Month: December 2017

Posted on

Tämä lahja yhdistää

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Gigantti

Muutat pois kotoa. Olet asunut vanhempiesi kanssa kauan, niin kauan. Yhteydenpito kotijoukkoihin väistämättä vähenee ja itsekin asustelin vuosia kaukana siitä kotikodista. Joensuusta tai Kajaanista ei viikottain matkusteltu äidin ja isän lihapatojen ääreen. Ja varmasti hyvä niin. Itsenäistyminen on väistämättömästi opeteltava taito elämässä. Aina olen ollut hyvissä väleissä perheeseeni, vaikka ajoittain kontakti onkin ollut vähäisempää. Noh, teini-ikäisenä Sabrina ja Michael Jordan antoivat mielestäni huomattavasti parempaa naisen- ja miehen mallia kuin omat vanhemmat.

Lapseni syntymän jälkeen yhteydenpito vanhempiini on lisääntynyt huomattavasti tai ainakin se on muuttanut muotoaan. Vanhemmistani on tullut esille ihan uusia puolia. Näen heidät nykyään rakkaina vanhempina, mutta myös hyvin rakastavina isovanhempina. Soittelemme paljon ja omatuntoni kolkuttelee aina jos kiireisiini vedoten en heidän puheluihinsa kerkeä vastaamaan. Äitini soittelee jo älypuhelimella ja on mukana perheemme WhatsApp-ketjussa. Isäni soittelee edelleen Nokian näppäinpuhelimella ja niiden sovellustarjonta rajoittuu värilliseen taustakuvaan ja matopeliin. Ei ole Whatsappia, ei.

Näen isäni ilmeissä aina pientä kateutta, kun äiti kuhafileiden valmistamisen ohessa kehuskelee, kuinka voi lukea Iltasanomia puhelimellaan. Voi puhua videopuheluita lastenlastensa kanssa ja voi ihan vain hipaisemalla päästä internettiin. Ihan ei ole mutkattomasti onnistunut tämä äidinkään älypuhelinaikaan siirtyminen. Nykymaailman digitalisoituminen lisää myös perheiden välistä yhteydenpitoa. Näin uskallan väittää.

Vanhemmalle sukupolvelle ei sähköpostin lähetys, bluetooth-kuulokkeiden toimintaperiaate, printterin asennus, sykemittarin synkronisointi tai televisiokanavien asennus ole ihan yksinkertaista. Lähin apu näihin teknisiin ongelmiin löytyy helpoimmin 24/h päivystäviltä lapsilta. Ja hyvä niin. Mielelläni noissa asioissa yrittää auttaa ja tuleepa siinä digineuvonnan ohella juteltua usein myös Lauri Markkasen otteista ja maailman menoista.

Tänä jouluna on korkea aika siirtää myös isä älypuhelinaikakaudelle. Gigantin Anna lahjan puhua-kampanja osui todella oivaan paikkaan. Tämä lahja tulee puhumaan ja kuuntelemaan toivottavasti paljon. Tällä lahjalla on myös pidemmän aikavälin merkitys. Tämä lahja tuo isän, äidin kanssa samalle viivalle. Nyt he voivat yhdessä kehuskella kuinka kännykällä voi lukea Iltasanomia ja tärkeimpänä: Kuinka älypuhelimella voi liittyä perheemme WhatsApp-ryhmään. Vastaanottaa kuvia, viestejä ja videopuheluita lapsiltansa ja lastenlapsiltansa.

Omana jouluaattonamme lahjojen jaossa on mukana aikuisten lisäksi kaksi pientä tonttua, joille tuo ilta on niin odotettu. Sen illan myös digineuvojat ovat lomalla. Sen illan digineuvojat haluavat keskittyä niihin tärkeimpiinsä. Onneksi Gigantti hoitaa tämän homman. Heidän palvelunsa Knowhow mahdollistaa esimerkiksi puhelimen asentamisen valmiiksi ja voi isä jo aattoiltana nukkumaan mennessään käydä lukemassa tuoreimmat uutiset tai katsoa Turun joulurauhan julistuksen jälkilähetyksenä Yle Areenasta. Jos ei Gigantista ostetut tuotteet mielytäkkään lahjan saajaa, on Gigantissa todella laaja kuudenkymmenen päivän palautusoikeus myös avatuille ja käytetyille tuotteille, jotka on hankittu 27.11-24.12.

Elektroniikkalahja turvaa säännöllisen yhteydenpidon kotijoukkoihin, ainakin meidän perheessä. Viimeksi opastin äitiä tallentamaan kuvia WhatsAppista puhelimen galleriaan.

Oikein mukavaa joulukuuta ja tämä kirjoitus on hyvä päättää lainaukseen Mielensäpahoittajan mietinnöistä.

“Miniä pyysi jouluksi isolle kirkolle. Saattaisin mennäkin, mutta rahalla ei saa enää ostaa matkalippua. Sen sijaan pitää ostaa hipaisupuhelin ja suorittaa matematiikkavysiikan loppututkinto.”

Isä, ethän arvaa lahjaasi? Lupaan auttaa teknisissä kysymyksissä. Aina saa soittaa.

-Esko-

// Tuotteet kuvauslainassa Forumin Gigantista. //

Posted on

Mikä sinkkuelämässä ahdistaa?

En puhu nyt siitä supersuositusta televisiosarjasta. Ei siinä ahdista mikään. Sehän on hyvin viihdyttävää hömppää ja itse voin myöntää pitäväni niistä valkokankaalle tuotetuista elokuvista. Tämä elämä, kun ei ole aina televisioviihdettä. Tai on minun elämäni ollut yhdeltä ajanjaksolta myös televisiosarja. No, olipas kömpelö aloitus. Sinkkuelämästä olen kirjoittanut paljon ja tulen varmasti myös vielä paljon kirjoittamaankin. Aluksi kirjoittelin sarkastisesti kuinka v###n siistiä tämä touhu onkaan. Ajan kanssa tähänkin elämänvaiheeseen osaa suhtautua tietyllä keveydellä, ei liian intohimoisesti. Intohimoa voisi toki ajoittain olla hieman enemmän.

Se on tämä elämä erikoinen asia. Parisuhteessa eläessä se oma aika tuntui ajoittain niin luksukselta. Sai vaan olla, köllötellä, syödä karkkia ja lukea uusinta Annaa. Sinkkuna köllötellessään, karkkia syödessään, taas yhden Annan oikealle sviipanneena sitä toivoisi, että olisinpa siellä kylppärissä huonosti nukkuneena pesemässä niitä kurahousuja. Oma aika, kun on niin kontekstisidonnainen asia. Liika on liikaa, asiassa kuin asiassa. En ole koskaan elänyt näin “kauaa” sinkkuna. Kyllähän tässä elämäntyylissä on myös jotain kiehtovaa ja viihdearvo on näemmä myös suuri. Harvemmin on sellaista viikkoa, ettei iltapäivälehdissä olisi jotain otsikkoa liittyen sinkkuuteen. “Mistä syystä olet sinkku?” “Millainen sinkku olet?” ja viimeisenä “Vain harva on sinkku ikuisesti.”

Tässä ollaan ja elellään yksin. Pääosin hymy huulilla. Tässä on parissa vuodessa havainnut myös asioita, joiden osuessa kohdalle sitä toivoisi, että olisi avoimesti julistettu siellä Facebookissa: In a relationship. Koska virallistahan kaikki on vasta, kun se on somessa.

  • Juoksulenkki pilkkopimeässä vesisateessa. Jalat ovat kastuneet litimäriksi jo ensimmäisten viiden metrin jälkeen. Voisi niitä iltoja joskus muullakin tavalla viettää.
  • Kaupungilla kävellessä törmää hymyilevään ja hassuttelevaan perheeseen. Kenenkään onni ei ole keneltäkään pois, mutta joskus olisi mukava laulaa sitä vanhaa Apulantaa muillekin kuin Instastories-seuraajille.
  • Fyysisen kosketuksen puute. En tarkoita välttämättä sitä suurinta hekumanhuippua, vaan ihan pienen kosketuksen tärkeyttä. Se pieni silitys tai puhallus niskaan on äärimmäisen hienoa. Ei sitä vuosien suhteen keskellä edes ymmärrä tai osaa riittävällä tasolla arvostaa.
  • Matkustamisen hankaluus. Kyllä, yksinkin voi tietysti matkustaa, mutta itseni tuntien en viihtyisi esimerkiksi kahta viikkoa yksin. En edes viikkoa. Kerran olen miespaikalla matkustanut Tukholmaan. Avasin hyttini oven ja siellä poltteli Keski-Eurooppalainen herrasmies sikaria alapedillä. Aina, kun itse voisi lähteä reissuun, niin ystävilläni on töitä. Aina, kun ystäväni voisivat lähteä reissuun, minulla on töitä.
  • Ruoanlaitto. En ole niinsanottu synnynäinen superkokki ja etenkään yksin en koe kokkaamista kovinkaan mielekkääksi. Tästä en ole todellakaan ylpeä. En yhtään. Varmasti osaisin tehdä ruokaa, mutta mielummin syön ulkona ja onneksi koulumme keittäjä on ihan timanttinen tyyppi. Tekee niin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa. Ja työlounaitani ei tarvitse syödä yksin. Aina on lähes sata ruokaseuralaista.
  • Jouluaatto
  • “Sait supertykkäyksen…” “Sinulla on mielenkiintoinen profiili. Kolme ihmistä on salaisesti tykännyt sinusta…” Nämä perhanan sovellukset. Itse edelleen haluan kokea fyysisen supertykkäyksen ja uskoa, että nämä salaiset tykkäykset saapuvat kasvotusten. Kahvilassa, bussissa tai kauppajonossa. No, nämä nyt saattavat olla hieman utopistisiä ajatuksia.

Niin ja jaksan uskoa myös siihen, että profiilini on riittävän mielenkiintoinen myös täällä oikeassa maailmassa. Ei ainoastaan siellä virtuaaliviidakossa.

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila //