Siis ei niitä vain tapahdu. Kauppajonossa, ei. Kiireisiä ihmisiä ja pikakassojen ilmestymisen jälkeen mahdollisuudet pienenivät entisestään. Kuntosalin infrapunasauna, ei. Useimmiten istun yksin ja katselen Salattujen elämien uusintoja tai Australian Leijonanluolaa. Käyn väärään aikaan ja suuremmat massat saapunevat vasta myöhemmin. Erottaja, ei. Tulkintani Antti Tuiskun Peto on irti kappaleesta herättelee vain ne ehkä hieman liikaa ilolientä nauttineet. Niin, siis tanssimaan. Museokortin hankkimista on joku ehdotellut. Ateneumista ja Helenen Maailmalta löysin itseni-näyttelystä voisi aloittaa. Maailmalta löysin itseni ja täältä sinut, voisi toimia ihan hyvänä avausrepliikkinä. Kokeiluun…
Tindereiden ja Happneiden ja Bumblejen ja ja maailmassa minä jaksan edelleen uskoa niihin sattumaisiin ja sama yhdellä t:llä kohtaamisiin. Ei semmoisia kuitenkaan koskaan tapahdu on aika yleinen fraasi näistä puhuttaessa. Tapahtuu ja semmoista olen saanut onnekseni sekä ilokseni tuolta somesta lähiaikoina seurailla. Minä ihan liikutuin siitä upeasta ja äärimmäisen lempeästä ”tarinasta”. Uudet kulmat ja takapihat. Uudet maastot ja ihmiset. Ja sieltä hän sitten löysi, kuin sattuman kaupalla ihmisen. Sen naapuritalon ihanan iskän. Kunnon tosielämän yllättävä kohtaaminen.
Usein puhutaan, että miksi ihmiset jakavat henkilökohtaisia asioitaan tuolla somen maailmassa? Juuri tämmöisten asioiden takia se on todella hienoa ja arvostettavaa. En ole pitkään aikaan saanut mistään Instastooreista tai muista näin hyviä fiiliksiä. Tämä ihan oikeassa elämässä tapahtunut tarina palautti uskoni yllättäviin kohtaamisiin. Niitä siis voi tapahtua muuallakin, kuin elokuvissa tai novellikokoelmissa. Täytyykin alkaa hieman aktiivisemmin luomaan lumia tai tänä talvena haravoimaan tuolla takapihalla. Tinderissä on tullut haravoitua jo ihan riittävästi. Ei ole oikein tarttunut. Tässä tapauksessa syytän kyllä enemmän h”#€%&n laiskaa talkkaria.
Ja lisäänpäs tähän loppuun yhden todella yllättävän kohtaamisen. Hieman erityyppisen kyllä. Kuvissa on vanhempieni talo. Talo, jossa minä vietin omat nuoruusvuoteni. Voitteko uskoa, tuo samainen talo on todella hyvän ystäväni Ollin isän rakentama ja samaisen ukkelin lapsuudenkoti. Ystävyytemme alkoi vuosia sitten erään huoneen tapetista. Laitoin Instagramiini kuvan, jossa tapetti näkyi taustalla. Olli laittoi viestiä (en siis tuntenut häntä vielä silloin), että mistä toi kuva on? Ja kuva oli huoneesta, jossa hän oli pikkupoikana temmeltänyt. Olihan noin erikoisen sattuman jälkeen mentävä kahville. Onneksi menimme, koska olemme tällä hetkellä todella läheiset ja hyvät ystävät.
Näin ne voivat ystävyydet ja romanssit lähteä hyvinkin erikoisista sattumuksista. Niistä yllättävistä kohtaamisista.
Maailmalta löysin itseni ja täältä sinut. Olen ylpeä tuosta melkein omasta fraasistani.
Kivaa iltaa ja tapaamisiin!
-Esko-
