Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

valokuvaus

, , , ,

Kyllä mä isä osaan!!

25.8.2019

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Babler ja Olympus Suomi

Eilen olimme viettämässä aurinkoista päivää Hämeenlinnan Katajistonrannan hienoissa järvimaisemissa. Siellä järjestettiin ensimmäistä kertaa Mielensäpahoittajan festivaali. Tapahtuma oli erikoinen, siis hyvällä tavalla. Sitä tunnelmaa on vaikea kirjoittamalla kuvailla. Se täytyy kokea. Rentoa supisuomalaista fiilistä. Kaikilla oli ympärillä riittävästi omaa tilaa. Ei tarvinnut jonotella, kiirehtiä tai tunkea ihmismassoissa. Nälän yllättäessä sai itse tehdä voileipiä (juusto päälle) ja maistella jäätelöä. Kalaonneakin pystyi rannassa käydä kokeilemassa jos vaan kärsivällisyys olisi riittänyt. Musiikki, noh sekin oli hieman erilaista. Matti Johannes Koivun tulkinnat Irwinin klassikoista olivat todella hyviä. Lapset touhusivat keskenään ja lukuisien paikallaolleiden Kyröjen kanssa kuulumisia vaihdettiin.

Ensimmäistä kertaa palkkasin tapahtumaan mukaan valokuvaajan. Palkkana oli vähän taskurahaa, pusuja ja hartiahieronta. Ja kylläpä hän hoiti hommansa hienosti. Illalla siirtelin kuvia koneelle ja jopa hieman hämmästyin. Voivatko nuo tosiaan olla 8-vuotiaan ottamia? Kyllä ne olivat. Ja ei muuten kauaa nokka tuhissut, kun hän ikuisti ja koosti yhden kokonaisen festivaalipäivän tunnelmat. Tehokasta toimintaa. Työkaluna hänellä oli Olympuksen PEN EPL 9- kamera, joka on tehty kyllä todella helppokäyttöiseksi. Tässä kuvaajan kommentit: Tollahan pystyy kolme- ja neljävuotiaatkin ottamaan hyviä kuvia. Ei tarvitse, kun sormella painaa näyttöä. Se on vaan niin hyvä kamera. Ja hieno. 

Yhdyn täysin näihin arvioihin. Itse olen noiden elektroniikkalaitteiden kanssa aikamoinen tumpelo ja helppokäyttöisyys on aina avainasemassa. Käyttöohjeita en juuri koskaan jaksa lueskella minkään laitteen kohdalla. Olen kinesteettisen oppimisen miehiä. Kokeilemalla mennään joko metsään tai onnistutaan. Toistojen kautta alkaa sitten varmuus löytymään. Valokuvaus on taito, jossa olen halunnut parantaa osaamistani jo monta vuotta. Silti käännän aina, ihan aina kamerani asetuksen automaatille. Herra automaattiasetukseksi itseni lanseerasin. No, kun silläkin tulee ihan hyviä.

Olympuksen yhteistyön kautta minulla oli mahdollisuus päästä ihan ammattilaisen oppiin. Korhosen Veera, joka kuvailee ammatikseen ja omaa pitkän kokemuksen valokuvaamisen maailmasta opasti herra automaattiasetusta ihan niinsanotusti kädestäpitäen. Aivan pienillä ja yksinkertaisilla jutuilla voi saada kuvaamiseen ihan uutta potkua. Tuo kamera, kun pitää sisällään vaikka mitä ominaisuuksia. Kuten allaolevassa videossa toteankin. ”Vehje ei saa mennä hukkaan.”

“Voisitko tulla ottamaan pari kuvaa?” Tämän kysymyksen olen esittänyt parille ystävälleni hyvinkin monta kertaa. Henkilökohtaista blogia kirjoittavana heppuna on tärkeää, että kuvissa esiintyy ajoittain myös teksteihin henkilöityvä tyyppi, eli tässä tapauksessa minä. Veera opetti minulle myös helpon keinon, jolla säästelen ystävyyssuhteitani ja voin tarvittaessa hoitaa omat kuvailuni WIFI-yhteyden avustuksella. Saa keikistellä tarvittaessa vaikka koko päivän uusi hyvinistuva farkkupaita päällä. Tämä oli tärkeä oppi.

Olympus tarjoaa lukijoilleni hyviä alekoodeja (koodit voimassa 1.9 asti), joihin kannattaa tarttua jos on kameraa hankkimassa. Nuo videot katsottuaan voi sitten jo siirtyä suoraan vähän syvemmälle valokuvaamisen maailmaan. Itselläni kesti kolme ja puoli vuotta ottaa seuraava askel, kiitos Veeran. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

1) Bundlehinta E-PL9 EZ kit ja 25 mm 1.8 -objektiivi (+ ilmainen laukku)– hinta yhteensä 699 € (norm. 978 €)- lisäksi ilmainen laukku (kaksi erilaista laukkuvaihtoehtoa). Melkoinen ALE!!

2) Ilmainen laukku pelkän E-PL9 EZ kitin kanssa– kamera normihintaan 599€, mutta laukku ilmaiseksi kaupan päälle (kaksi erilaista laukkuvaihtoehtoa). LEATHER COLLECTION ja MESSENGER BAG

3) Alehinta pelkästä 25 mm 1.8 -objektiivista– HUOM: tämä toimii vain silloin kuin pelkkä objektiivi on ostoskorissa (alentamaton summa = 379€)- objektiivin alehinnaksi tulee tällöin 269 €

Oikein mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: F //

Comments (0)
, , , , ,

Maailma on kaunis

9.7.2019

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja Olympus

Onpas ollut hieman haipakkaa elämää tässä viime aikoina. Vasta nyt Kroatian kuvia lataillessani koneelle pysähdyin muistelemaan aivan upeaa pienoista lomareissua. Ruisrock välissä siirsi aika tehokkaasti aurinkohetkemme tuonne mielen takalokeroihin. Vaikka vastahan minä viikko sitten polskin majapaikkamme uima-altaassa auringon porottaessa aivan pilvettömältä taivaalta. Kroatia tarjosi kyllä parastaan ja koostankin lomaraportin lainaten otteita suomalaisista värssyistä.

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille.” 

Vähän matkustaneelle herrasmiehelle oli jotenkin outoa ymmärtää, että vain reilun kahden tunnin lento kuljettaa minut aivan totaalisen erilaisiin maisemiin. Se hetki, kun astut ulos lentokoneesta ja lämmin tuulahdus iskee vasten kasvoja. Sitä hetkeä minä olen kaivannut. 

Kroatia oli aivan tajuttoman hieno. Turkoosia, kirkasta vettä, palmuja, punakattoisia taloja vieri vieressä. Reissukavereita alkoi varmasti jossain vaiheessa ärsyttää, kun hehkutin lähes jatkuvasti edessä avautuvaa kauneutta. Täytysi varmasti käydä hieman useammin reissussa toteamassa, kuinka upeita paikkoja tämä maapallo sisällensä kätkee. Nämäkin löytyivät tosiaan vain reilun parin tunnin lennon päästä. 

”Polttaa, asfaltti polttaa, on paras päivä kesän lyhyen, voi pojat kyllä tunnen sen.”

Kroatiassa lensimme Splitiin, josta siirryimme lähes välittömästi katamaraanialuksella Hvarin saarelle. Sain teiltä vinkin, että lippu laivaan kannattaa ostaa etukäteen. Tämä oli tärkeä vinkki, koska porukkaa oli paljon. Matka kesti tunnin ja ilmastointi osoitti tärkeytensä. 

Hvariin saavuttuamme vuokrasimme auton, jolla huristelimme noin kahdenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan pienehköön Jelsan kylään. Eikä muuten ollut ihan mikä tahansa auto, vaan vanha kunnon kuplavolkkari ja vielä avomallinen. Siellä takapenkillä istuessa tuo Tehosekoittimen kappale puski aivan väkisinkin mieleen. 

Vuokrasimme toisen kerran auton, ihan semmoisen perusCitroenin saavuttuamme takaisin mantereelle Splitiin. Ajelimme sillä ei todellakaan perustylsään kohteeseen, vaan lähellä sijainneeseen Trogirin kylään, jonka ytimenä oli vanha upea linnoitus pienine kauppa- ja ravintolakujineen. Makea paikka!

”Usko pois, että onnellinen olen vaan, kun saan lihaa ja perunaa.”

Ruokapuolella menin varmoilla valinnoilla. Mereneläviä olisi täytynyt hieman enemmän maistella, mutta luotin kunnon pihveihin ja maistuviin salaatteihin. Kyllähän jokaisen päivän yksi kohokohta oli päästä tunnelmallisiin pikkuravintoloihin syömään toinen toistaan parempia ruokia. Taustalla ilta hämärtyi ja iloinen puheensorina täytti ympäröivät pöydät. Noh, yksi ruokapaikka muodostui vakiokseni. Pieni ja punainen Nutella-koju. Ai, että ne letut tuplasuklaalla olivat maistuvia. 

”Sä tanssit vaikka et osaa.”

Aamuyön tanssit jäivät tällä lomalla tekemättä ja valikoimamme kohteet eivät tälle aktiviteetille kovinkaan hyviä puitteita olisi edes tarjonneet. Menimme joka ilta nukkumaan jossain kymmenen aikaan. Aamulla oli kello herättämässä ja oli aika suunnata aamulenkille merenrantamaisemiin. Nautin aivan suunnattomasti juoksemisesta aivan umpihiessä turkoosin veden liplatellessa silmien edessä. Lähti niinsanotusti päivä aika hyvin käyntiin.

Jos haluaisi yhdistää hieman juhlameininkiä Kroatian lomalle, niin silloin en suosittelisi kyllä Jelsaa tai Trogiria. Kuuleman mukaan Hvar ja Split tarjoavat tanssinjanoisille hieman kirkkaampia loistevaloja.

”Rahaa, massii, pätäkkää, tuohta”

En osallistunut juuri millään tavalla tämän matkan organisointiin. Jenny kokeneena reissaajana hoiti tämän puolen. Itse vastailin taloudellisesti vain MobilePayhin saapuneisiin maksupyyntöihin. Matkan kokonaiskustannukset olivat ainakin minun korvaani hyvin edulliset. Lennot hieman yli parisataa euroa ja majoitukset kevyesti alle neljäkymmentä euroa per yö.

Ehkäpä eniten yllätti ruoan suhteellisen korkeat hinnat. Taisimme tosin syödä paikkojen kalliimmissa ravintoloissa. Ja aina tilasin kolme eri ruokalajia. Joo, joo otetaan pizza puoliksi alkupalaksi. Kyllähän sillä saa laskua kerrytettyä hyvinkin helposti. Noh, Nutellaletut olivat halpoja ja paikallinen jäätelö myös.

“Anna sen kameran laulaa!”

Kävi todella onnekas juttu, kun sain mahdollisuuden aloittaa Olympuksen kanssa yhteistyökuviot. Olympuksen Pen- sarjan kameroita olen käyttänyt blogiurani alusta asti ja voinen todeta, että ne ovat pelastaneet aika paljon. Kirjoittamisen taidon löysin kolmevitosena. Valokuvaajaa en ole vielä itsestäni löytänyt, mutta käyttämäni kamerat ovat mahdollistaneet tämmöisellekin kuvausturistille visuaalisesi hienoja kuvia. Automaattiasetuksilla ja oikeilla linssivalinnoilla pääsee hyvinkin pitkälle.

Ja ensimmäiseen yhteistyöjuttuun pääsi kuvailemaan täydelliseen valaistukseen ja melkoisen hienoihin puitteisiin. Turkoosia vettä yritin ikuistaa, mutta sen kauneus ei piirry oikealla tavalla, kuin verkkokalvoille. Kannattaa siis käydä paikanpäällä toteamassa.

Kannattaa myös hyodyntää Olympuksen mahdollistamat tarjoukset. Oman kokemuksen perusteella voin sanoa, että paljon parempaa ja helppokäyttöisempää kameraa on vaikea löytää. Itselleni ainakin sopii täydellisesti kaikkiin kuvailutarkoituksiini.

TÄSTÄ LINKISTÄ löytyy kuvissa näkyvän Olympus PEN EPL9:n kampanjatarjous, jossa saat muotokuvaobjektiivin kaupan päälle.

TÄSTÄ LINKISTÄ Olympuksen E-M10 MARK III samaisella objektiivitarjouksella.

Ja vielä erikseen lukijoilleni koodilla ESKO0719 saat vielä laukun kameralle niinsanotusti kaupanpäälle. (HUOM: Koska laukuissa on vaihtoehtoja sekä värin että laukun osalta, haluttu laukku pitää lisätä ostoskoriin manuaalisesti, niin silloin alekoodin kanssa hinta menee nollaksi.)

Nahkainen olkalaukku tai Mini Messenger laukku

Jos olet hankkimassa kameraa, niin nyt olisi aika otolliset kamppikset käynnissä.

Kivaa viikkoa!!!

-Esko-

// Lainaukset: Irwinin, Cheekin, Tehosekoittimen, Popedan, Olavi Uusivirran kappaleista // Osa kuvista: Jenny Helenius, Olli Laine //

Comments (5)

Categories

Archives