Pääsiäinen 2019 ja samoilla ajatuksilla.
//// ” Kukaan ei tarvitse isää tai tytärtä rakentuakseen kokonaiseksi ihmiseksi. Mutta jos tämä side on olemassa, siinä piilee mittaamattomasti mahdollisuuksia- ja kysymyksiä ja hämmennystä.” Tätä sidettä olen pohtinut paljon lukiessani tätä paljon mainostamaani kirjaa. Isän tyttö, Tytön isä. Nyt luin teoksen jo toiseen kertaan läpi. Minä olisin varmasti kokonainen ihminen ilman tytärtänikin, mutta ilman häntä ja hänen mukanaan tuomaa vastuuta ja pyyteetöntä rakkautta en varmasti olisi näin rikas, kokonainen ihminen. Lapseni on hionut särmäni pois. Puhkaissut sisältäni itsekkyyden ilmapallot ja opettanut minulle mikä elämässä on oikeasti tärkeää, merkityksellistä. Lapseni on rakentanut minusta paremman kokonaisen ihmisen.
Aiemmin minulta on kysytty asioita, joita haluan tyttärelleni antaa elämänsä taipaleelle ja mitkä ovat sellaisia asioita, joista toivoisit lapsesi sinut muistavan? Haluan, että lapselleni kehittyy vahva itsetunto. Tätä pyrin vahvistamaan sanoilla, teoilla ja lämmöllä. Itsetunto on kuin suojamuuri, joka suojelee sinua elämän karikoissa. Torjuu ilkeyden nuolet ja säilyy särkymättömänä epäonnistumisen kokemuksissa. Vahvistuu vain niinä heikkoina hetkinä, joita elämä väistämättä tuo tullessaan. Haluan, että lapseni osaa arvostaa itseään. Tietää, kuka hän on. Tekee itse omat valintansa. Valintansa, joita minä pyrin tukemaan parhaani mukaan.
” Luoda yhteisiä muistoja. Ne näyttävät kantavan vahvoina. Sellaisia muistoja, jotka elävät keskellä arkea, mutta tekevät isän ja lapsen suhteesta ainutlaatuisen.” Itse muistan omasta lapsuudestani ajat, kun äiti oli muualla ja isä hoiti meitä poikia. Isäni ei ollut mikään superkokki ja edelleen muistan miltä maistuivat keitetyt nakit runsaalla ketsupilla. Muistan, kun olimme isäni koripalloharjoituksissa mukana. Saimme pomppia trampalla ja roikkua köysissä. Pieniä juttuja, mutta ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Toivon, että jo nyt olen pystynyt F:lle tarjoamaan näitä arkisia ”muistoja”, joita hän odottaa ja tykkää tehdä kanssani. Muovailutuokiot lattialämmitetyssä kylppärissä. Yhteiset piirtotuokiot ja ne uimakoulun jälkeiset pähkinät ja pillimehu. Joka kerta ostan uimahallin vanhan koulukunnan välipalakoneesta pienen pähkinäpussin ja pillimehun. F muistaa numerot jo ulkoa. Pähkinät saa ykkösnapista ja pillimehu on numero yksitoista.
En todellakaan ole mikään täydellinen vanhempi. En usko, että kukaan on. Eikä tarvitsekaan olla. Kaikki tekevät virheitä. Harkitsemattomia päätöksiä. Tärkeintä on olla paras vanhempi juuri sille omalle lapselle. ”Armollisinta on armollisuus. Siis se, että on mahdollista pyytää ja saada anteeksi.”
Nyt on kirja luettu kaksi kertaa. Nyt on kirjoitettu kaksi pohdiskelevaa tekstiä kirjasta kummunneista ajatuksista. Näihin teksteihin on mielenkiintoista palata vuosien päästä. Kaikki kiteytyy hyvin Mikko Kuustosen sanoihin: ”Ehkäpä isän tärkein tehtävä on uskoa tyttäreensä.” Ehkäpä!
-Esko-
// Lainaukset kirjasta: Isän tyttö, Tytön isä. Mikko Kuustonen ja Jenni Pääskysaari // ////
