Nyt onnistui terassiehostus. Katso upeat kuvat!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja Glowdia

Sulje silmäsi nyt ja talutan sinut paikalle. Ja saa avata. Tämä on tuttu tapahtumaketju erinäisistä sisustusohjelmista. Tämän tapahtumaketjun olisi voinut vallan hyvin toteuttaa minun pienen pihaterassini ehostuksen yhteydessä. Olisi tullut varmasti semmoinen silmät pyöreänä tuijottava WAU-ilme. Tässä tapauksessa se ei ollut mahdollista, koska tehtiin homma itse ystäväni Ollin kanssa. No, kyllä noita kuvia katsoessa sen efektin pystyy kuitenkin kuvittelemaan. Muutos on melkoinen.

Terassi oli talven jäljiltä aika rajussa kunnossa. Pääsiäiseltä jääneet kukat eivät ihan visuaalisuutta pelastaneet. Hyvä yritys kuitenkin. Minulla on ollut yhteistyön kautta ilo tutustua kotimaiseen verkossa sisustussuunnittelua tarjoavaan yritykseen Glowdiaan (tutustu sinäkin tästä LINKISTÄ), jossa toimin blogisijoittajana. Heidän kanssaan toteutettiin aiemmin jo keittiöni välitilan miniremontti. Nyt oli jälleen aika ottaa ammattilaisen ideat Glowdialta ja heidän suunnittelijaltaan Heidi Honkaselta. Lähetin Heidille toiveeni ja keskustelu hänen kanssaan internetin ihmeellisessä maailmassa oli hyvin mutkatonta. Meni muutama päivä ja ideat olivat käytettävissäni. Kiitos Heidi!

Vanhat kalusteet olivat jo hienoisen huonossa kunnossa, mutta en halunnut ostaa uusia, koska hyvin ne käyttöäni kestävät. Eli tuunaushommia, tuunaushommia. Kaupassa sain hetken mielijohteesta idean, että maalaanpa ne turkoosiksi. Valkoinen oli ensimmäinen idea, mutta onhan tuossa semmoista kreikkalaista keidastunnelmaa. Ouzo vaan puuttuu pöydältä. Ystäväni Olli osallistui mukaan poikien pihatalkoisiin ja oli mukava puuhastella ulkona. Edellisenä päivänä satoi räntää, joten päivämmekin onnistuimme onneksi valitsemaan oikein. Kiitos Olli!

Heidi antoi hyviä ideoita, kuinka pienillä hankinnoilla saa terassista hieman viihtyisämmän näköisen. Esimerkiksi korkea kasvi katseenkiinnittäjänä toimii erittäin hyvin. Minun hortonomitaidoilla päädyin tekokasveihin. Pysyvät ylväinä hieman pidempään ja kiinnittävät katseita toivottavasti vielä useana kesänä. Ympärivuotisia kasveja. Talvella voi sitten ripustaa joulukoristeita tuonne lehtien sekaan. Ehkei kuitenkaan. Otetaan sisälle talvehtimaan. 

Aurinkokennolampuilla kruunasimme kokonaisuuden. Rajaavat terassia hyvin ja luovat pimeän laskeutuessa mukavan tunnelman. Siellä minä eilenkin istuin kylpytakissani uusien istuintyynyjeni päällä ja ihailin mielestäni todella onnistunutta lopputulosta. Nyt voi sanoa, että pienellä vaivalla minulle syntyi kesän koputellessa ovelle viihtyisä mini happihyppelylokaatio. Kiitos Glowdia!

Glowdian remmissä ovat Suomen Blogimedialta myös Tiina, Satu ja Katja. Käykäähän katsomassa myös heidän projektejaan.

Nyt terassille nauttimaan ilta-auringosta.

MITÄ MIELTÄ OLETTE? TOIMIIKO?

-Esko-

Nyt olin vahvasti epämukavuusalueella

Ajoittain on hyvä mennä vahvasti omien tuttujen kaavojen ulkopuolelle. Esko oli viime viikolla hyvin vahvasti omalla epämukavuusalueellaan. Ajauduin erinäisten kiemuroiden kautta eräisiin koekuvauksiin. Vaikka olen aikoinaan tallentanut puoli vuotta omaa elämääni videokameran välityksellä, niin nuo kuvaukset olivat ihan omaa luokkaansa.

Astuin studioon villapaidassani ja pipo päässä. Kuvauksethan suoritettiin tietysti ilman päähinettä. Tiedätte varmasti sen hiustyylin, kun on ollut tunteja pipo päässä. Ei ole niinsanotusti kuohkeimmillaan, jos tästä minun kuontalosta enää kuohkeaa saisikaan. 

Siellä oli useita muitakin henkilöitä samaisessa tilassa ja ohjeistushan tulikin sujuvasti englanniksi. Sitten selvisikin, että esittelyt ym. tulee suorittaa englannin kielellä. Puhun sitä kyllä ihan suhteellisen sujuvasti, mutta en kyllä osaa olla englanniksi ihan oma itseni. Siihen, kun laitetaan vielä mausteeksi taustakangas, kamera eteen ja muutamat silmäparit seuraamaan omaa esitystä. Yritin olla ihan hirveän hauska. Nähdäkseni ketään muuta ei kyllä naurattanut. Hikikarpalot alkoivat nousta otsalle ja mietin, että miten helvetissä pääsen äkkiä pois täältä. Käänsin pääni samalta seisomalta toiseen moodiin ja päätin, että mitä väliä? Tämmöinen minä olen ja nyt annetaan mennä rennolla otteella. 

Kuvausten päätyttyä kävelin autolleni ja mietin päässäni, että nyt meni kyllä hommat aivan päin seiniä. Uskoisin, että mahdollinen rooli jäi saamatta. Sen verran outoa ja erikoista esiintymiseni oli. Jopa hieman nauratti ne puujalkavitsiyritelmät englanniksi. Täytyisi ja täytyy mennä useammin kokeilemaan kaikkea omista tutuista rutiineista poikkeavia juttuja. Pitää mielen virkeänä ja seuraavalla kerralla kaikki menee varmasti huomattavasti paremmin.

Näissä tilanteissa on myös ollut havaittavissa hienoista jännitystä:

  • Kajaanin opettajankoulutusyksikön pääsykokeiden haastattelutilanne. Alkoi juuri ennen h-hetkeä vuotaa verta molemmista rööreistä eli tuli niinsanottu punainen yksitoista. Siitäpä sitten ”raadin” eteen vessapaperit sieraimissa. Sain 9/10 eli ihan vinkkinä kesällä pääsykokeisiin osallistuville. Tupot nenään!
  • Yliopiston virkamiesruotsi ja esitelmä. Pidin Mikki Hiirestä. 
  • Ensimmäinen ja viimeiseksi jäänyt opiskelupäivä Lahden diakonia-ammattikorkeakoulun terveydenhoitajalinjalla. Kun menet ilmoittamaan sihteerille, että tämä ei ehkä ole minun juttuni. Hän totesi, että olet ollut täällä nyt neljä tuntia. Kyllä, kyllä.
  • Iholla- televisiosarjan ensimmäinen jakson tuleminen ulos. Yhtäkkiä ja yllättäen oma naama on ihmisten televisiovastaanottimissa viisi kertaa viikossa. 
  • Nyt täytysi lähteä ihan oikeasti sinne Kättärille. Jep, jep…
  • Joo, mä oon Esko ja mä olen ope. Onpa kiva, kun tulee kevät. Otatko kahvia vai teetä? Jne…jne…jne…Mitäköhän tilannetta tässä ajan takaa?

Hieno taito on osata nauraa itselle! Tämä niin vakavaa ole.

-Esko-

// Kuva: Pasi Salervo //