Lukijapalaute, josta tuli niin hyvä mieli

On lukijapalautteita, jotka menevät luihin ja ytimiin. Siis positiivisella tavalla. On lukijapalautteita, joissa yritetään hyvin ”hauskalla” tavalla piikitellä kirjoittajaa. Niitä tulee kyllä nykypäivänä suoraan blogiini todella vähän. Vauvapalstat ja Jodelit elelevät omaa elämäänsä. Kalevauva.fi:ltä tuskin loppuvat sanoitukset koskaan kesken. Heille voi huoletta povata pitkää uraa. Tänään saapui blogiini palaute, jota lukiessani nousi hymy huulille. Näin kommentin kuvaileman tilanteen suoraan silmissäni.

Palaute kuului näin: ”Kiitos vinkistä. Naurettiin eilen mahat kippurassa. Mieskin innostui, tosin se veti ensin verhot kiinni ettei pihalta kukaan näe miten se heiluu.” Kiitos palautteesta LukijaTee. Tämä liittyi siis kirjoitukseeni, jossa esittelin helppokäyttöistä tanssipeliä. Tuntui jotenkin niin hyvältä, että kirjoitukseni innosti lukijani tanssahtelemaan ja pariskunnan nauramaan mahat kippurassa. Pieni, mutta iso asia. Seuraavan kerran vaan verhot auki, niin naapuritkin innostuvat. Sitä aitoa naurua ja iloa tuntuu ajoittain olevan ihan liian vähän tässä ympäröivässä maailmassa.

Musiikkia tässä ympäröivässä maailmassa riittää ja heitetäänpäs yksi biisilinkkaus tuonne loppuun. Hyvä on kappale ja johan tässä aletaan pikkuhiljaa suuntaamaan katseita kesän festivaalibuukkauksiin. Ilosaaressa on Gogol Bordello ja se on mahtavaa, se. Ruisrock toki myös lähtee aika kovilla kiinnityksillä. Noh, täytyy nyt ehkä vielä muutama kuukausi malttaa. Katse ulos ja lumikola käteen.

Kivaa keskiviikkoa!!

-Esko-

Lapsiperheet ja toki muutkin, tämä on hyvä!

Touhukas viikonloppu takana. Viikonloppu, joka alkoi hieman mollivoittoisissa merkeissä. Olin unohtanut yhden tälle viikonlopulle pikkumimmin kanssa kaavaillun tekemisen. Lapsilla on kyllä uskomaton kyky muistaa asioita ja tunsin niin syvän piston sydämessäni, kun minä lahopää itselleni luomassa kiirekuplassa asian unohdin. Onneksi F on jo niin iso tyttö, että hänen kanssaan voi asioista keskustella rakentavassa hengessä. Kyllä, aika rientää ja ajoittain sitä itsekin jo unohtaa, että se oma tytär on jo ekaluokkalainen. Onneksi saimme asiat sovittua ja itse sain hyvän opetuksen ja muistutuksen tänne isyyden kokemusharjoittelukentälle.

Viikonloppuna opetin F:lle myös oman luokkani uuden hittiapplikaation. Ruutuaika on asia, joka puhuttaa paljon ja ihan aiheesta. Opettajana ja vanhempana törmään asiaan lähes päivittäin. Liika on todellakin liikaa, mutta kyllä sieltä netin syövereistä paljon hyviäkin juttuja löytyy. Ja pari kuukautta sitten järjestetystä Liikkuva Koulu-seminaarista löytyi ruudulleni oikein toimiva ja hyvä juttu. Juttu, joka liikuttaa. Liikuttaa ja on saanut arkityössäni lähes koko luokkani tanssimaan hymy huulilla. Toimii erittäin hyvin esimerkiksi kaksoistuntien välissä pienenä piristysliikuttajana. Toimi erittäin hyvin myös pikkumimmin ruoanodotteluliikuttajana ja vähän enemmänkin. Näkisin, että toimisi erittäin hyvin kaikissa lapsiperheissä, joista löytyy tietokone, matkapuhelin ja aktiivisia isompia tai pienempiä Tanhupalloja.

Tämä ei ollut maksettu mainos. Tämä oli liikunnallisen elämäntavan nimeen vannovan miehen ihan rehellinen suosittelukirjoitus. Lapsiperheet ja blogiani lukevat opekollegat. Kokeilkaa ihmeessä. Helppoa hommaa. Pikavinkki kuinka laitat olo- tai luokkahuoneeseen tanssit pystyyn:

  1. Lataa JUST DANCE NOW- applikaatio.
  2. Käynnistä tietokoneen selaimesta justdancenow.com.
  3. Liity puhelimellasi tietokoneen ruudun vasemmassa yläreunassa olevan numerokoodin avulla peliin.
  4. Valitse itseäsi miellyttävä kappale.
  5. Tanssit pystyyn!

Peliä pystyy pelaamaan useampi pelaaja samanaikaisesti, joten toimii myös perheen yhteisenä liikuntatuokiona. Ja tottakai aina pitää lisätä myös pieni miinuspuoli. Oikeassa elämässäkin kolikot loppuvat jossain vaiheessa ja niin käy myös tuolla tanssipelin maailmassa. Tänään tein elämäni ensimmäisen mobiiliapplikaation sisäisen ostoksen, kun ostin pikkumimmille lisää tanssimahdollisuuksia. Sijoitin tähän 3,49 euroa. Tämä sijoitus ei harmittanut. Tämä oli mielestäni hyvä sijoitus. Hikoiluun ja lapsen liikuttamiseen sijoitan hyvin mielelläni.

Eihän tämä nyt pulkkamäkeä ja luistinratoja haasta, mutta oikein toimiva “välipala”. Frozenissa minun ennätys on vähän vajaa kymmenentuhatta pistettä.

Liikunnallista ja pirteää viikkoa!!

-Esko-