Myllykukko, Ullan Pakari, Suomen korkein lipputanko Riihimäellä, Akaan Abc…Siinäpä noita jo hyvinkin tutuksi tulleita maamerkkejä elämässäni. Niin, tuo Akaa. Harvinainen paikkakunta, joka kätkee neljän kirjaimen sisään kolme samaa vokaalia. En tiedä löytyykö maastamme kovinkaan montaa samanmoista kummajaista. Tähän ajamiseenkin alkaa pikkuhiljaa tottua ja eivät ne kilometrit valittamalla vähene. Ollaan luotu pikkumimmin kanssa jo omia reissurutiineja, joilla matkat eivät tunnu niin matkoilta, vaan yhdessävietetyltä ajalta. Eväät mukaan ja biitit paukkumaan. Takaisintulomatkan käytän sosiaalisten suhteiden vaalimiseen ja soitan usein kaikki kaverini läpi. Viimeisen puhelun lopetin tänään Vantaan Kivistössä. Nopeasti tuo matka hurahtaa.
Vain Elämää-ohjelmassa joku artisteista taannoin puhui, kuinka ne helmilyriikat syntyvät niistä elämän karikkoisista ajoista. Itse en kirjoita lyriikoita, kirjoitan elämästä ja voin kyllä jollain tasolla allekirjoittaa nuo sanat. On huomattavasti helpompaa kirjoittaa itsensä sinne pohjamutien palkintokorokkeelle. On huomattavasti haastavampaa kirjoittaa niistä onnenhetkistä. Niin helposti tulee olo, että nyt haluan kohottaa itseäni muiden yläpuolelle. Vaan, tarvitseeko tuollaista pohtia? Ehkäpä ei. Elää, opetella elämää ja oppia elämästä. Elän omaa elämääni. Teen elämässäni asioita, jotka koen itselleni oikeiksi ja merkityksellisiksi. Kirjoitan niistä hyvin avoimesti tänne julkiseen päiväkirjaani. Kirjoitan hetkessä. En osaa suunnitella tulevia kirjoituksia kovinkaan pitkälle.
Tässä uutta suhdetta rakentaessa ajoittain oman elämäni karikkoaikojen tunnelmat nostavat päätään. Riitatilanteissa alkaa herkästi pelkäämään, että ei kai h#####i ole taas ajautumassa sinne mustaan pyörteeseen. Ei, ei se mene niin. Herkkyysanturi noissa tilanteissa on vain asetuksella -> todella herkkä. Alkuvaiheessa tulee rakentaa hyvin vahva peruskallio, joka ei tulevaisuudessa heilahda vastoinkäymisistä ja täysin uusia elämäntilanteita kohdatessa. Rakkaus on upea asia, mutta samalla se on omalla tavallaan myös pelottavaa.
Vantaan Kivistöstä Helsinkiin matkallakin kerkeää vaipua näemmä aika syviin keloihin. Auto, sunnuntai-ilta ja Pyhimyksen uusi levy. Se oli semmoinen cocktail. On se elämä melkoista.
-Esko-
Tänään keskustelimme töissä unelmista. Niihin kurkoittamisesta ja niiden toteutumisesta. Unelmia on varmasti ihan yhtä paljon kuin tällä maapallolla on ihmisiä. Kenenkään henkilökohtainen unelma ei ole väärä. Joku saattaa unelmoida viikonloppuna koittavasta herkkupäivästä, joku materiaalisesta varallisuudesta joku perheen kanssa vietetystä yhteisestä ajasta. Unelmointi on keino päästä hetkeksi pois siitä arjen toiminnasta. Joskin sekin täyttää varmasti jo monen unelman.