Tänään keskustelimme töissä läheltä piti-tilanteista ja sattumuksista, joihin sopisivat hyvin tutut sanonnat: Selvisin säikähdyksellä tai onni onnettomuudessa. Oppilailla riitti erinäisiä kertomuksia ja siinähän se hurahti koko uskonnon tunti. Tuommoiset tunnit ovat muuten todella mukavia, jotka tarjoavat mahdollisuuden hyviin keskusteluihin ja kyllä nykylapset osaavat kertoa ja pohdiskella asioita monelta eri kantilta ja myös kyseenalaistaa niitä. Siinä tunnin päätteksi jäin välitunniksi hetkeksi luokkaani ja päässäni alkoi pyörimään tapahtumia oman elämäni varrelta, joissa onneksi oli taivaanmerkit kohdillaan.
Pikkupoikana vietin lähes kaiken vapaa-aikana skeittiparkeilla tai koripallokentillä. Kiihkeiden korismatsien päätteeksi piti aina ottaa vapaamuotoinen donkkikisa. Siitäpä sitten Air Jordaneiden nauhat kireälle, kova vauhti, ponnistus ja takaperin palloa alaspäin. Idolit jäivät aina hetkeksi roikkumaan korirenkaaseen ja samaa minäkin yritin. Siellä Amerikassa kentillä oli joustokorit, meillä ei ollut. Niinpä tämä pieni donkkaaja sai päähänsä koko koritelineen. Kyllä, koko koriteline irtosi ja putosi suoraan päähäni. Onneksi selvisin säikähdyksellä ja muistoksi jäi vain arpi tuonne hieman kohonneeseen hiusrajaan.
Barcelonan lomareissu. Upea, aurinkoinen päivä rannalla. Upea lämmin ilta rantakadun ravintoloissa. Ei niin upea kahden tähden hotelli ihan Ramblan läheisyydessä. Huone ylimmässä kerroksessa ja yllättäen juuri ennen nukkumaanmenoa alkoi tehdä mieli virkistysjuomaa ja olihan sitä lähdettävä hakemaan keskellä yötä alakerran kaupasta. Kolikot surffisortsien taskuun ja hissiin. Yhtäkkiä kuului hirveä pamaus, hissikori heilahti ja hissi pysähtyi kerrosten väliin. Pienestä ikkunasta näkyi vain harmaa betoniseinä. Hälytysnapin painallukseen ei vastannut kukaan ja ensimmäisen puolen tunnin jälkeen alkoi jo lämpötila nousta ja hienoinen paniikki puskea puseroon.
Jostain paikalle ilmestyi herrasmies, joka teki jotain. En tiedä mitä. Kuului vain jakoavaimen kilinää ja kolinaa. Puolet hänen työkaluistaan taisi pudota sinne hissikuiluun. Sitten tulivatkin palomiehet paikalle ja ryömiminen pienestä raosta ”vapauteen” onnistui. Onneksi selvisin säikähdyksellä ja muistoksi jäi vain pienoinen hissikammo, joka on kyllä jo unohtunut.
Opel Corsa. En muista vuosimallia, mutta ei se ihan uusinta huutoa ollut. Isä sen tarkan markan miehenä jostain hankki. Olisiko ollut, että jonkun tutun pappa laitettiin lääkärin määräyksestä ajokieltoon ja hänen autonsa meni myyntiin. No, mutta tällä vaaleanruskealla Opelilla ajelin niitä ensimmäisiä kilometrejä ajokortin saatuani. Talvinen sää ja jäinen Jalkarannantie Lahdessa. Pieni kaartuva mutka ja yhtäkkiä vaan menetin auton hallinnan aivan täysin. Pyörähdin satakahdeksankymmentä astetta ja suoraan vastaantulevien kaistalle.
Tässä tapauksessa voi toistaa, että onneksi oli taivaanmerkit kohdillaan ja onni onnettomuudessa. Vastaantulevalta kaistalta ei tullut autoa, jos olisi tullut niin. En halua edes miettiä. Onneksi selvisin säikähdyksellä ja muistoksi jäi hyvien talvirenkaiden tärkeys sekä usein kyseisessä mutkassa tuo ”satakasikymppinen” muistuu mieleen.
Tuommoisia muistui mieleen näin pikaisella pohdinnalla ja hienoja sanontoja nuo mainitsemani. Onko teillä minkälaisia kokemuksia, joihin noita sanontoja voisi käyttää?
Kivaa perjantaita!
-Esko-
Varasin jo viime vuoden puolella itselleni tatuointiajan. (Vanhempani, älkää nyt vetäskö niitä kahveja väärään kurkkuun. Olen jo sen ikäinen, että tiedän kyllä mitä elämälläni teen.) Isä ja äiti eivät varsinaisesti ole mitään tatskojen suurimpia ystäviä ja nähtyään ensimmäisen kuvani taisi sitä seurata noin kolmen viikon puhumaton jakso. Aika parantaa ja nyt he ovat asian kanssa toivottavasti jo melkoisen sinut. Tavoitteenani on hieman täytellä tuota oikeaa kättäni. Aika minulla on vasta huhtikuussa ja en vielä ihan tarkalleen tiedä mitä minä sinne oikein laittelisin?