Joo, minähän maalaan noi putket. Makailin sohvallani ja tuijottelin vieressä kiemurtelevaa putkistoa. Ruusukulta on sävy, joka kiehtoo itseäni suuresti ja aloinkin googlailemaan mahdollista maalia. Ja sieltähän löytyi tuommoinen pieni purnukka, joka tosin oli myyty loppuun monesta paikasta. Sinellissä pitäisi olla. Niinpä kurvasimmekin F:n kanssa heti aamusta Vantaan Variston lippulaivamyymälään.
Ja sehän kannatti. Neljä purkkia oli jäljellä ja ostin ne kaikki, koska en osannut yhtään arvioida paljon maalia noihin putkiin mahtaa mennä. Pikkumimmille olin luvannut maalitusseja, joilla hän pääsee tuunaamaan puhelimensa kuoret, laturin ja muuta pientä härpäkettä. Hienot niistä tulivat.
Hieno tuli myös omasta ideoimastani projektista. Huoneen kulmauksen ilme muuttui ihan täysin ja olen siitä äärimmäisen tyytyväinen. Olen ehkäpä hieman laiska tämmöisissä hommissa ja pidän itseäni aivan turhaan täysin tumpelona. Hyvinhän ne hommat sujuvat, kun vain päättää ja ryhtyy toimeen. Hyvä Esko!
Projektin hinta: maalipurkki, (joita meni yksi) n. 6 euroa ja sivellin, jota voi käyttää myöhemminkin n. 3 euroa. Eli aika halvalla selvisin.
Niin kauaksi, kun muutat on hankittava sinulle kunnon pyörä. Ja tuore Helkama Oiva lähti muuttokuorman matkaan vuonna 2001 muuttaessani Joensuuhun pelaamaan koripalloa sekä opiskelemaan erityisryhmien liikunnanohjaajaksi. Siellä sillä rullailtiin Urheilutalon, koulun ja kodin väliä. Lämpötilan vaihteluväli saattoi olla noin 40 astetta. Pronssimitalijuhlien jälkeen on kerran törmätty kerrostalon seinään. Hyvin kesti.
Kajaanissa kutsui opettajaopinnot yliopistossa. Ei enää niin tuore Helkama Oiva lähti muuttokuorman matkaan vuonna 2005. Siellä rullailtiin kodin ja koulun väliä hyvinkin ahkerasti. Opinnot etenivät vauhdikkaasti ja oli aika suunnata kohti Helsinkiä suorittamaan maisterin opinnot valmiiksi. Hyvin kesti matkassa mukana.
Helsingissä Oiva lepäili aivan ydinkeskustassa rauhaisalla sisäpihalla parkissa. Pienoinen 18 neliön yksiöni sijaitsi kivenheiton päässä Stockmannin tavaratalosta. Siitä oli hyvä rullailla yliopiston ja kodin väliä. Opinnot etenivät mallikkaasti ja elämä sai mukaansa uusia vivahteita. Polkasin sen rankan Siltavuorenpenkereen ylämäen ja palautin graduni. Apteekin kautta takaisin kotiin.
Olikin aika kiinnittää Oivaan lisävaruste. Oranssi lastenistuin koristi tätä jo vuosia palvellutta luottoratsua. Ihan valtakunnan televisiossakin pääsi vilahtamaan. Isän ja tyttären yhteinen kesäinen pyöräilyreissu sai ihan oman jakson Iholla-televisiosarjassa. Itse asiassa tuon jakson katsoin taannoin läpi. Aivan ihana muisto ja on hienoa, että on tuommoinen hetki tallennettuna ja ihan ammattilaisten leikkaamana tuolla ylälaatikossani.
Sitten se hetkeksi unohtui. Oli aika hankkia uutta ja tuoretta. Valkoinen ja upea pyörä luottoratsuni syrjäytti. Heti ensimmäisellä ajokerralla tuli hieman selkä kipeäksi. Pinnat katkeilivat ja korjaamolla täytyi säännöllisesti käyttää. Väkisin yritin sitä kuntoon laittaa. Ei vaan kestänyt, ei.
Tänä kesänä 2020 tein päätöksen, että nyt otan jälleen kohta kaksikymmentä vuotta vanhan Oivani käyttöön. Ruuvasin jo kauhtuneen ja hämähäkkien seitittämän lastenistuimen irti. Huolsin, pesin ja öljysin. Ruostuneen tangon ruusukullalla koristelin. Ja se kyllä kannatti. Tämä kesä on lähtenyt käyntiin aivan upeasti. Olen pyöräillyt aivan älyttömästi ja touhunnut vaikka sun mitä. Tähän on jo mahtunut Korkeasaarta, uimista, hampurilaisia, kavereita, terasseja jne.
Oivalla vedellään vielä seuraavat kaksikymmentä vuotta. Saapa nähdä mitä sen kanssa vielä todistellaan. Kyllä vanhaa ja hyvää kannattaa vaalia.
