Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Monthly Archives

April 2019

, , ,

Perjantain vanhat: Mikä sinkkuelämässä ahdistaa?

26.4.2019

Supertykkäys ja siitäpä johdannaisena onkin hyvä laittaa tämä perjantain vanha. Oikein mukavaa viikonloppua!!

//// En puhu nyt siitä supersuositusta televisiosarjasta. Ei siinä ahdista mikään. Sehän on hyvin viihdyttävää hömppää ja itse voin myöntää pitäväni niistä valkokankaalle tuotetuista elokuvista. Tämä elämä, kun ei ole aina televisioviihdettä. Tai on minun elämäni ollut yhdeltä ajanjaksolta myös televisiosarja. No, olipas kömpelö aloitus. Sinkkuelämästä olen kirjoittanut paljon ja tulen varmasti myös vielä paljon kirjoittamaankin. Aluksi kirjoittelin sarkastisesti kuinka v###n siistiä tämä touhu onkaan. Ajan kanssa tähänkin elämänvaiheeseen osaa suhtautua tietyllä keveydellä, ei liian intohimoisesti. Intohimoa voisi toki ajoittain olla hieman enemmän.

Se on tämä elämä erikoinen asia. Parisuhteessa eläessä se oma aika tuntui ajoittain niin luksukselta. Sai vaan olla, köllötellä, syödä karkkia ja lukea uusinta Annaa. Sinkkuna köllötellessään, karkkia syödessään, taas yhden Annan oikealle sviipanneena sitä toivoisi, että olisinpa siellä kylppärissä huonosti nukkuneena pesemässä niitä kurahousuja. Oma aika, kun on niin kontekstisidonnainen asia. Liika on liikaa, asiassa kuin asiassa. En ole koskaan elänyt näin “kauaa” sinkkuna. Kyllähän tässä elämäntyylissä on myös jotain kiehtovaa ja viihdearvo on näemmä myös suuri. Harvemmin on sellaista viikkoa, ettei iltapäivälehdissä olisi jotain otsikkoa liittyen sinkkuuteen. “Mistä syystä olet sinkku?” “Millainen sinkku olet?” ja viimeisenä “Vain harva on sinkku ikuisesti.”

Tässä ollaan ja elellään yksin. Pääosin hymy huulilla. Tässä on parissa vuodessa havainnut myös asioita, joiden osuessa kohdalle sitä toivoisi, että olisi avoimesti julistettu siellä Facebookissa: In a relationship. Koska virallistahan kaikki on vasta, kun se on somessa.

  • Juoksulenkki pilkkopimeässä vesisateessa. Jalat ovat kastuneet litimäriksi jo ensimmäisten viiden metrin jälkeen. Voisi niitä iltoja joskus muullakin tavalla viettää.
  • Kaupungilla kävellessä törmää hymyilevään ja hassuttelevaan perheeseen. Kenenkään onni ei ole keneltäkään pois, mutta joskus olisi mukava laulaa sitä vanhaa Apulantaa muillekin kuin Instastories-seuraajille.
  • Fyysisen kosketuksen puute. En tarkoita välttämättä sitä suurinta hekumanhuippua, vaan ihan pienen kosketuksen tärkeyttä. Se pieni silitys tai puhallus niskaan on äärimmäisen hienoa. Ei sitä vuosien suhteen keskellä edes ymmärrä tai osaa riittävällä tasolla arvostaa.
  • Matkustamisen hankaluus. Kyllä, yksinkin voi tietysti matkustaa, mutta itseni tuntien en viihtyisi esimerkiksi kahta viikkoa yksin. En edes viikkoa. Kerran olen miespaikalla matkustanut Tukholmaan. Avasin hyttini oven ja siellä poltteli Keski-Eurooppalainen herrasmies sikaria alapedillä. Aina, kun itse voisi lähteä reissuun, niin ystävilläni on töitä. Aina, kun ystäväni voisivat lähteä reissuun, minulla on töitä.
  • Ruoanlaitto. En ole niinsanottu synnynäinen superkokki ja etenkään yksin en koe kokkaamista kovinkaan mielekkääksi. Tästä en ole todellakaan ylpeä. En yhtään. Varmasti osaisin tehdä ruokaa, mutta mielummin syön ulkona ja onneksi koulumme keittäjä on ihan timanttinen tyyppi. Tekee niin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa. Ja työlounaitani ei tarvitse syödä yksin. Aina on lähes sata ruokaseuralaista.
  • Jouluaatto
  • “Sait supertykkäyksen…” “Sinulla on mielenkiintoinen profiili. Kolme ihmistä on salaisesti tykännyt sinusta…” Nämä perhanan sovellukset. Itse edelleen haluan kokea fyysisen supertykkäyksen ja uskoa, että nämä salaiset tykkäykset saapuvat kasvotusten. Kahvilassa, bussissa tai kauppajonossa. No, nämä nyt saattavat olla hieman utopistisiä ajatuksia.

Niin ja jaksan uskoa myös siihen, että profiilini on riittävän mielenkiintoinen myös täällä oikeassa maailmassa. Ei ainoastaan siellä virtuaaliviidakossa.

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila // ///

Comments (0)
, , ,

Iskä, mitä maailmalle tapahtuu? Näin voit kompensoida omaa hiilijalanjälkeäsi

25.4.2019

Näin kysyi tyttäreni minulta. Aika vaikea ja niin kovin kattava kysymys. En minä siihen oikein osannut vastata. Toivottavasti sille tapahtuu vain ja ainoastaan hyvää. Pieni tyttöni on hyvin kiinnostunut ilmastonmuutoksesta. Hän seurailee, katselee ympärilleen ja mietiskelee pienessä mielessään tämän asian ympärillä tapahtuvia asioita. Oli iloinen, kun vanhempi pikkuserkkunsa oli osallistunut nuorten ilmastomarssille. Ei hänelle varmasti hiilinielut, hiilijalanjäljet tai hiilidioksidipäästöt ihan konkreettisesti avaudu. Eivät ne konkreettisesti avaudu kyllä minullekaan. Se avautuu, että jotain tälle asialle on tehtävä ja ilmastonmuutos on ihan todellinen ja maailmaa uhkaava asia.

Oman lapseni ja muutaman vaikuttavan puheenvuoron kautta olen itse herännyt tämän asian edessä. Jotain on todella tehtävä, mutta miten minä sen voin tehdä? Kuinka minä voin ottaa vastuuta ja antaa oman panokseni tälle asialle? Olin kuuntelemassa tulevaisuustutkija Ilkka Halavan luentoa. Tämä avasi silmiäni entistä enemmän. Kuuntelin Antero Vartian puheenvuoron hänen ja tiiminsä lanseeraamansa ilmastonmuutoksen vastaisen säätiön julkistamistilaisuudesta. Tämä avasi silmiäni entistä enemmän. 

Päässäni on ollut ajatus, että enhän minä nyt pienenä suomalaisena voi asialle oikein mitään tehdä. Tämä on aivan väärä ajatusmalli. Minulla pienellä suomalaisella ei ole ollut mitään konkreettista asiaa, kuinka voisin toimia ja ottaa vastuuta omista tekemisistäni. Toki sen tiedostan millaisilla valinnoilla voin vaikuttaa asiohin. Yksityisautoilen, ostan heräteostoksia, syön lihaa jne. Näitä pystyn vähentämään, mutta näistä en ihan helposti tule kokonaan luopumaan. Antero Vartia tiimeineen on tehnyt upeaa työtä ja tuonut mahdollisuuden ihmisille kompensoida omaa hiilijalanjälkeään. Heidän säätiönsä kautta minulla on konkreettinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja kompensoida omia valintojani elämässä.

Tutustuin heidän nettisivuihinsa ja lueskelin, kuinka asia käytännössä toimii. Maksan kuukaudessa omaan hiilijalanjälkeeni verrattavissa olevan summan. Tämä summa (minun kohdallani 10e/kk.) ohjautuu heidän kauttansa täysimääräisesti tehokkaisiin keinoihin hiilidioksin vähentämiseen ilmakehästä. Maksan Netflixin kuukausimaksua, maksan Spotifyn kuukausimaksua nyt maksan hyvin mielelläni kuukausimaksua, jolla kompensoidaan omaa tähän maailmaan synnyttämääni hiilijalanjälkeä. Tämmöistä konkretiaa minä olen kaivannut. En sitä, että ihmiset vouhottavat ja syyllistävät toisiaan erinäisistä elämänvalinnoista. Nyt jokaisella meillä on mahdollisuus antaa oma panoksena ilmastonmuutoksen torjuntaan. 

Eilen tämä vasta julkaistiin ja uskon, että tästä tulee todella suuri juttu. Niin ainakin toivon.    

#compensateandchill

-Esko-

// Kuvat 1 ja 2: Jere Lehtonen //

Comments (4)