Category: Arki ja fiilis

Posted on

Ihan perusjuttuja

Maalia vielä hieman sormissa päivän terassitalkoiden jäljiltä. Kolmatta kertaa kävin äsken tuosta ovelta ihailemassa kättemme jälkiä. Keskiviikkona on kaikki sitten siinä kunnossa, että voi pihahommien lopputuloksen teillekin esitellä. Oli hauskaa touhuilla Ollin kanssa ulkosalla, kuunnella musaa, heittää juttua ja siinä sivussa työtkin edistyivät. Viikonloppu meni muuten hyvinkin leppoisasti. En tehnyt oikeastaan mitään ja tällä kertaa se tuntui oikein hyvältä ratkaisulta. Oli taas vaikka minkämoisia karkeloita tarjolla, mutta oma sänky vei tällä kertaa voiton.

Viime sunnuntaina kirjoittelin, kun joskus se pohjaton yksinäisyyden tunne puskee tänne minikaksiooni. Se on lamauttava fiilis. Tänä viikonloppuna ei tuommoisia tuntemuksia ollut. Teki hyvää olla vain kotosalla. Huilata, syödä karkkia ja katsella telkkaria. Olen vähän semmoinen mies, että täytän kaiken aikana erinäisillä menoilla. Näin hieman syvällisemmin ajateltuna se aikatauluttaminen taitaa olla yksi keino paeta niitä kurjia yksinäisyyden tuntemuksia. Yksinololla ja yksinäisyydella on suurensuuri ero. Toisen kanssa oppii elämään ja se tekee ajoittain todella hyvää. Toista ei kenellekään toivo.

No, mutta takaisin otsikon mukaisiin perusjuttuihin. Lähiaikojen postiivisiin perusjuttuihin.

  • HPK:n mestaruus. Ei ollut mitään suurta suosikkia enää jäljellä, joten tämmöisissä tilanteissa sitä on aina sen ”pienemmän” puolella. Näytti olevan melkoisen suuri juttu myös siellä Hämeenlinnassa, ymmärrettävästi.
  • Alkavat jääkiekon MM-kisat. En ole mikään fanaattinen lätkäjännäri, mutta kyllähän keväiset kisat aina kiinnostavat. Varsinkin jatkopelivaiheessa. Leijonat liimaa kansaa, kuten olen aiemmin kirjoitellutkin.
  • Suden hetki- sarja Yleltä. Toimii.
  • Vastapuristettu appelsiinimehuautomaatti. Tähänkin olin hieman myöhäisherännäinen. Se on hieno hetki, kun kahvaa vääntämällä tämä kultainen nektari valuu pulloon.
  • Keväinen Helsinki. Herää kaupunki eloon, vaikka herää taas eloon myös ne tuhannet tietyöt.
  • Lähestyvä Helsinki City Run. Tykkään juosta massatapahtumissa. Hyvä ja pirteä meininki.
  • Kesäloma alkaa oikeasti jo ihan kohta. Jes!
  • Antti Ketosen levynjulkkarikeikka perjantaina. Kyllähän kaikki lähtee hyvästä iskusävelmästä. Olisitpa sylissäni on fantastinen kappale.
  • Kaurapuuro raejuustolla ja mustikoilla

Aurinkoista iltaa!! Kyllä, edelleen paistaa aurinko.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Posted on

Perjantain vanhat: Kuka sitten puhaltaa polveen?

Hakijamäärät lastentarhanopettajan koulutukseen ovat laskussa. Näin uutisoitiin keskiviikkona Kymppiuutisissa. Mikä lie luokanopettajan koulutuksen laita? Toivottavasti näiden alojen vetovoiman käyrä ei ole aivan laskusuhdanteessa. Vahvasti kuitenkin luulen, että näin on tapahtumassa. Perjantain vanhaksi siis koulumaailman hommia.

/// “Voitko laittaa ope laastarin polveen?” ” Mulla on ope kurja mieli. Iskä ja äiti riiteli illalla ja en saanut unta.” “Ope, en minä vaan opi sitä kutosen kertotaulua.”

Luettuani viime viikolla iltapäivälehtiä, löysin pitkästä aikaa positiivisen uutisen ammattikunnastamme. Oli oikein piristävää sinne Pisa-romahdusten, opettajien henkisien romahduksien ja lähes koko suomalaisen koulujärjestelmän romahduksen väliin. Peruskoulun opettaja oli ykkösenä tärkeällä listalla. Peruskoulun opettaja oli ammattivertailussa sijalla yksi. Sijalla yksi, ammateissa jota ei robotit korvaa tulevaisuudessa, (toivottavasti.)

Opettajan ammatissa tapahtuu päivän aikana lukemattomia asioita, joihin täytyy reagoida välittömästi. Edes supervarusteltu, äärimmilleen viritetty robotti ei kykene kaikkiin haasteisiin vastaamaan.

ROBOTTI EI KYKENE: Laittamaan laastaria polveen ja samalla pitää jääpussia Pekan poskella, joka kaatui kesken jalkapallo-ottelun jäisellä pihamaalla. Niin ja aluksi etsiä sitä jääpussia ympäri koulua, koska se ei taaskaan ollut siellä opehuoneen pakastimessa. Kertakäyttöiset meni jo ensimmäisellä viikolla.

ROBOTTI EI KYKENE: Kirjaamaan jälki-istunnosta, kopiomääristä, poissaoloista, vihkounohduksesta, Pinjan hävinneistä toppahousuista, aktiivisesta viittaamisesta, käsityöluokan maalipurkeista, Toivon katkenneesta etuhampaasta ja retkestä läheiselle lintutornille.

ROBOTTI EI KYKENE: Tehdä liikuntatunnilla täydellistä lentokuperkeikkaa tai soittaa musiikintunnilla nokkahuilulla ” Ostakaa makkaraa…” (Ajoittain toivoisi olevansa robotti, kun aloittelevat huilistit (27kpl.) ottavat kisoja kenen huilusta lähtee se luokan kovin ääni.)

ROBOTTI EI KYKENE: Lohduttamaan ja puhaltamaan kipukohtiin. Sisäisiin ja ulkoisiin.

ROBOTTI EI KYKENE: Elämään aidosti mukana oppilaiden onnistumisissa. Motivoida ja kannustaa. Saada oppilaat yrittämään parhaansa koulunkäyntinsä eteen.

ROBOTTI KYKENEE: Seisomaan luokan edessä. Kovassa kuoressaan ja ilmeettömänä.

Ei meitä mitkään robotit korvaa, ei!

-Esko- ////