Iphone 11 ja siihen päättyi seitsemän vuoden suhde

Seitsemän vuode suhde pirstoutui asfalttiin. Aluksi luulin, että kyseessä on vain pieni särö yhteiselossamme, mutta yhtäkkiä ja yllättäen kaikki olikin ohi. Sinne huuhtoutui mustaan aukkoon menneisyytemme. Sinua vielä pitelin kädessäni, mutta ei siinä auttanut muuta, kun laittaa sinut tylysti vaihtoon. Ottaa tilalle niinsanotusti uutta ja tuoretta. Viimeisen päälle kaunista ja silmiä hivelevää.

Tarjolla oli mallia jos jonkinmoista. Aluksi oli mielessäni pitäytyä vanhassa ja tutussa Androidissa. Sitä olin oppinut käsittelemään jo todella hyvin. Hyvin meillä meni reilut seitsemän vuotta ja sitten tuli yllättävä kriisi. Näinhän se menee, että juuri tässä vaiheessa suhdetta mitataan. Sinne se päättyi S-marketin parkkipaikalle. Emme siitä enää selvinneet ja oli aika vaihtaa uuteen. Nyt on toivottava, että ruoho on vihreämpää siellä aidan toisella puolen.

Nyt alkaa yhteiselo sekä totuttelu uuteen ja tuntemattomaan. Iphone 11 on uusi kumppanini ja näin parin päivän käytön jälkeen olen todella tyytyväinen. Väriksi valitsin punaisen. Tykkään hieman tämmöisestä räväkämmästä menosta. Uusi kumppani on jo tässä vaiheessa onnistunut yllättämään muutamilla uusilla toiminnoillaan. Nehän ne pitävät mielen virkeänä.

On mustaa Instagramia ja ehdoton suosikkiuudistus, Memoji-tarrat. Kuinka sitä voi nelikymppinen ukko olla tuommoisista ihan innoissaan?

Iphone vai Android?

-Esko-

Vauva ja ne pienet, kurttuiset sormet

Esko ja vauva. Enpäs ole pitänyt noin pientä ihmistä sylissäni sitten vuoden 2010. Silloin kyseessä oli ihkaoma tyttö. Tämä isä oli aivan pihalla, jotta miten sen niskan piti olla? Miksi se pitää tuommoista ääntä? Siinä hän nyt sitten on ja seuraa mukanani koko loppuelämän. Vuonna 2019 sylissäni oli veljeni perheen vastasyntynyt pienokainen. En muistanutkaan miten hauras se uusi ihmislapsi onkaan. Sormet miniporkkanoitakin pienemmät. Päässä pienempi pipo kuin serkkunsa pehmonallella. Sekin tahtoi valua silmille jatkuvasti.

Siinä se pikkutyyppi makaili sylissäni. Mutristeli naamaansa ja oli jo aloittamassa hienoisen itkukohtauksen. Sieltä minun selkärangasta tuli se hyssyttely ja keinuttelu. Ei tullut itkua. Tulikin uni ja levollisuus. Isosisko kävi välillä pusuttamassa pientä poskea ja korjaamassa käden asentoa. Pakko myöntää, että sydän hieman suli tuota pientä kaksikkoa katsellessa. Vauva on kyllä huippujuttu, kaikessa muussa paitsi keskustelupalstan muodossa.

Mukava alkaa seuraamaan tuon pienen ihmisen kasvua. Uskoisin, että vuosien päästä on menoa ja meininkiä luvassa, kun serkukset saavat hommat rullaamaan. Just hyvä ja onneksi sain tuon yhden kuvan ikuistettua ensimmäisestä sylihetkestämme, koska…

…olin nousemassa autosta ulos ja puhelimeni oli hieman huonosti taskussa. Lopputuloksena rikkinäinen puhelin. Toimii leikkinä hyvin esimerkiksi luokkahuoneessa. Ei toiminut niin hyvin oikeassa elämässä. Sinne se kolahti asfalttiin juuri oikeassa kulmassa. Aluksi tuli vain pieni halkeama, mutta se olikin kohtalokkaassa paikassa. Yhtäkkiä puhelimeni valtasi sininen surma ja kaikki olikin mennyttä.

Siinä se nelikymppinen tyyppi seisoi autonsa edessä, mutristeli naamaansa ja oli jo aloittamassa hienoisen kiroilukohtauksen. Sieltä se minun selkärangasta tulikin ajatus, että on sitä elämässä paljon vakavampiakin asioita, kuin puhelin. Ei tullut, kuin yksi perkele! Tuli sitten kauppareissu ja uusi puhelin.

Se oli semmoinen viikonloppu ja ne sormet olivat kyllä niiiiin pienet. Millonkohan noin minit, kurttuiset sormet näkee ihan uudella ihmisellä seuraavan kerran? Vai näkeekö enää koskaan?

-Esko-