Yliviivaustusseja, muistiinpanoja, post it-lappuja ja tulevaisuuden haaveita. Hienoista jännitystä onnistumisesta, epäonnistumisesta. Satoja istuttuja tunteja kirjaston lukuhuoneessa, puhelin äänettömällä. Mikä minusta oikeasti tulee isona? On kevät ja pääsykokeiden aika. Pääsykokeiden, jotka näyttelevät suurta osaa nuoren, nuoren aikuisen, aikuisen elämässä. Pienestä se on kiinni. Tulevaisuuden suuntaviiva.
Hakijoiden määrät lähes jokaiselle alalle ovat todella suuria ja sen suuren, paksun kirjekuoren putoaminen postiluukusta on yhä tiukemmassa ja tiukemmassa. Pieniä, ohuita kirjeitä putoilee paljon suuremmilla prosenteilla. Samalla putoilee useita välivuosia ja vuoden odotuksia uuteen yritykseen. Paksun kuoren pudotessa hahmottuu ne tulevaisuuden suuntaviivat. Tiedät suunnilleen kuinka tulevat vuotesi vietät. Tiedät mahdollisesti missä ammatissa tulevat vuotesi vietät. Esimerkkinä Helsingin yliopiston opettajankoulutusyksikön hakijamäärät vuonna 2016. Hakijoita 1770 ja näistä paksu kuori putosi 120:lle hyvin valmistautuneelle tai varmasti jossain tapauksessa myös onnekkaalle hakijalle. Pieniä ja ohuita kuoria postitettiin todella, todella paljon enemmän.
Tässäpä näitä asioita miettiessä osaa kyllä arvostaa ihan eri tavalla hetkeä, jolloin silloisen kimppakämppämme keittiön postilaatikosta putosi se paksu kirjekuori. Asuin keittiössä, jossa oli jauhelihan paistokielto, koska haju tarttui ikävästi lakanoihin. Paksu kirjekuori saapui Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä. Pääsin sisään toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla en valmistautunut tarpeeksi hyvin. Tiedostin sen silloin jo itsekin. Toisella kerralla valmistauduin huolellisesti ja haastattelutilanteeseen menin vessapaperista askarrellut tupot nenässä. Alkoi vuotamaan verta molemmista sieraimista juuri ennen h-hetkeä. Varmasti jäin haastattelijoiden mieleen. En kuitenkaan voi luvata, että tämä on avain varmaan sisäänpääsyyn.
Se on se sisäänpääsy. Se sisäänpääsy on kaikista vaikeinta. Sisäänpäästyäni pärjäsin opinnoissa todella hyvin ja näin varmasti on monella muullakin. Kajaaniin hakeuduin, koska sain vihiä, että sinne juuri tuo sisäänpääsy on minun tasolleni huomattavasti helpompaa kuin näihin opiskelijoiden paratiiseihin, Jyväskylään tai Helsinkiin. Piti hypätä tuntemattomaan, mutta tämä hyppy todella kannatti. Kajaani oli pieni ja sympaattinen opinahjo, jossa lähes kaikki tunsivat toisensa, opettajat ja opiskelijat. Ruokalan henkilökunta ja talonmiehet. Tein kahdessa vuodessa lähes 230 opintopistettä ja hain onnistuneesti siirron Helsingin yliopistoon suorittamaan maisterin opintoja. Massaluentoja, massakampuksella. Päällimmäisenä muistona päättöharjoittelu, jyrkkä ylämäki Siltavuorenpenkereelle ja maisterin paperit. Maisterin paperit, jotka mahdollistivat minulle viran. Viran ammatissa, jota rakastan.
Haluan toivottaa onnea kaikille pääsykokeisiin valmistautuville. Paksun tai ohuen kirjekuoren saaneille tai saaville. Tee juuri sitä mikä tuntuu oikealta.
-Esko-
Olipahan kuukausi. Oli syntymäpäivää, oli some-kohua, oli poskipäitä polttavaa auringonpaistetta, oli raapattuja autonikkunoita ja aamuisia herätyksiä valkoiseen maahan. Oli erikoisia tapahtumia ja oli myös paljon positiivista.