Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Pohjamutien palkintokoroke

4.3.2018

Myllykukko, Ullan Pakari, Suomen korkein lipputanko Riihimäellä, Akaan Abc…Siinäpä noita jo hyvinkin tutuksi tulleita maamerkkejä elämässäni. Niin, tuo Akaa. Harvinainen paikkakunta, joka kätkee neljän kirjaimen sisään kolme samaa vokaalia. En tiedä löytyykö maastamme kovinkaan montaa samanmoista kummajaista. Tähän ajamiseenkin alkaa pikkuhiljaa tottua ja eivät ne kilometrit valittamalla vähene. Ollaan luotu pikkumimmin kanssa jo omia reissurutiineja, joilla matkat eivät tunnu niin matkoilta, vaan yhdessävietetyltä ajalta. Eväät mukaan ja biitit paukkumaan. Takaisintulomatkan käytän sosiaalisten suhteiden vaalimiseen ja soitan usein kaikki kaverini läpi. Viimeisen puhelun lopetin tänään Vantaan Kivistössä. Nopeasti tuo matka hurahtaa.

Vain Elämää-ohjelmassa joku artisteista taannoin puhui, kuinka ne helmilyriikat syntyvät niistä elämän karikkoisista ajoista. Itse en kirjoita lyriikoita, kirjoitan elämästä ja voin kyllä jollain tasolla allekirjoittaa nuo sanat. On huomattavasti helpompaa kirjoittaa itsensä sinne pohjamutien palkintokorokkeelle. On huomattavasti haastavampaa kirjoittaa niistä onnenhetkistä. Niin helposti tulee olo, että nyt haluan kohottaa itseäni muiden yläpuolelle. Vaan, tarvitseeko tuollaista pohtia? Ehkäpä ei. Elää, opetella elämää ja oppia elämästä. Elän omaa elämääni. Teen elämässäni asioita, jotka koen itselleni oikeiksi ja merkityksellisiksi. Kirjoitan niistä hyvin avoimesti tänne julkiseen päiväkirjaani. Kirjoitan hetkessä. En osaa suunnitella tulevia kirjoituksia kovinkaan pitkälle.

Tässä uutta suhdetta rakentaessa ajoittain oman elämäni karikkoaikojen tunnelmat nostavat päätään. Riitatilanteissa alkaa herkästi pelkäämään, että ei kai h#####i ole taas ajautumassa sinne mustaan pyörteeseen. Ei, ei se mene niin. Herkkyysanturi noissa tilanteissa on vain asetuksella -> todella herkkä. Alkuvaiheessa tulee rakentaa hyvin vahva peruskallio, joka ei tulevaisuudessa heilahda vastoinkäymisistä ja täysin uusia elämäntilanteita kohdatessa. Rakkaus on upea asia, mutta samalla se on omalla tavallaan myös pelottavaa.

Vantaan Kivistöstä Helsinkiin matkallakin kerkeää vaipua näemmä aika syviin keloihin. Auto, sunnuntai-ilta ja Pyhimyksen uusi levy. Se oli semmoinen cocktail. On se elämä melkoista.

-Esko-

Comments (8)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply HannaL 4.3.2018 at 21:13

    Hyvinkäälläkin kannattaa pysähtyä, winkwink ????

    • Reply Esko Kyrö 4.3.2018 at 21:39

      Ainiin HannaL…Hyvinkäähän toki löytyy myös matkanvarrelta…☀☀

  • Reply Outi 4.3.2018 at 21:37

    ❤️Ole onnellinen ❤️

    • Reply Esko Kyrö 4.3.2018 at 21:39

      Kiitos Outi, olen…☀????

  • Reply Miia 4.3.2018 at 22:00

    Yksi noista hauskoista paikannimistä on Ii. Kahdesta kirjaimesta kaksi samaa. 🙂

    Mukavia kilometrejä teille!

    • Reply Esko Kyrö 4.3.2018 at 22:45

      No, sepä se. Tämän joku Ii:n joku nosti esille, kun samaa asiaa Instastoriesissa kummastelin. Kiitos Miia, mukavaa viikkoa sinulle!…❄❄

  • Reply RR 5.3.2018 at 20:52

    Menettämisen pelko, se on ikävä tunne suhteen alussa. Muistan itse, kun oltiin mieheni kanssa tavattu ja taipaleen alussa, niin näin kauheita painajaisia missä mies jätti tai petti…Vaikka meillä meni tosi hyvin. Se oli hirveä, se tyhjyyden ja yksinäisyyden tunne niissä unissa. Ihana olikin sitten tajuta, että unta vain. (Näistä unista on aikaa jo kahdeksan vuotta, ja siltikin muistan ne elävästi vielä.)
    Ehkä se on sitä, että näin teini-iän ja varhaisaikuisuuden ylittäneenä sitä tiedostaa jo, ettei sellaisia Disney rakkaustarinoita oikeasti ole. Se sellainen naiivi usko ikuiseen rakkauteen, on vaihtunut realistiseen rakkauteen..Haluaa ja toivoo, että ollaan aina yhdessä. No, hyvältä ainakin meillä näyttää vielä. Varmasti teilläkin kantaa! Aurinkoisia kevätpäiviä teille!

    • Reply Esko Kyrö 8.3.2018 at 19:24

      Heippa RR!
      Kiitos viestistäsi ja aurinkoisia kevätpäiviä myös teille. Hienosti olit asiat muotoillut. Uniin ei ole asiat vielä tulleet, sitä ajoittain ehkä pohdiskelee vähän liikakin. Täytyisi osata enemmän vaan antaa mennä ja fiilistellä. Realismi kuitenkin aina siellä takaraivossa.

    Leave a Reply

    Categories

    Archives