aina hiki hatussa uutta rakentaa. Vaan, miten minä sen asian näille ahkerille vanhoihin kaavoihin juurtuneille apulaisilleni esitän?
Korvatunturilla alkaa yt-neuvottelut. Toljanteri lomautusuhan alle. EI! Joulupukki joukkoineen huomioi kestävän kulutuksen avainajatuksella: Toiselle tarpeeton voi olla toiselle lahja – laitetaan yhdessä hyvä kiertämään. JOO, se kuulostaa hyvältä. Voi saunatonttukin lähteä Toljanterin kanssa viettelemään joulua jonnekin toivomaansa lämpimään lomakohteeseen. Muori jää kyllä tänne. Punakuono hurauttaa sinne ekologisesti kauramoottorillaan muutamassa tunnissa.
Parrakas vaaleatukkainen herrasmies haroo hiuksia sohvallaan ja pohdiskelee mielessään. Se olisi taas kohta edessä vuosittainen joululahjarumba. Näin iän karttuessa on lahjaperinne kokenut täydellisen u-käännöksen. Aikoinaan sitä veljen kanssa kisailtiin kummalla oli suurempi lahjakasa ja vähemmän niitä tylsiä pehmeitä paketteja. Nykyään ne pehmeät paketit ovat hyvinkin tarpeellisia ja suurin nautinto tulee siitä, kun voit muistaa läheisiä jollain pienellä tai suuremmalla paketilla. Tänä jouluna kääntyykin Esko Ekopukin joululahjahankinnoissa täysin uusi sivu.
Saan ottaa osaa Torin joulukampanjaan, jossa ajatellaan joulun hankinnoissa fiksua ja kestävää kuluttamista. Tori, tuo Suomen suurin vertaiskaupan markkinapaikka sai kampanjansa tiimoilta minutkin kysymään itseltäni: Miksei joululahja voisi olla second hand? Niinpä, miksipä ei? Tänä jouluna tulen hankkimaan ainakin osan lahjoista Torin valtavista valikoimista.
Isä vastaa aina joululahjatiedusteluihin vakiolla: Mulle ei tarvitse sitten mitään ostaa. Äiti samalla tavalla, mutta Joensuun murteella: Miulle ei tarvitse sitten mitään ostaa. Veljeni kanssa meillä on sanaton sopimus, että mitään ei osteta, mutta silti siellä kauhtuneessa lahjasäkissä aina jotain löytyy. Heille on aina yhtä vaikea keksiä mitään paketteja. Tällä kertaa suuntaan Toriin ja etsin heille sitä kautta jotain erilaista. Jotain mikä on toiselle tarpeetonta, mutta heille toivottavasti tarpeellista.
Ympäristöasiat ovat vahvasti tapetilla. Tämä Torin kampanja osuikin hyvin optimaaliseen saumaan ja olen siinä innolla mukana. Tästä torstaista eteenpäin aloitankin säännöllisen Toritorstain tuolla Instagramini puolella (@eskokoo). Tervetuloa siis seuraamaan Esko Ekopukin erilaisia joululahjahankintoja. Ainakin mahdolliset paketointistoorit tulevat olemaan varmasti koomisia. Miten ne kaikki muut onnistuvat niissä visuaalisesti maailman upeimmissa tuotoksissaan? Yhtään ei jää ryppyjä kulmiin. Teipitkin vertikaalisesti täysin suorassa.
Voisitko sinä kuvitella hankkivasi second hand- joululahjoja?
Jouluuuu on jo ovella. Ei, ei on tässä vielä onneksi hetkinen aikaa.
-Esko-
// Kuvat: Olli Laine //