Oudohko tapa toivottaa hyvät joulut

Serkkupoikani jakeli Suomen Kuvalehden kolumnissaan vielä viimeisiä aineettomia joululahjavinkkejä. Numero yksi oli paini. ”Lupaa isoäidille kunnon kreikkalaisroomalaiset väännöt. Tekee hyvää nivelille, selälle ja mielenterveydelle. Tunnin nuhjuamisen jälkeen maistuvat kahvi ja täytetty ruisleipä urheilutalon kahviossa. Kotona voitte etsiä videotoistopalveluista Pertti Ukkolan ja Petra Ollin kultamitalitaistoja.”

Siinäpä sitä olisi hyvä lahjavinkki ja eräs herrasmies oli tämän ehdotuksen jo lisännyt lahjalistalleen. Yritti haastaa tatamille minua, tuntematonta kanssamatkustajaa. Matkustin menneellä viikolla metrolla sukulaistemme jouluillalliselle. Hyppäsin kyytiin iltapäivällä, keskustellen samalla tyttäreni kanssa puhelimessa. Puhuin hiljaisella äänellä ja jäin seisoskelemaan ovien edessä olevaan ”syvennykseen”. Aivan yhtäkkiä ja yllättäen tapahtui jotain, mitä ei ole koskaan elämässäni vielä käynyt ja hyvä niin.

Siististi pukeutunut ukkeli oli yhtäkkiä edessäni, kuin kirkkaus tyhjältä taivaalta. Saapui viereeni ja tönäisi minua hyvinkin uhmakkaasti. En oikein tiennyt miten toimia. Päätin vain jatkaa keskustelua F:n kanssa puhelimessa ja poistua tilanteesta metrovaunun toiseen päähän. En noteerannut tätä ehkäpä muutamalla terästetyllä glögillä varustettua aineettoman joululahjan antajaa juuri millään tavalla. Sinne hän jäi seisoskelemaan ja teki vielä muutamia ilmapotkuja minua tuijotellen. Poistuin Hakaniemessa metrosta ja mietin, että toivottavasti tällekin hepulle laskeutuisi joulurauha ja hänelläkin olisi läheisiä, joiden kanssa tätä juhlaa viettää. Oudohko tapa toivottaa hyvät joulut.

Ja, jotta tämä joulunalusaika alkaisi mahdollisimman erikoisesti. Tapahtuipa tässä vielä toinenkin kummallinen jouluntoivotus. Ajelin Helsinki-Tampere moottoritietä musiikkia kuunnellen. Ja taas kuin kirkkaus tyhjältä taivaalta ohituskaistalle ilmestyi auto. Hidasti nopeuteni kanssa samoille lukemille. Kurkkasin viereeni ja sielläkin joku ehkäpä kiireinen herrasmies katsoi minua ja alkoi puimaan nyrkkiään. Ihmettelin, jotta onpahan nyt uhmakkaita joulunviettäjiä liikenteessä. Jatkoin ajamista ja toivon, että myös tälläkin ukkelilla olisi rauhaisa ja lämmin joulu. Oudohko tapa toivottaa hyvät joulut.

Tänne on vanhemmillemme joulurauha laskeutunut. Ukko Ylijumalakin viritti luonnon lähes täydelliseen loistoon. Mielikin on siihen jo virittynyt. Nyt nautitaan, ah! Lahti, Suomen Lappi ilman poroja.

-Esko-

Perjantain vanhat: Eroisän joulu

Toivottavasti voisi jonain jouluna kirjoittaa ihan uuden viimeisen kappaleen. Ihan liian helppoa vaan kopioida vanhaa ja vaihtaa vuosiluku. Tämä perjantain vanha viime vuodelta. Hyvällä meiningillä, hyvällä meiningillä. Samalla kaavalla, samalla kaavalla.

/// ”Joulu ei ole päivämäärä. Se on mielentila.” -Mary Ellen Chase- Tämän lainauksen huomasin tänään opekalenterin alareunasta. Lausahdus sopii tähän tulevaan jouluviikonloppuun todella osuvasti. Jo vuosia on lapseni traditioihin kuulunut kaksi peräkkäisinä päivinä vietettävää jouluaattoa, jotta pikkumimmillä on mahdollisuus päästä nauttimaan useiden läheistensä joulutouhuilusta. Se on upeaa, koska pikkutonttu tuo iloa ja jouluista tunnelmaa myös hieman suurempiin sydämiin. Vaikka kokoonpanot ovat tässä vuosien varrella hieman muuttuneet voi olla todella kiitollinen, että tämmöinen traditio on aikoinaan kehitelty ja joulunvietto rullailee samaisella kaavalla.

Eilen myös Kymppiuutisissa puhuttiin aiheesta kuinka jouluaatto saattaa olla se vuoden synkin ja vaikein päivä eroperheissä. Kyllähän se on totta, että juuri jouluaattoon sisältyy niin paljon niitä tuttuja ja yhteisiä tradioita, joihin on vuosien varrella tottunut. Ne vanhat muistot ja haavat saattavat hetkittäisesti repeytyä auki, vaikka arkisissa askareissa ne tuntuvat jo täysin parantuneilta. En ole koskaan ollut mikään suuri jouluihminen, mutta kyllähän oman lapsen jouluinnostus on muuttanut käsitystäni. Usein kuulee sanottavan, että lapset tekevät joulun ja näinhän se ainakin kohdallani on. Se meidän oma, päivää aikaisemmin vietettävä aatto on myös minun jouluaattoni. Lainaan toisen kerran: ”Joulu ei ole päivämäärä. Se on mielentila.

Viime vuonna kirjoittelin suutari-Eskon yksinäisestä joulusta. Se oli Eskon ensimmäinen yksinäinen jouluaatto pitkään aikaan. Tämä aatto on varmasti jo huomattavasti helpompi ja myös tämän jouluaaton vietän vuosi sitten aloitetulla kaavalla. Viimeisen vuosiluvun vaihdoin: ”Esko viettää jouluaaton isänsä ja äitinsä kanssa. Varmasti lepää ja syö. Juoksee pitkän lenkin. Saunoo ja illalla lähtee autoajelulle. Vetää karvahattunsa syvälle päähän ja vie haudalle kynttilän. Sytyttää omaan lapsuudenhuoneeseensa kynttilän. Katselee televisiota ja pohdiskelee kulunutta vuotta. Viettelee jouluaattoa vanhemmillaan. Yksin, mutta onnellisena ja toiveikkaana tulevasta vuodesta 2018.”

Toivottavasti voisi jonain jouluna kirjoittaa ihan uuden viimeisen kappaleen. Ihan liian helppoa vaan kopioida vanhaa ja vaihtaa vuosiluku.

-Esko- ///