Vähän jomottaa selkää. Ei mitään pahempaa. Tuttu vaiva jo vuosien takaa. Ei ole onneksi vähään aikaan ollut. Ohi se on aina mennyt ihan itsekseen, on ja on. Vaan nytpä ei mennyt. Heräsin yöllä vessaan ja siitäpä sitten alkoikin painajaismainen yö. Yhtäkkiä iski niin infernaalinen kipu alaselkään, että jalat pettivät alta. Tipahdin siihen vessan lattialle selälleni. En pystynyt tekemään yhtään mitään. Yksin, kello kolme aamuyöllä, puhelin noin neljän metrin päässä ja täysi toimintakyvyttömyys. Olin kyllä aika kusessa, kirjaimellisesti.
Tunnin makailin vessassa ja sitten lähdinkin kauhuelokuvista tutulla sormiraahaustekniikalla kohti sänkyä. Onnistuin kampeamaan itseni sängylle muutaman voimasanan johdattelemana. Mielessäni kävi jo tuossa vaiheessa, että pitäisikö nyt kutsua tänne ambulanssi? Eheei, En minä nyt halua jo valmiiksi kiireistä terveydenhuoltoa enempää kuormittaa. Kyllä tämä ehkä menee ohi, kun vain löydän oikean asennon. Neljän tunnin kattoontuijottelun jälkeen totesin, että ei se ehkä kyllä mene ohi. Kipu oli aivan järjetön ja aivastaminen sekä pienikin liike sai melkein kyyneleet silmiini. Särkylääkkeet olivat syöty.
Lääkäriin meno ja Esko Sakari ei ole kovin hyvä yhdistelmä. En kovinkaan helposti hakeudu hoitoon ja tämän piirteen olen isältäni perinyt. Useat ja useat ystäväni laittoivat viestiä, että nyt sinun on lähdettävä. He tarjosivat kyytiä sairaalaan, mutta ongelma oli se, että en kertakaikkiaan olisi pystynyt istumaan sitä automatkaa, saatika saanut ilman särkylääkkeitä kiemurreltua autoon sisällle. Nyt oli nöyrästi otettava puhelin käteen ja soitettava apua.
Ensimmäinen puhelu työterveyteen ja he ohjasivat suoraan soittamaan päivystykseen. Oli muuten ensimmäinen kerta, että kyseiseen paikkaan soittelin. Siis soitanko minä nyt sitten yksykskakkoseen? Tilaanko nyt siis itselleni ihan oikeasti ambulanssin tuohon hotellin pihalle? Ei siinä paljon vaihtoehtoja ollut. Soitin hätäkeskukseen ja selitin tilanteeni. Ymmärtäväinen hätäkeskuspäivystäjä ohjasi ajoneuvon antamaani osoitteeseen.
Vedin takin ylleni. Housuja en saanut jalkaani. Onneksi oli vain vähän pissaiset yöshortsit jalassa. Sisätossut ujutin jalkaani ja lähdin kävelemään tai siis etenemään jollain kävelyä muistuttavalla tekniikalla kohti ulko-ovea. Oli kyllä tuskainen taival. Ai v€%/u Ai s”#€%a. No, kohta saan ne kipupiikit pakaroihini sekä kunnon lääkereseptit. Tämän ajatuksen voimalla pääsin määränpäähäni.
Astuin hieman nolostellen ambulanssin ovelle. He käskivät istumaan alas. Sanoin, että en oikein voi istua ja siksi teidät tänne kutsuinkin, että saisin kyydin makuuasennossa hoitoon tai ne piikit kankkuuni tässä paikanpäällä. Istu tuohon. No ei siinä sitten auttanut, kun istua tai yrittää istua. Korvastani mitattiin kuume. Kunnossa. Ja verenpaineet mitattiin. Kunnossa. Selkärankaa hieman kokeiltiin ja neuvottiin ottamaan särkylääkkeitä. Soittamaan tarvittaessa veljeltäni kyyti terveyskeskukseen ja sitten ohjattiinkin ulos autosta. Kipupiikkejä ei tarjottu, vaikka niitä yritin kysellä. Jos tulee ulosteet hallitsemattomasti tai virtsaaminen ei onnistu, niin ota uudestaan yhteyttä. Näihin sanoihin loppui keskustelumme. Hieman äimistyneenä jäin seisomaan siihen loskaan sisätossut sekä ne vain ehkä liian vähän pissaiset shortsit jalassani.
Kinkutin takaisin huoneeni lattialle makaamaan, koska pehmeä sänky ei ollut enää mahdollinen. Hotellin henkilökunta toi ovelleni särkylääkkeitä ja vähän syötävää. Miten ihanasti ajateltu. Sain varattua ajan yksityiselle lääkäriasemalle. Otin maksimaalisen annoksen särkylääkkeitä, että pystyn istumaan tai siis makaamaan tai siis olemaan toukkana ihanan ystäväni tarjoaman automatkan Munkkivuoren Pihlajalinnaan.
Palvelu oli aivan ensiluokkaista. Todella mukava lääkäri tutkaili tilannetta ja ohjasi minut suoraan kipupiikeille hoitajien huoneeseen. Määräsi kunnon lääkkeet ja neuvoi tulemaan uudestaan, jos tilanne ei näillä yhtään helpotu. Piikit tulivat molempiin pakaroihini. Viereisestä apteekista tuli mukaan pussillinen lääkkeitä. Tuosta käynnistä tuli todella hyvä mieli. Onneksi menin ja onneksi minulla on vakuutus.
Nyt infernaalinen kipu on poissa. Lääkkeiden voimalla voin tehdä pitkiä rauhallisia kävelylenkkejä, koska liikkeen voima on aivan uskomaton. Olenkin toistanut tässä seuraavaa kaavaa: Lääke, kävely, unet, lääke, kävely, unet. Pikkuhiljaa täältä tullaan ja tässähän alkoi sopivasti hiihtolomakin. Olisi se toki voinut hieman paremmissa merkeissä startata, mutta sen vessamakaamisen jälkeen en nyt lähde enää mistään valittelemaan. Nyt voin jo kävellä. Tuntuu aika ihanalta.
Ovat nämä selkävaivat kyllä aikamoisia. Urheilen todella paljon, joten nyt se olisi jo viimeistään tajuttava, että lihashuolto ja venyttely kannattaisi lisätä ohjelmistoon.
Mukavaa alkavaa viikkoa!!
-Esko-
