Uimme, leikimme urheilusankareita, söimme mummun tekemää ruskeaa kastiketta, välttelimme ulkohuussia ja piirsimme. Isovanhempieni mökin verannalla oli keltainen pöytä, johon aina vahakangas laitettiin päälle, ettei tussilla turhaan sotkettu. Viisi vuotta vanhempi serkkupoikani oli todella taitava piirtäjä ja minä ihailin hänen taitojaan. Useita tunteja päivässä saatoimme vain piirtää ja minä pienimpänä yritin parhaani mukaan jäljitellä niitä vanhempien tekemiä upeita taiteiluja. Enhän minä niissä ikinä oikein onnistunut, mutta kyllä sieltä pienoisia taidepisaroita jonnekin aivojen takalohkoihin on tallentunut.
Yksi asia, josta olen isänä ylpeä on noiden samaisten pienten pisaroiden siirtäminen omalle lapselleni. Olemme koko hänen lapsuutensa piirtäneet paljon ja hän onkin todella taitava pieni taiteilija. Edelleenkin lähes aina hänen täällä ollessaan käytämme useampia tunteja piirtelyyn. Asia, johon molemmat hieman eläväiset tyypit jaksavat hyvin keskittyä. Pysyy siinä omat taidot tallella ja oikein mukavaa yhteistä tekemistä. Piirtyypä siinä usein mieleeni myös se mökin verannan keltainen pöytä ja oman lapsuuden taiteilutuokiot.
Asia, joka varmasti useassa perheessä aiheuttaa paljon pohdintaa on ruutuaika, niin täälläkin. Siitä joutuu aika usein muistuttelemaan, myös itseään. Itsellenikin on tuo puhelimen ruutu muodostunut aivan liian addiktoivaksi välineeksi. Usein sen viimeisenä illalla pöydälle asettaa ja ensimmäisenä pöydältä kasvojen eteen ottaa. Tuskinpa sitä mitään menettäisi, jos ei muutamaan päivään niitä sosiaalisen median tilejä ollenkaan tarkastelisi. Ruutuaikaa täytyy rajoittaa, mutta ruutupaperiaikaa ei. Sitä voisi vaan lisätä.
Viime viikonloppuna sainkin tehtäväksi piirrellä F:n kavereille heidän muotokuviaan. Tatun ja Patun Suomi- kirjasta etsimme kuvia, joita sitten hieman muokkailin. Oli hauskaa ja leppoisaa touhuilua yhdessä. Ihan kaikkia hänen ystäviään en tosin voinut toteuttaa, koska aika kauan kestää yhden tuommoisen kuvan piirtäminen.
Illanjatkoja!
-Esko-
