Jätkä on rautaa, vai onko?

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Sana-Sol

Vuonna 2006 Kajaaniin on muuttanut juuri opettajaopintonsa aloittanut nuorehko mies. Hän marssii terveystarkastukseen ja sormenpäästä napataan pieni tilkka verta ja mitataan hemoglobiiniarvot. Ja nehän ovatkin jopa hieman yllättäen todella alhaiset. Nuorehko mies ihmettelee, jotta mistäköhän semmoinen mahtaisi johtua? Paljon hän urheilee ja syö suhteellisen normaalisti. Tuosta hetkestä lähtien olen kiinnittänyt huomiota riittävään raudan saantiin ja vuosittain syön ylimääräisiä rautavalmisteita kuuriluontoisesti.

Vuonna 2014 Helsingin kaupungin työterveyteen marssi jo muutaman vuoden kokemuksella varustettu luokanopettaja. Hänelle tehdään perusteellinen tutkimus, jossa mitataan myös ne hemoglobiiniarvot. Aikuinen mies ihmettelee, että kaikki muut ovat kunnossa, mutta hemoglobiini on jälleen alhainen. Ei hälyyttävällä tasolla, mutta ihan siellä viitearvojen (miehet 134-167) alarajoilla. Itselläni taisi olla jossain 130 paikkeilla. Paljon hän edelleen urheilee ja syö suhteellisen normaalisti.

Olen kokeillut nestemäistä rautaa. Olen kokeillut rautatabletteja, niitä ei vatsani ole oikein kestänyt. Muutama vuosi sitten sain ystävältäni vinkin, että kokeilen pureskeltavia rautatabletteja. Näitäkin kokeilin ja lisäksi napsin päälle vielä C-vitamiinivalmisteen. C-vitamiinin, kun on todettu parantavan raudan imeytymistä. En ole kokenut itseäni koskaan mitenkään megauupuneeksi. Tai olen ajoittain, mutta se uupumus on johtunut ihan jostain muista kuin hemoglobiiniarvoista.

Sana-Sol- yhteistyön tiimoilta minulla oli mahdollisuus tutustua itselleni ihan uuteen pureskeltavaan tuotteeseen. Sana-Sol Rautaan, joka sisältää myös C-vitamiinia. Näin hauskasti sanottuna, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Aikaisempi kokemus pureskeltavasta tabletista ei ollut hirveän suuri kulinaristinen kokemus, mutta nämä tällä hetkellä käytössä olevat tuotteet maistuvat hyvältä. Ei ne nyt ihan Vitanallejen tasolle pääse, mutta miellyttävä appelsiininen maku niistä suuhun tulee.

Tämä Sana-Solin yhteistyö oli tärkeä. Löysin uuden tuotteen ja löysin itseni taas pohdiskelemasta omaa terveyttäni. Syön tämän meneillään olevan purkin tyhjäksi ja varaan ajan verikokeisiin. Toivon, että arvot ylittävät kirkkaasti Suomen maanteiden korkeimman kesänopeusrajoituksen. Toivon, että tämä tuote olisi nyt se, joka löytäisi lopullisesti paikkansa siellä minun lisäravinnelaatikossani.

Kesäksi rautaiseen kuntoon!

-Esko-

Naiset ovat ihania!

Huomenna torstaina 8.3 vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Pienen tyttären isänä sitä usein pohtii, kuinka kasvattaa siitä omasta pienestä ekaluokkalaisesta vahvalla itsetunnolla varustettu vahva, yhteiskunnan vaatimusten seassa pärjäävä nainen? Etäisänä, jatkuvan läheisen kontaktin puuttuessa omat kasvatustavoitteet on mietittävä hieman eri kantilta. Et ole läsnä arkisessa elämässä juuri ollenkaan, joten tuohan se omanlaisia haasteita.

Luokanopettajana olisi ajoittain mukava lueskella aapista ja tehdä matematiikan läksyjä yhdessä. Opettaa myös omaa lasta niillä vuosien opekokemuksen kautta hankituilla persoonallisilla tekniikoilla. Yrjö Yhteenlasku. Venla Vähennyslasku ja mitä näitä nyt on. Kävellä koulusta kotiin yhdessä ja käydä aamuisin keskustelua niistä ulkohousujen tärkeydestä. Tehdä niitä ihan arkisia asioita.

Kaiken keskellä täytyy aina kuitenkin muistaa, kuinka onnekas saan olla tästä pienestä naisesta. Ihmisestä, joka on opettanut minulle elämästä niin paljon, mittaamattoman paljon. Ylpeä saan aina olla. Ylpeä isä. Onneksi olen tänne päiväkirjaani paljon ajasta hänen kanssaan kirjoitellut. Näitä lueskellessa ne arvokkaat hetket saavat vuosi vuodelta kultaisemmat kehykset.

“En minä aina muista pakata kurahousuja hoitoreppuun. En minä osaa tehdä kuplalettiä. Vuodet tähänkin toivottavasti valmentavat. Vanhemmuuden tärkeimmän asennon olen vuosien varrella oppinut ja se on polvillaan lattialla. Polvillaan lattialla, mukana lapsen leikeissä. Antaa hänelle aitoa aikaa ja olla ajoittain Fluttershy tai Rolle. Näitä hetkiä ei saa enää takaisin vuosien päästä. En halua sitten vuosien päästä harmitella asioita, joita en lapseni kanssa ole tehnyt tai touhunnut.”  TAPAHTUIPA MEILLE MITÄ TAHANSA, OLEN ISÄSI

“Itsetunto on kuin suojamuuri, joka suojelee sinua elämän karikoissa. Torjuu ilkeyden nuolet ja säilyy särkymättömänä epäonnistumisen kokemuksissa. Vahvistuu vain niinä heikkoina hetkinä, joita elämä väistämättä tuo tullessaan. Haluan, että lapseni osaa arvostaa itseään. Tietää, kuka hän on. Tekee itse omat valintansa. Valintansa, joita minä pyrin tukemaan parhaani mukaan.” EHKÄPÄ ISÄN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON USKOA TYTTÄREENSÄ

”Voisin ostaa mun omalla sataselle jotain sille. Ja Jenni sanoi, ettei se ikinä kiukuttele kenellekään muulle, kun sen veljelle. Se ei kiukuttelis sulle.” Kyllä, kyllä minä Jennin hyvin mielelläni voisin ”ottaa”, mutta sillä Jennillä on niin usein konsertteja ja Jennin täytyy harjoitella paljon, että hän voi esittää laulujaan noin hienosti. Jotain tuon tyyppistä sain vastattua tähän kuusivuotiaan esittämään toiveeseen.” ISI!! VOISITKO OTTAA TON JENNIN?

Naiset ovat ihania. Pienet ja vähän isommat. Oikein hyvää huomista naistenpäivää!!

-Esko-