Kirjoittelin tammikuun lopulla vaivasta, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, ihan kaikkeen. Tämä vaiva oli koko miehen lamauttanut selkäkipu ja tarkemmin kohdistettuna alaselkäkipu. Juuri nyt lumisateen sävyttämänä toukokuisena torstaina tämä sama mies on kunnossa. Hänen selkänsä on kunnossa. Terveenä ne hetket, kun vartalosi on aivan vinossa, koska selkälihasparkasi pyrkivät korjaamaan kroppasi tilannetta. Ne hetket, kun et saa itsellesi sukkia jalkaan ilman omaa “lattiatoukkatekniikkaa”. Ne hetket tuntuvat jotenkin absurdeilta. Siinä akuutin selkäkivun pyörteessä ei edes pysty kuvittelemaan, kuinka paljon helpomaa elämä on toistaiseksi terveellä selällä. Pystyy kävelemään normaalisti. Pääsee autoon ja sieltä ylös normaalisti. Saa kengät jalkaan ilman aputuolia ja vielä kaiken kruunuksi pystyy itse solmimaan kengännauhat.
Mitä olen tehnyt? Lopetin kevääksi salibandyn ja koripallon. Salibandy on äärimmäisen paha laji huonoselkäiselle pitkälle ukkelille. Liian lyhyt maila maustettuna nopeilla liikkeillä ja puuttellisella alkuverryttelyllä. Tunnin vuoro Myllypurossa on ihan liian hinnakas alkuverryttelyyn. Koristreenitkin jätin ihan tietoisesti väliin, koska halusin oikeasti keskittyä vain kroppani huoltamiseen. Sain Omt-fysioterapeutilta hyvät ohjeet, joilla saisin korjattua vartaloni virheasentoja ja liikkeitä joilla voisin vahvistaa lähes olemattomia syviä vatsalihaksiani.
Hankin kuntosalikortin työpaikkani vieressä sijaitsevalle kuntosalille. Olen käynyt salilla noin kolmisen kertaa viikossa. Jokaisen treenin päätteeksi teen näitä suoraansanottuna äärimmäisen tylsiä syviä vatsalihasliikkeitä. Aina tekee mieli jättää ne tekemättä ja lähteä suoraan infrapunasaunaan katsomaan 65-tuumaiselta näytöltä Matkaoppaita Alanyassa. Täytyy nyt kuitenkin todeta, että onneksi olen jaksanut jalkoja nostella ja ajaa sitä kuvitteellista “ilmafillaria”. Niin ja olen myös venytellyt, kyllä venytellyt. Asia, jonka onnistuin laiminlyömään lähes täysin yli kolmekymmentä vuotta. Pohkeista lähden liikkeelle ja sieltä nousen ylöspäin ja venytän kaikki suuret lihakset. (Älä ymmärrä sanaa suuret väärin.)
Toivon, että tämä kevään 2017 kestänyt Eskon oma selkäprojekti on tuottanut tulosta, eikä noita laksatiivipingviini-päiviä olisi enää kovin montaa tiedossa. Toivon, että tämä projekti antaa minulle mahdollisuuden päästä pelaamaan koripalloa taas säännöllisesti Hietsun kesätreenivuoroille ja ensi syksynä voin tehdä paluun myös Myllypuron siniselle muovimatolle. Rakastan joukkueurheilua. Rakastan sitä huomattavasti enemmän kuin kuntosalin punaista liian lyhyttä jumppamattoa ja sitä kuvitteellista “ilmafillaria”.
Otsikko lainattu kyseisestä Pete Parkkosen biisistä. Enpäs ollut aikoihin kuunnellutkaan.
Hyvä meininki ja itseasiassa lähdenkin jo tänään kokeilemaan koristreeneihin. Toivottavasti voin laulaa tuon biisin kertosäettä vielä kotiin ajellessani.
-Esko-
Kaupallinen yhteistyö: