Nyt on yksinkertainen, edullinen ja innostava innovaatio

Paljon puhutaan koulumaailmassa muuntojoustavuudesta, erilaisista oppimisympäristöistä ja tilojen hyötykäytöstä. Sain aivan mahtavan vinkin aikanaan Liikkuvan koulun koulutuksesta. Eräässä koulussa oli innostettu oppilaita liikkumaan hyvinkin yksinkertaisella tavalla. Tässäpä sitä omanlaista muuntojoustavuutta. Pöytätennis eli tutummin pingis on lajina hyvinkin motivoiva ja matalan kynnyksen “sporttivälipala”. Tänään kollegani reippaana kaverina kävi sahaamassa kovien materiaalien tilassa muutaman lankunpätkän liikuntatunnillemme. Olimme jo aiemmin tilanneet koulullemme mailoja sekä pingispalloja. Pöydät yhteen, lankku verkoksi ja pelit käyntiin.

Tunti oli vähintäänkin menestys. Ei tarvittu mitään suuria virityksiä. Ei tarvittu mitään suuria hankintoja. Tarvittiin vain muutama lankunpätkä, pari mailaa, pingispallo sekä iloista ja reipasta mieltä. Olettaisin, että muodostuu ihan pysyväksi hitiksi tämä melkoisen yksinkertainen ja helposti toteutettava innovaatio. Menee oikein hyvin liikkatunneille, mukavaksi “sporttivälipalaksi” ja voipa sitä henkilökuntakin ottaa kokouksen päätteeksi pienet haasteottelut. Tämähän toiminee hyvin muuallakin, kun vain koulumaailmassa. Sinne vaan työpaikoille turnaukset pystyyn ja pepat ylös penkistä. Tarvikkeet varmasti löytyvät melkoisen vaivattomasti.

Tässäpä DIY-ajattelua parhaasta päästä. Kestäväkin vielä. Verkkoa ei saa hajalle oikeastaan millään. Mailatkin oikeassa käytössä kestävät varmasti vuosia. Joskus saattaa tiukan ottelupallon livetessä hermokontrolli pettää, mutta kyllä ne muutamat kirvelevät tappiotkin kestävät. Palloja varmasti ajoittain häviää, mutta se ei ole kovinkaan suuri investointi. Ottakaahan siis tästä hyvästä vinkistä (ei omakeksimäni) niinsanottu koppi ja laji kokeiluun kouluilla ja työpaikoilla. Varmasti on monessa paikassa jo vanha tuttu juttu , mutta tänään se rantautui meidän koulullemme, onnistuneesti.

Jaaa, eräpallo!

-Esko-

Aikaisemmin kirjoittelin toisesta vanhasta ja tutusta “hittilajista.”

Viimeisin…

Ja haasteilla lähdetään maanantaihin. Tai siis itse poimin tämän Char and the City-blogista.

Viimeisin viesti

Facebookissa: Kaverini toivotteli minulle eilen illalla: ” Kiva, kiitos ja hyvää isänpäivää!!”

Whatsapissa: Kollegani kanssa käymme maanantaisin lenkillä ja saunassa. Viesti liittyi tähän traditioon: ”Nyt himaan ja pötkölle hetki!”

Tekstiviesti: Yritin soitella ystävälleni ja hän taisi käyttää puhelimen valikon valmista vastausmallia. (Kuinka moni muuten lähettelee tekstiviestejä ja ennenkaikkea käyttää näitä valmiita viestipohjia??): ”Olen kokouksessa.”

Viimeisin ruoka

Minulla oli tänään koulun salibandyturnauksesta johtuen hieman normaalia lyhyempi työpäivä ja kerkesin noutaa ruokaa kotiin naapurin aivan loistavasta lounaspöydästä. Sitruunakanaa sekä riisiä oli tarjolla. Toiseen laatikkoon pakkasin kunnon salaatin, reilusti tzatzikia sekä vesimelonia. Ja keittoa varten saadun ”pöntön” kaadoin täyteen smoothieta, nam!

Viimeisin itku

Ehkä tarkemmin viimeisin liikutus. Olin juuri saapunut kotiin isänpäivän vietosta. Luin Maaret Kallion kirjoittaman Hesarin kolumnin, johon hän oli koonnut seuraajiensa tarinoita, miltä tuntuu, kun on jäänyt näkymättömäksi omalle isälleen. Koskettavia, pysäyttäviä ja herkkiä juttuja. Niin ja se oli muuten taas se klassinen sinkkusunnuntai-ilta.

Viimeisin nauru

Tänään opehuoneessa heittelimme työparini kanssa jotain väsynyttä tarinaa liittyen, noh mihinkäs muuhun kuin parisuhteisiin.

Viimeisin hermostuminen

Liikenteessä kirosin ja hakkasin rattia. Nämä Helsingin tietyöt. Yritin päästä allekirjoittamaan yhtä lappusta Telia-areenalle ja melkoisen vaikea oli päästä kohteeseen. Kaksi kertaa käännyin väärin.

Viimeisin ostos

En laske mukaan tähän naapurin lounaspaikan ostoksia, joten viimeisin ostokseni oli vedenpitävät kengät. Tilasin pitkästä aikaa netistä tuotteen. Ei vaan enää voi vedellä tuolla valkoisilla tennareilla.

Viimeisin muutos sisustuksessa

3D-printatut peuranpäät. Hankin ne melkoisena heräteostoksena Lahden Lanttilasta. (kirppari)

Viimeisin lukemani blogiteksti

Sallan (Focus on Favorites) kirjoittama teksti hänen irtisanomisestaan.

Viimeisin suunnitelma

Suunnitelma, minkälaisilla kenttäkoostumuksilla lähdemme pelaamaan Vantaan koulujenvälisessä salibandyturnauksessa. On muuten hienoa, että on vielä tämmöisiä turnauksia. Itsekin muistan hyvin kouluaikaiset ottelut, kun pääsi pelaamaan muissa kouluissa olevia kavereita vastaan. Ja hyvin onnistui suunnitelmat, koska kahdesta ottelusta nappasimme kaksi hienoa voittoa.

Toivottelenkin, en suinkaan viimeistä kertaa oikein mukavaa ja kosteahkoa alkanutta viikkoa!! Niin ja tämä on ollut muuten hauska kiertojuttu Facebookissa. Eli mikä on sinun vaalislogan? Lisää sukunimesi ja viimeisin Whatsappiin kirjoittamasi lause. Uurnille lähdetään tällä: Kyrö- Tunnin unet! 

Liekö satelisi ääniä? Minkälaisia sloganeita teillä?? 

-Esko-

// Kuva: Pasi Salervo //