We love Särkänniemi!



KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja Särkänniemi

Tuonne on ehdottomasti mentävä myös pikkumimmin kanssa kesälomalla, aivan ehdottomasti. Näin tuumailin useita kertoja mielessäni, kun olimme upeasti onnistuneella luokkaretkellä noin kuukausi sitten Särkänniemen huvipuistossa. En ollut käynyt pitkään, pitkään aikaan Särkkiksessä. Nytpä olenkin korjannut tämän virheen ja vieläpä kaksi kertaa. Kävimme maanantai-iltana F:n kanssa viettämässä aurinkoista maanantai-iltaa Tampereella huvipuistotunnelmissa. Tavoitteemme oli vain nautiskella yhdessäolosta ja tunnelmoida kesäiltaa kivoissa puitteissa. Ja tämä kyllä onnistui.

Emme ole kumpainenkaan niinsanottuja ”hurjapäitä”. Itselläni on tässä iän myötä tapahtunut joku kummallinen tasapainoaistin ennenaikainen eläköityminen tai toimintahäiriö. Jo leikkipuiston keinu on minulle tarpeeksi hurja laite, joten tyydyimme vain katselemaan laitteissa jännittäviä, pyöriviä ja hyöriviä kanssaihmisiä. Ja niitä kyllä riitti. Särkkiksen vierekkäin sijaitsevat huvilaitteet X ja Hype tarjoavat takuuvarmasti menoa ja meininkiä niille pihakeinua vauhdikkaampaa laitetta haluaville. Kävimme myös katsastamassa tämän kesän uutuuslaitetta, Keinukarusellia. Ehkäpä ensi kerralla tuon kyytiin voisi uskaltaa hypätäkin, ehkäpä.

Särkänniemi tarjoaa paljon ihmeteltävää myös meidänlaisille fiilistelijöille. Etenkin upeissa ja värikkäissä maisemissa sijaitseva Taikaranta on tähän oiva paikka. Jo luokkaretkellämme keskustelimme, että onpa onnistunut kokonaisuus. Värikkyys ja Näsijärven välitön läheisyys kuljettavat mielikuvamatkalle Etelä-Eurooppaan. Molemmilla käyntikerroillani on sattunut vielä aurinkoinen ilma, joka saa Taikarannan värimaailman kukoistamaan todella näyttävänä. Mukava oli  pehmistä syödä noissa puitteissa.

Yksi huono puoli toki on Särkäniemessäkin, nimittäin aika. Kelloa en juurikaan katsellut ja kiirehän meille tuli. Onneksi menimme heti aluksi käväisemään Koiramäessä, joka on rakennettu rakastetun lastenkirjailija Mauri Kunnaksen tuotannon ympärille. Siellä oli mukava bongailla kirjoista tuttuja hahmoja mitä erikoisimmista paikoista. Herra Hakkarainen löytyy kirjojen lisäksi myös Koiramäestä, vaan enpä kerro mistä. Kannattaa käydä etsimässä. Samalla voit törmätä minipossuihin, alpakoihin, aaseihin ja lehmiin. Niin, ihan eläviin semmoisiin.

Vieläpä siitä kiireestä. Tarkoituksemme oli mennä syömään Riemu-ravintolan street food- buffettiin, mutta emme enää ehtineet, joten vatsamme täytyimme ravintola Neulasen fish and chips- annoksella. Maukasta oli sekin, vaikka kyllähän suurena street food- ruoan ystävänä buffetin missaaminen jätti vähän hampaankoloon. No, kerkeääpä sinne myöhemminkin, toivottavasti.

Onnistunut lomailta Tampereen Särkänniemessä. Suosittelen lisäämään lomakalenteriin. Särkänniemeen, Särkäniemeen!!

-Esko-

Minä pääsen ulkomaille…

Viimeksi olen käynyt Tukholmaa pidemmällä vuonna 2010 ja silloin Barcelonassa. Vihdoin huomenna koittaa se hetki, että minäkin pääsen ottamaan sen jo klassikoksi muodostuneen kuvan siitä Oak Barrelista. Sen kyllä teen, ihan varmasti. Lähdemme siis ystäväni Ollin kanssa juhannuksen viettoon Berliiniin. Tuonne kaikkien hirveästi hehkuttamaan kohteeseen. On kyllä niin mukava mennä ihan oikeaan lentokoneeseen. Täytyy nousun aikana muistaa jauhaa purkkaa, ettei mene korvat lukkoon. Tai pyytää lentoemännältä Mikki Hiiren korvat. Ehkei niitä enää tämänikäisille anneta.

Juhannus, uusi vuosi ja vappu. Näistä juhlista en ole itse oikein ikinä osannut ottaa ihan kaikkea iloa irti. Kolme viimeistä juhannusta olen viettänyt vähän siellä sun täällä. Lähinnä kaupunkijuhannuksia. Viime vuonna olin kaksi päivää Kuudennen Linjan juhannustansseissa. Mukavaa oli, mutta oikein mukava on kyllä lähteä huomenna kokemaan aivan erilainen keskikesän juhla.

Emme ole tehneet mitään suuria suunnitelmia matkallemme. Rentoa oleilua ja ihmisvilinän ihmettelyä. Siitäpä se juhannus 2018 sitten koostuu. Hei, te kokeneet Berliininreissaajat. Mikä olisi ihan pakko kokea?

Hyvää alkavaa juhannusta!

-Esko-

// Kuvat: Pixabay //