Ikäkriisikö muka?

F muistaa, äiti sekä isä muistaa, setä laittaa aina tekstiviestin ja Zuckerberg muistaa varmasti. Vaikka ne “fasettelut” eli Facebook-onnittelut ovat niinsanottu klassikko. Hyvältä ne silti aina tuntuvat, ihan jokainen onnittelu. Mukava huomata, että nekin kaverit, joiden kanssa ei ole juuri missään tekemisissä käyvät seinälleni ne onnittelut kirjoittamassa. Tänään tulee taas yksi vuosi lisää mittariin ja ensi vuonna pidän kyllä isot pilleet. Täytyyhän sitä tasakymppejä juhlistaa.

En ole ikinä kokenut minkäänlaista ikäkriisiä. Ikää tulee väistämättä ihan jokaiselle meistä, halusi tai ei. Ryppyjä ja juonteita on elämä jo kasvoille jättänyt ja karvat ovat alkaneet kasvaa niistä eitoivotuista paikoista. Mitäpä niitä murehtimaan. Olen saavuttanut elämässäni asioita, joista olen nuorempana haaveillut. Toki jotkut asiat olisivat voineet mennä vähän eri käsikirjoitusten mukaan, mutta elämä on tässä ja nyt. Minulla on lapsi, vakituinen työpaikka, oma asunto ja sydänkin pomppii kiivaammin kuin aikoihin. Fyysinen kunto on kuin 20-vuotiaana ja juttujen taso pyörii ajoittain siellä 19-vuotiaan tasolla, joten siitäpä se sitten muodostuu.

Musiikki on hyvä tapa käydä läpi menneitä vuosia elämässäni. Musiikki ja tuoksut jättävät usein vahvoja muistijälkiä. Tuoksuja on vaikea ruudun toiselle puolelle välittää, joten laitetaanpas tänne pienoinen biisikavalkadi merkittävistä lauluista elämäni varrelta. Satunnaisessa järjestyksessä tulee. On lapsen syntymää, parhaiden ystävien yhteisiä retkiä, urheilusaavutuksia, teini-ikää, vajoamista, irtautumista, iloa ja vaikkapa mitä.

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

…kun kirjoituksen julkaisu arvelluttaa

Pitkästä aikaa kirjoittelin maanantaina hieman syvällisempää pohdintaa. Pohdintaa niistä ajoittain esiin puskevista tuntemuksista etäisän arjessa. Välillä ne tulevat esiin todella voimakkaasti, kuten tapahtui menneenä sunnuntaina. Oikeastaan ensimmäistä kertaa painettuani Julkaise-painiketta minulle tuli hieman pelokas olo. No, ehkä pelokas on väärä sana, mutta olo, että tämä teksti taas kirvoittaa jalkeille ne kommentoijat, jotka ovat blogini alusta asti kommenteillaan pyrkineet ainoastaan tuottamaan minulle entistä pahempaa oloa ja loukkaamaan. Ja näinhän siinä kävi. Tutut kommentoijat heräsivät hienoiselta tauoltaan.

Varmaan sadatta kertaa täälläkin toistelen, että kritiikin ymmärrän, parannusehdotukset ymmärrän. Kanssani ei todellakaan tarvitse olla samaa mieltä, mutta jokainen vähänkin syvällisempi pohdinta aiheuttaa joissain ihmisissä hyvin vahvoja vastareaktioita. Tuntemattoman ihmisen syvällisempi pohdinta. Todella harvoin jätän julkaisematta kommentteja, mutta nyt niin tein. En halua, että kirjoituksiini mitenkään liittyvät ihmiset joutuvat minun kommenttikenttäni pyöritykseen. Perimmäinen tarkoitukseni on purkaa ainoastaan omia henkilökohtaisia tuntemuksia, jotka ajoittain uivat hyvin syvissäkin vesissä.

White Trash Disease-blogia kirjoittava Nata julkaisi taannoin kannanottonsa etenkin Jodel-palvelun ajoittain hyvinkin kirjavaan meininkiin. Ja sitähän se siellä on. Mahdollisuus täysin nimettömään kommentointiin ihmisistä tarjoaa hyvinkin mehevän alustan. Itsekin olen siellä joskus vieraillut ja jokaisen vierailun jälkeen pitäisi kyllä katsoa peiliin. Luulisi kovaa vauhtia neljääkymppiä lähestyvällä miehellä olevan parempaakin tekemistä. Vaikkakin on sanottava, että henkilökohtaisesti olen kyseisessä palvelussa selvinnyt todella helpolla. Tuosta Natan kannanotosta ehkä vahvimmin itselleni jäi käteen asia, jota olen paljon miettinyt. Onko kurja kommentointi osa tätä juttua, joka tulee vaan sietää? Ei, ei tarvitse.

Jodelissa kirjoitellaan nimettömänä ja tänne blogiini kommentoidaan nimimerkeillä, joiden taakse toki voi kätkeytyä kuka tahansa. Tämä yksi ja sama henkilö, jonka olen muistaakseni jo kerran kutsunut kanssani henkilökohtaiselle kahvitapaamiselle. Kustannan kyllä matkat, edestakaisin. Jos muistan väärin, niin kutsu on edelleen voimassa. Hän on tässä kahden vuoden aikana esiintynyt usealla eri nimimerkillä ja molempien sukupuolien edustajana. Samassa talossakin ilmoitti kanssani asuvansa. Tätä rohkenen kyllä hieman epäillä. Tulen tästä edespäinkin sinulle vastaamaan samalla tavalla, kuten aina. Kiitos viestistäsi. Oikein mukavaa ja aurinkoista päivää!! Aurinkoa onkin muuten luvattu pitkäksi aikaa.

Blogissani vallitsee pääosin hyvä henki ja semmoisena haluan sen jatkuvan. Välillä on vain kirjoitettava myös niistä elämän kurjemmista puolista. Tunteita ne varmasti herättävät puolin ja toisin. Samoin keskustelua. Sitä vaan voi käydä niin monella eri tavalla. Tällä hetkellä kylläkin joku virus yrittää menoa hidastaa, mutta eiköhän tuohon lääkkeet löydy noilta Atk-viisaammilta.

Aurinkoista viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //