Eilen nukahdin kello 20.15. Tänään heräsin kello 11.20. Kyllä nuo kaksi peräkkäistä festivaaliviikonloppua aiheuttivat hienoisen väsymyksen. Väsymyksen, mutta ainoastaan onnellisen sellaisen. Edelleen toistan tämän samaisen lauseen, jonka olen jo useasti sanonut. Minä rakastan kesäisiä rokkifestivaaleja. Tunnelma, ystävät, yhtyeet ja kaikkien näiden muodostama kombo on jotain sellaista, joka mieltäni jaksaa lämmittää aina vaan, vuosi toisensa jälkeen.
Ja tälle yleisönosastolla yli kolmekymppisiä rokkifestivaaleilla ihmetelleelle haluan sanoa, että kyllä meitä siellä on. Varmasti koko ajan enemmän ja enemmän, koska festivaali on nykypäivänä todella kokonaisvaltainen elämys. Myös “aikuiset” voivat ajoittain hieman irroitella ja juhlia. Päästää irti arjesta. Päästää irti kaikista velvollisuuksista. Olla vaan ja nauttia. Laitetaanpas tämän kesän kunniaksi Ruissin tapaan myös Ilosaarirockin leijonat ja lampaat.
ILMASTO: Noniin. Tiedän, säästä puhuminen on tarkoitettu lähinnä vain väkinäisistä tilanteista selviämiseen ja epäonnistuneille treffeille, mutta olihan se taas aivan käsittämätöntä. Yrittivät meteorologit parhaansa mukaan tyrkätä lauantaiksi Joensuuhun harmaita pilviä ja jatkuvaa vesisadetta. Ja mitä vielä, ilma oli koko festarin todella hyvä ja sunnuntai lähes täydellinen. Aurinkoa ja ehdottomasti meteorologien kiusaksi: KOLME LEIJONAA.
YLEISET JÄRJESTELYT: Visuaalisesti festivaali oli todella hieno. Tämä puoli vain paranee vuosi vuodelta. Oli lamppua, kynttilää, valonauhaa ja mukana kulki kuitenkin tietty “kotikutoisuus”, joka teki ainakin minuun vaikutuksen. Ja se päälava viimeisten bändien esiintyessä. Laululavan valaistukset lisättynä esiintymislavan valoihin. En varmasti ole väärässä, jos totean. Suomen hienoin esiintymislava. KOLME LEIJONAA.
Suosituimpien yhtyeiden esiintyessä jonot muodostuivat todella suuriksi. Sääliksi kävi varsinkin toisen sukupuolen edustajia, koska WC-jonot etenkin tähtiteltan alueella olivat jopa mauttoman pitkiä. Myös anniskeluiden jonot tuntuivat olevan huomattavasti pidempiä kuin aikaisempina vuosina. KAKSI LAMMASTA.
IHMISET: Joensuulaiset ovat kyllä todella leppoisaa porukkaa. Hymyjä, naurua ja mukavia keskustelutuokioita. Järjestysmiehistä lähtien hyväntuulisuus leimasi jälleen tätäkin Ilosaarirockia. Ja, se tuttujen määrä. On ollut ilo törmätä elämänsä aikana hienoihin tyyppeihin. Hauska oli jälleen löpistä. Nähdään taas ensi vuonna ja ne uudet tuttavuudet. Just sopivan hulluja ihmisiä. Omat ystävät. Kiitos seurasta. Olette mahtavia! KOLME LEIJONAA.
BÄNDIT: Etenkin perjantain esiintyjät olivat todella kovia ja jopa minä levottomana sieluna jaksoin keskittyä muutamiin keikkoihin. Suurimman vaikutuksen teki ehdottomasti MEW. Bändin videotehosteet lisättynä hienoihin biiseihin imasivat tämän miehen täysin lumoihinsa ja koko esiintymisen vain elin kappaleissa mukana. Ja olihan siellä Millencolinia, S-toolia ja Pariisin kevät hiekkarannalla auringonlaskun maalaillessa taustalla. Todella vaikuttava. Ilosaarirock poikkeaa ehkä muista suuremmista festivaaleista vielä hieman rohkeammilla bändikokeiluilla ja musiikkia löytynee varmasti ihan jokaisen makuun. KAKSI LEIJONAA.
YLEINEN FESTIVAALIFIILIS: Ehdottomasti, KOLME LEIJONAA!
Myös Ilosaarirockissa oli yksi ystävistäni ensimmäistä kertaa ja tässä hänen mietteitänsä Joensuun kesän ehdottomasta helmestä.
” Huipputapahtuma. Alue oli paljon kauniimpi kuin osasin edes ajatella.”
” Hyvä bändikattaus.”
” Joensuulaisten positiivisuus plussaa.”
” Vuoden 2009 Ankkarockin jälkeen ovat suomalaiset festivaalit hieman nostaneet leveleitään. Ehdottomasti 6/5.”
Semmoiset festivaaliviikonloput. Nyt vähän lepoa ja lenkkiä. Sitten saapuukin pieni musadiggari. Ah, niin kivaa. Ah, niin erilaista ja maailman tärkeintä.
Kiitos Ilosaari ja kiitos Joensuu!!
-Esko-
P.S. Varasin jo hotellihuoneen ensi vuodeksi.
// Kuvavirta: Jere Lehtonen ja ystävieni matkapuhelimet. Lippu saatu blogin kautta. //
”Sinä olet aivan tavallinen mies, menossa kotiin. Sinut kyllä tunnetaan, sinä et tunne ketään. Sinusta tiedetään kaikki, sinä et tiedä mitään…” Tähän heti alkuun haluan selventää, että tämä ei ole ylimielinen ”ettekö muka tiedä kuka minä olen”-tyyppinen kirjoitus. Kuuntelin Vesalan biisiä ja nuo sanat. Tuli mieleen oma elämäni. Ja ne keskustelut mitä esimerkiksi Ruisrockissa oli todella paljon. Ei sitä itse oikein ole edes sisäistänyt, kuinka paljon ihmiset minusta tietävät. Moni lisäsikin keskustelun loppuun, että kuin olisi vanhan kaverin kanssa keskustellut. Juttelutuokiot olivat todella antoisia ja mukavia, kiitos niistä.