Nyt ollaan kovassa seurassa

Torstaina kävellään catwalkilla jälleen hyvän asian puolesta tapahtumatalo Bankissa Helsingissä. Kanssani on käpöttelemässä niitä oikeita staroja suomalaisen viihdemaailman huipulta. On Susanne Päivärintaa, Piia Pasasta, Niina Lahtista, Tommi Korpelaa, Juhani Tammista. Kovaan seuraan on tämä opettaja päässyt mukaan. Musiikkipuolesta vastaa esimerkiksi Ilta, Jyrki Anttila, Mariska ja Antti Ketonen, jonka kappale Olisitpa sylissäni lukeutuu Spotifyni soitetumpiin ralleihin. Täytyy pyytää nimmari.

Keväisen muotinäyöksen järjestää Mannerheimin lastensuojeluliitto ja lipputulot ohjautuvat perhekummitoiminnan tukemiseen. Kyllähän noin tärkeän asian puolesta oikein mielellään harrastaa niinsanottua aikuismallihommaa. Lukeutuupa jälleen asioihin, mitkä tuovat todella piristävää vaihtelua luokanopettajan arkeen. 

Viime vuonna olin myös mukana ja tämän tiimoilta haastattelin muotinäytöksen taustalla häärivää touhunaista Saija Toropaista. Tässä hieman virallista infoa tapahtumasta.

MLL UP Hyväntekeväisyysmuotinäytöksellä kerätään vuosittain varoja MLL:n Uudenmaan piirin perhekummitoimintaan, jolla tuetaan lapsiperheitä ajoissa, jotta ongelmat eivät kasautuisi. Perhekummi kulkee perheen rinnalla mukana arjessa, vanhemmuutta tukien.

Perhekummit ovat perheen apuna monissa arkisissa asioissa; joskus kaivataan juttuseuraa, joskus kaveria ulkoilemaan, toisinaan lisäkäsiä tai lapselle syliä. Vapaaehtoinen perhekummi on perheen apuna, olematta kuitenkaan lastenhoitaja, kodinhoitaja, terapeutti tai muu ammattilainen.

MLL UP hyväntekeväisyysmuotinäytös on kevään odotetuin ja suurin. Näytös järjestetään jo kuudetta kertaa!

Joka vuosi näytöksessä tuodaan vapaaehtoistyötä esiin ja palkitaan upealla palkinnolla vuoden perhekummi.

Tapahtuman lippu-ja arpajaistulot menevät lyhentymättömänä MLL perhekummitoimintaan. Tämä on mahdollista, koska yritykset, esiintyjät ja mallit tukevat toimintaamme ja kaikki tulevat “probono”. Joka vuosi suurinosa malleista ja esiintyjistä näytöksessä vaihtuvat, että voimme tarjota yleisölle aina ajankohtaisimmat ja kuumimmat nimet. Mutta pitäähän olla jotain pysyvää. Tapahtuman “kummina” toimii Jussi 69, joka keskeyttää vaikka kiertueen päästäkseen malliksi lavallemme.

Upeiden mallien ja esiintyjien ansiosta tapahtuma kerää paljon pressiä paikalle ja saamme täten positiivista julkisuutta MLL:n toiminnalle ja saamme kouluttaa uusia vapaaehtoisia sekä perheet osaavat hakeutua toimintamme piiriin.

Tulkaahan tekin mukaan tähän oikein hyväntuuliseen muotinäytökseen. Viime vuodesta jäi aivan upeita muistoja. Päällimmäisenä tietysti catwalk ja hyvät keskustelut silloisen lapsiasiainvaltuuten Tuomas Kurttilan kanssa. Saa nähdä kenen kanssa tänä vuonna jää suustaan kiinni.

Kivaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuva: Mll Up- Facebook //

Perjantain vanhat: Vuosi 2016 oli oman elämäni helvetillinen pakohuonepeli

Vuodet vierii ja pakohuonepelien ovet aukeilevat tasaiseen tahtiin. Otsikkoon lisäsin voimasanan. Teki mieli.

/// Kävimme parisen viikkoa sitten pelaamassa ystäviemme kanssa pakohuonepeliä. Pelissä oli tarkoituksena ratkaista yhdessä erilaisia tehtäviä ja arvoituksia. Näitä ratkomalla oli mahdollisuus siirtyä pelissä eteenpäin ja selvitä pois huoneesta. Selvitä pois huoneista helpottuneena ja iloisena onnistumisesta. Vuosi 2016 oli minun elämäni oikea pakohuonepeli. Arjen todellinen Escape Room. Escape Room, josta en olisi todellakaan selvinnyt ulos yksin. Tämän pakohuoneen käsikirjoitus meni suunnilleen näin.

Istut maton päällä ja leikit tyttäresi kanssa. Leikissä Sylvanian Families perheen suklaapupu-Isillä on oma koti. Kodissa on uuni ja paistinpannu. Kodissa on surullinen suklaapupu-Isi. Isi, joka lopettaa leikin. Pakkaa urheiluvarusteensa Ikean siniseen kassiin. Antaa ison pusun ja sulkee oven perässään. Sinne oven taakse sulkeutui myös kaikki haaveet ja suunnitelmat tulevaisuudesta. Mielessä pyörii pakohuonepelin ensimmäinen arvoitus: Miten h######ä minä tästä selviän? Miten rakennan kaikki palaset taas aivan alusta? Ensimmäisestä huoneesta selviytymiseen on kysyttävä apua. Apua ihmiselle, jonka tunnekäsittelytaidot olivat ihan puhdas nolla. Nollalla alkoi myös psykiatrin ja psykoterapeutin puhelinnumerot.

Seuraavaan huoneeseen siirrytäessä onkin jo lumet sulaneet. Huoneessa on 30 neliötä. Huoneessa on eriväriset verhot ikkunoissa. Huoneessa on pieni keittiönurkkaus. Keittiönurkkauksen edessä on pieni taso. Taso, josta on hyvä hypätä pellehyppyjä sänkyyn. Pieni pellehyppääjä tekee pomppujaan ja nauramme. Nauramme yhdessä. Nauramme yhdessä, mutta yksin ei vielä naurata. Onneksi huoneessa on myös langaton bluetooth-kaiutin ja televisio. Tämän huoneen idea olikin opettaa pelaaja olemaan myös yksin. Yksin omien ajatustensa kanssa. Rakentaa pelaajasta vahva ja omilla jaloillaan seisova ihminen. Mielessä pyörii pakohuonepelin toinen arvoitus: Kuinka kauan ihminen elää pähkinöillä ja proteiinijuomilla? Oli kysyttävä apua läheisiltä ja kavereilta. Kavereilta, jotka olivat tukena ja veivät rokkifestivaaleille auringonpaisteeseen. Halasivat ja kuiskasivat korvaan: ” Sulla on kaikki hyvin. Jätkä on jo paljon paremmassa iskussa!”

Kolmas huone. Arki ja syksy. Kolmanteen huoneeseen siirryttäessä taustalle syttyy kirkasvalolamppu ja jalkaan on laitettava kumisaappaat. Kolmannessa huoneessa vuorokaudessa on noin kuusi tuntia valoisaa aikaa. Kolmannessa huoneessa sinut laitetaan myös töihin. Töihin työpaikkaan, jossa sinulla on todella hyvä olla. Työpaikkaan, jossa sinua pitävät virkeänä reilut kaksikymmentä iloista pientä ihmistä. Kotona sinua pitää virkeänä yksi pieni ihminen. Pieni ihminen, jonka kanssa ratkotte yhdessä erilaisia eskarivihosta löytyviä tehtäviä ja arvoituksia. Yhteinen sävel alkaa löytymään ja kolmannen huoneen idea olikin: Kuinka oppia hoitamaan uudenlainen vanhemmuus niin hyvin kuin mahdollista? Mielessä pyörii pakohuonepelin kolmas arvoitus: Haluaisin oman turvallisen kotisataman. Kuinka minulla koskaan on varaa ostaa asunto tästä kaupungista? Oli kysyttävä apua henkilökohtaiselta pankkineuvojalta. Pankin tarjoama kova hedelmäkaramelli suussa saan myöntävän lainahakemuksen. Puraisen kieleen, mutta selviän neljänteen huoneeseen.

Neljäs huone. Huone muodostuu kahdesta pienestä tilasta. Tilassa on kaikki uutta. On vaalea parketti ja kylpyhuoneessa led-valot. On pieni keittiönurkkaus ja pienelle ihmiselle suunniteltu salakaappi. Huoneet ovat täysin tyhjiä. Huoneisiin tulee rakentaa uusi elämä. Uusi elämä, jossa pelaajalla on hyvä olla. Pelaajalla, joka heilahti pois pelikentältään. Meni rajojen ulkopuolelle. Irtosi omalta pelipaikaltaan. Pelasi elämänsä vaikeimman kauden. Pieni ja muutama isompi pelaaja palauttivat tämän pelimiehen takaisin elämän parrasvaloihin. Tulevilla kausilla tämä pelaaja taas nauttii onnistumisista. Laulaa ja tanssii, mutta sisustaa ensimmäisenä. Mielessä pyöriikin neljännen huoneen arvoitus: Kuinka ihminen voi kävellä Ikeasta ulos ostamatta mitään?

Jään mielelläni tuonne neljänteen huoneeseen. Suurella mielenkiinnolla odotan minkälaisia arvoituksia tämä Escape Room vielä tuo tullessaan?

-Esko- ///