DIY: Kitchen table eli tee se itse: Keittiönpöytä

Artek, ei sovi. Hay, ei sovi. Ikea, ei sovi. Design by Esko, sopii. Keittiönpöytää metsästin useasta eri liikkeestä ja millään ei löytynyt pieneen asuntooni sopivaa. Ystäväni vinkkasi minulle, että tee itse. Minä ja itsetehty pöytä. Ei kovinkaan uskottava yhdistelmä. Noh, päätin kuitenkin kokeilla ja tänään todellakin yllätin itseni. Siellä se valmis pöytä on koulumme teknisen työn tilassa kuivumassa. Huomenna noudan ja sijoitan suurella tunteella uuteen asuntooni.

  • Pöytälevyn hankin Bauhausista. Otin vahingossa hieman liian ison, joten jouduin sitä tänään hieman vannesahalla pienentämään. Hyvä tuli. Hioin sivut ja ei pitäisi enää jäädä tikkuja sormiin. Hinta: 32 euroa plus hiomapaperi noin 1 euro.
  • Halusin pöytään ehdottomasti pinnijalat, koska ne ovat tyylikkäät ja kevyennäköiset. Sopivat hyvin minimalistiseen tyyliin. Vaan eipäs ollutkaan kovin helppo projekti löytää tuommoisia. Googlen kautta eksyin jonnekin blogiin, josta löysin Vantaalaisen seppämestari Jouko Niemisen. Otin Joukoon yhteyttä. Lähetin kuvaehdotelman jaloista ja viikon päästä minulla oli neljä kappaletta käsintehtyjä pinnijalkoja Nissanini takakontissa. Aivan upeaa työtä ja pääsinpäs käymään vielä Joukon pajalla opastetulla kierroksella. Suosittelen!!! Hinta: 45e/ jalka.
  • Pintakäsittelyyn käytin läpikuultavaa valkoista petsiä, joka jättää puunsyyt näkyviin. Levitin sen “sienisiveltimellä”. Hinta. Sain ystävältäni puolikkaan “jämäpurkin.”
  • Lopuksi sipaisin pintaan vielä suojaavan puuöljyn. Hinta noin 15 euroa/ purkki, josta meni vain murto-osa.
  • YHTEISHINTA: n. 230 euroa.

Nyt on uudessa asunnossa design-pöytä, joita löytyy maailmasta yksi kappale. Yksi kappale, jonka olen itse osittain valmistanut. Tulee varmasti näyttämään vielä hieman tyylikkäämmältä “oikeassa” sisustuksessa kuin tuossa teknisen luokan lattialla.

Pitäisikö laittaa massatuotantoon?

-Puuseppä-Esko-

Voihan muutto!!

Ja lauantaina taas mennään. Voisihan näin varmasti todeta, koska viimeisimmästä muutosta on aikaa tuommoinen kahdeksan kuukautta. Muutto, tuo asioista ei kaikista mieluisin. Enpähän valita, koska päämäärä on pienimuotoinen unelma. Oma pieni unelma, jonne on hyvä rakentaa se oikea uusi alku. Se oikea uusi alku vaatii vielä kuitenkin hienoisia valmisteluja.

Muuttoa varten tarvitset:

  • Suunnitelmallisuutta
  • Kärsivällisyyttä
  • Hamstraajageenin täydellistä tuhoamista -> nyt on aika luopua tavaroista, joita en oikeasti tarvitse.
  • Sähkösopimuksen siirron
  • Nettiliittymän siirron
  • Pakettiauton vuokrauksen
  • Muuttoavun haalimisen -> Kiitos kaverit. Suuri kiitos kaverit. Lupaan, etten muuta ihan lähiaikoina.
  • Muuttolaatikoita -> Ikeasta saa hyviä, edullisia pahvilaatikoita.
  • Jätesäkkejä ja maalarinteippiä. Säkit kannattaa nimetä. Ei tarvitse repiä kaikkia auki, etsiessäsi kuumeisesti puhtaita boksereita.
  • Muuttoilmoituksen tekemisen.
  • Ehjän selän
  • Huumorintajua

Vanhassa asunnossa pakkaaminen on mielestäni huomattavasti työläämpää, kun uudessa asunnossa järjesteleminen. Uudessa asunnossa saat kaikessa rauhassa fiilistellä. Miettiä, minkä laittaisin minnekin. Ja todella saankin miettiä, koska tiedän jo nyt olevani lirissä säilytysratkaisujen suhteen. Uudessa asunnossani ei ole vielä mitään vaatekaappeja tai säilytystiloja. En jaksa asiasta stressata. Olen henkisesti valmistautunut asustelemaan ystävieni, jätesäkkien keskellä jonkin aikaa. Pikkumimmille täytyy raivata kuitenkin miellyttävä kulmaus leikeille ja touhuamiselle. Pienen ihmisen ei ole mukava olla kaaoksen keskellä ja siinäpä onkin oiva kannustin säkkien suhteellisen ripeään tyhjentämiseen.

Asuntooni tulee ainakin yksi erikoisuus. Todellinen erikoisuus. Nimittäin minun itseni valmistama keittiönpöytä. Sopivaa ja miellyttävää ei löytynyt, niin teinpä perhana itse. Vielä on homma hieman kesken, mutta valmiista tuotoksesta ja valmistusprosessista lisää myöhemmin. Tulee hieno ja uniikki, toivottavasti.

Mitäpä unohdin muuttajan listasta? Tai hyviä vinkkejä?

-Esko-