Hankin tuossa taannoin kellon, joka mittaa aktiivisuuttani. Kellon, joka seuraa myös untani. En tiedä ovatko nuo tulokset aivan vedenpitävän luotettavia, mutta ihan hyvältä ne näyttävät. Aina ne eivät ole ihan yhtä hyvältä näyttäneet. Tänään puhuimme koulussa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja yhtenä osana on tietysti riittävät yöunet. Uni on asia, jonka todellisen merkityksen tajuaa vasta sen puuttuessa. Muistan ne ajat, jolloin olisi aktiivisuusmittari ranteessa vain lisännyt äärimmäistä ahdistusta ja saanut pyörimään sängyssä entistä enemmän.
Ajauduin elämässäni kierteeseen, joka oli aivan hirveää. Aloin pelätä nukkumaanmenoa, koska tiesin ettei unista tulisi yhtään mitään. Heräsin joskus puolen yön jälkeen ja aloin katsomaan puhelimen kelloa. Laitoin puhelimen pois ja tunnin päästä tuijottelin näyttöä uudestaan. Ja lopulta olinkin jo siinä tilanteessa, että oli aika nousta ja lähteä aamutoimille ja töihin. Työpäivän jaksoi tsempata, mutta kotona peilistä tuijotti pikimustilla silmänalusilla varustettu haamu. Elämässä oli menossa hyvin stressaava ajanjakso ja väittämän stressin ja unien liitosta voin todellakin allekirjoittaa. Kurjien asioiden pyörittely ennen nukkumaanmenoa on varma keino häätää kuoleman serkkupoika kauas pois oman sänkysi läheisyydestä.
Se nukahtamisvaihe on vain yleensä se hetki jolloin sinulla on aikaa olla ainoastaan niiden omien ajatustesi kanssa. Siitäpä ne lähtevät sitten helposti rönsyilemään ja pahimmassa tapauksessa onkin tilanne kuvailemani. Katselet kelloa tunnin välein ja unet jäävät oikeastaan kokonaan nukkumatta. Nykyään teen samat rutiinit lähes jokaisena iltana. En edes yritä mennä nukkumaan, jos minua ei oikeasti väsytä. Laitan puhelimen kauemman sängystä ja sieltä kuuntelen jotain äänikirjaa. Oikeastaan pelkästään paljon toitottamaani Maaret Kalliota. Hänen rauhoittava äänensä ja hienot ajatukset elämästä saavat minut nukahtamaan. Hyviä iltasatuja.
Uusi aktiivisuusmittarikelloni on ollut itselleni tärkeä kapistus. Kannustaa minua saamaan tuohon ympyrädiagrammiin mahdollisimman hyviä lukemia. Aktiivisesta elämästä, kun ei oikein tahdo tulla mitään, jos ei unihommat ole kunnossa. Ja, kyllä minä edelleen rakastan päikkäreitä. Usein vetäsenkin työpäivän jälkeen espressounet. Enää ne eivät kestä tunteja. Maksimissaan puolisen tuntia. Elämäntilanteen salliessa otan ne oikein hyvällä omallatunnolla.
Toivottavasti jatkuu nämä unihommat tällä kaavalla. Liikuntapuoli kunnossa, unet kunnossa, ruokavalio vaatii kyllä ruuvaamista. En vaan voi vastustaa herkkuja ja kattavia ravintola-annoksia. Olkoon niiden nauttiminen sitä henkistä hyvinvointia, jonka merkityksestä riittää kirjoitettavaa vaikka ja kuinka. Palataan siis asiaan.
Tuleeko nukuttua riittävästi?
Unet kunniaan!
-Esko-
// Kuva: Pasi Salervo //
Tuossa männäviikolla