Hävittää tuommoiset pitäisi

Olen minä kyllä melkoinen sankari. Yksin asustellessa tietyt pinttyneet tavat nostivat taas päätään ja saivat paikkansa siellä minun omassa arjessani. Ja nämä tavat eivät ole niitä kaikista mairittelevimpia. Eihän niihin itse edes hirveästi kiinnittänyt huomiota, mutta toisen ihmisen tullessa mukaan arkeen ne kyllä huomataan. Yksin ja ennenkaikkea yhdessä. Esko, nämä tavat täytyy taas hävittää:

  • Tyhjien purkkien, smoothie-pullojen ja maitotölkkien säilytyspaikka ei ole jääkaappi. Roskakori on yhden taivutuksen päässä.
  • Yöpuku mallia Aku Ankka tai P.O.P:in haalariyökkäri etunapeilla.
  • Hikisiivous -> Siivoaa erittäin suurella intensiteetilla. On nopeaa, (tehokasta) ja toimenpiteen jälkeen on hikinorot valuvat pitkin otsaa. Lopputulos. Juuri mitään ei tapahtunut. Tällä on uusi nimitys: Häsläyssiivous.
  • Roskapussin asettamattomuus roskalaatikon ympärille. Laitan vain sen pussin sinne laatikkoon, en viritä sitä oikeaoppisesti reunoille, jolloin roskienvetotilavuus nousisi huomattavasti.
  • Vaatteiden heittely ympäri asuntoa. Tämä sama homma, tämä sama homma. Kuinka se on niin vaikeaa viikata vaate ja laittaa se takaisin kaappiin tai pyykkikoriin. Niinpä, minulla ei muuten ole pyykkikoria. Täytyy kokeilla jos auttaisi.
  • Yleinen säätäminen. Aamuisin sitä tottui lähtemään yksin töihin ja se sama kaava tuli selkärangasta. Ne tutut hommat olisi hoitunut vaikka silmät kiinni. Berocca, espresso, smoothie, hammaspesu jne…jne…Nyt siellä kahvinkeittimen ääressä hääräilee ajoittain toinenkin ihminen. Tämä vaatii hieman totuttelua. Toisaalta, kivaahan se on vähän törmäillä siellä vessan ovella ja sylkäistä hammastahnat vuorotellen sinne lavuaariin.

Hyvä, että näitä tuli mietittyä ja kirjoitettua ylös. Lähdetään nyt näistä kuudesta liikenteeseen. Saa nähdä onnistuuko hävitys. Toivottavasti.

Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei…

Tiistaita, tiistaita!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Pohjamutien palkintokoroke

Myllykukko, Ullan Pakari, Suomen korkein lipputanko Riihimäellä, Akaan Abc…Siinäpä noita jo hyvinkin tutuksi tulleita maamerkkejä elämässäni. Niin, tuo Akaa. Harvinainen paikkakunta, joka kätkee neljän kirjaimen sisään kolme samaa vokaalia. En tiedä löytyykö maastamme kovinkaan montaa samanmoista kummajaista. Tähän ajamiseenkin alkaa pikkuhiljaa tottua ja eivät ne kilometrit valittamalla vähene. Ollaan luotu pikkumimmin kanssa jo omia reissurutiineja, joilla matkat eivät tunnu niin matkoilta, vaan yhdessävietetyltä ajalta. Eväät mukaan ja biitit paukkumaan. Takaisintulomatkan käytän sosiaalisten suhteiden vaalimiseen ja soitan usein kaikki kaverini läpi. Viimeisen puhelun lopetin tänään Vantaan Kivistössä. Nopeasti tuo matka hurahtaa.

Vain Elämää-ohjelmassa joku artisteista taannoin puhui, kuinka ne helmilyriikat syntyvät niistä elämän karikkoisista ajoista. Itse en kirjoita lyriikoita, kirjoitan elämästä ja voin kyllä jollain tasolla allekirjoittaa nuo sanat. On huomattavasti helpompaa kirjoittaa itsensä sinne pohjamutien palkintokorokkeelle. On huomattavasti haastavampaa kirjoittaa niistä onnenhetkistä. Niin helposti tulee olo, että nyt haluan kohottaa itseäni muiden yläpuolelle. Vaan, tarvitseeko tuollaista pohtia? Ehkäpä ei. Elää, opetella elämää ja oppia elämästä. Elän omaa elämääni. Teen elämässäni asioita, jotka koen itselleni oikeiksi ja merkityksellisiksi. Kirjoitan niistä hyvin avoimesti tänne julkiseen päiväkirjaani. Kirjoitan hetkessä. En osaa suunnitella tulevia kirjoituksia kovinkaan pitkälle.

Tässä uutta suhdetta rakentaessa ajoittain oman elämäni karikkoaikojen tunnelmat nostavat päätään. Riitatilanteissa alkaa herkästi pelkäämään, että ei kai h#####i ole taas ajautumassa sinne mustaan pyörteeseen. Ei, ei se mene niin. Herkkyysanturi noissa tilanteissa on vain asetuksella -> todella herkkä. Alkuvaiheessa tulee rakentaa hyvin vahva peruskallio, joka ei tulevaisuudessa heilahda vastoinkäymisistä ja täysin uusia elämäntilanteita kohdatessa. Rakkaus on upea asia, mutta samalla se on omalla tavallaan myös pelottavaa.

Vantaan Kivistöstä Helsinkiin matkallakin kerkeää vaipua näemmä aika syviin keloihin. Auto, sunnuntai-ilta ja Pyhimyksen uusi levy. Se oli semmoinen cocktail. On se elämä melkoista.

-Esko-