Pidätkö rakkautta tarpeellisena?

Netissä kiertää usein erinäisiä haasteita tai kysymyspatteristoja, joihin sitten ihmiset vastailevat kukin omalla tavallaan. Kouluissa kiertää ja on jäänyt nurkkiin hyvin paljon erinäistä tavaraa. On uutta ja vanhaa tai todella vanhaa.

Tein koulumme kaapista todellisen löydön, jonka avulla rakennankin nyt tänne ihan itselleni oman kysymyspatteriston. Tämä korttipakka on helmi, jonka joku saattaa muistaakin. Tällä korttipakalla saa mukana tulleiden pelisääntöjenkin mukaan elämään hauskaa ajankulua. Lihavoidut vastaukset vedin korttipakasta. 

Oletko nuuka?

En. Täytyisi oppia olemaan hieman nuuempi, nuukempi. (Vaikea taivuttaa.) Tämä ei ole periytynyt vanhemmiltani. Ostin juuri uuden takin ja kerroin siitä äidilleni, johon hän sanoi, kuten sanoo kaikkiin uusiin vaatteisiini. ”Älä käytä noita sitten ihan jokapäiväisinä.” 

Korttivastaus: Kuunnellessani torvisoittoa.

Oletko leikkinyt tyynyleikkiä?

Olen. Leikin ajoittain tyttäreni kanssa tyynysotaa.

Korttivastaus: Varmaan silloin, jos olen pudonnut tuolilta.

Oletko ajatellut miten viettää vanhuudenpäivät?

Olen. Toivottavasti terveyttä riittää ja saan elää aktiivisen vanhuuden, jonkun ihanan mummelin kanssa. Lapseni käy sitten ajoittain kylässä ja teen hänelle ruokaa ja ei muuten lähde kotiin ennenkuin on syönyt minun laittamat annokset. Lopuksi annan mukaan kympin setelin. Muistan myös aina soittaa lähisukulaisille heidän nimipäivinään. Lähetän myös kaikille paperiset joulukortit. Kirjoittelen oudon eläkeläisopettajan blogia Macbookillani keinutuolissa.

Korttivastaus: Vain täysikuun aikana.

Uitko aamuisin?

En. En kerkiä uida aamuisin. Avantopulahdus ennen työpäivää on joskus ollut suuri haaveeni. Munkkiniemessä olisi avanto, mutta haave elää, haave elää.

Korttivastaus: Varmasti, elleivät naapurit huomaa.

Pidätkö porkkanoista?

Pidän. Sekä keitettynä, että raakana. Harvoin tulee kyllä kotiin ostettua.

Korttivastaus: Silloin tällöin ullakolla.

Lähtisitkö kanssani saunaan?

Kyllä, toki lähden. Rakastan saunomista ja myös infrapunasaunaan voin lähteä.

Korttivastaus: Jos kieltäisin, niin valehtelisin.

Tekeekö mielesi joskus liikkua valoakin nopeammin?

Tekee. Silloin, kun torkuttaa liian kauan kelloa aamuisin.

Korttivastaus: Viimeksi eilen.

Liikuskeletko milloinkaan vain kengät jalassa?

Useimmiten on muutakin päälläni. Eli en. Pelkissä sukissa kyllä joskus.

Korttivastaus: Sellaiseen minä olen liian lihava. Ohoh.

Tuleeko sinulle joskus mieleen pamauttaa ystäviäsi päin taulua?

No, ei kyllä tule. 

Korttivastaus: Melkein aina, jos olen Aasialaisessa. (Kaverit, tähän loppui sushibuffat.)

Uskotko joulupukkiin?

En, mutta jouluntaikaan haluan uskoa. Olkoon se mielentila.

Korttivastaus: Viimeksi heinäpellolla.

Olenko kysynyt sinulta jotain sopimatonta?

Et, hyvin olet pysynyt asiallisissa kehyksissä.

Korttivastaus: Joskus pestessäni lattioita.

Oletko joskus tuntenut olevasi oikealla alalla?

Olen, tunnen niin lähes päivittäin. Toki joskus tuntuu myös täysin päinvastaiselta.

Korttivastaus: Vain ollessani hyvällä tuulella.

Kutittaako nenääsi?

Ajoittain. Nenäkarvat, miksi muuten iän karttuessa karvat alkavat kasvaa juuri niissä paikoissa missä ei pitäisi kasvaa? Korvat, nenä. Päälaelle ne kuuluvat. Pysykää edes siellä.

Korttivastaus: Ei, jos hikoilen liikaa.

Et suinkaan vain ole polttanut kessua?

Maistanut olen kyllä.

Korttivastaus: Vain jos olen saanut jälki-istuntoa.

Kerrotko sinä minusta koskaan mitään hyvää?

Kehumista täytyisi harrastaa niin paljon enemmän. Siitä tulee aina niin hyvä mieli. Niin saajalle kuin antajallekin. Viimeksi kehuin Alepan myyjää erittäin mukavasta asiakaspalvelusta.

Korttivastaus: Vappuna vuonna 1999.

Tanssitko mielelläsi yksinäsi?

Tanssin ja laulan usein yksinäni. Ehkä parempi niin.

Korttivastaus: Joskus ollessani lapsenvahtina.

Pidätkö aamupesusta?

Pidän. Käyn lähes aina aamulla suihkussa.

Korttivastaus: Kysy vain kuinka paljon.

Juotko mielelläsi kirnupiimää?

Piimää juon kyllä. Usein etenkin kouluruokailun yhteydessä. Piimä on hyvää.

Korttivastaus: Vain syntymäpäivän kunniaksi.

Oletko koskaan ajatellut kasvattaa viikset?

Minulla on viikset, toki myös ympäröivää partaa. En kyllä enää koskaan jätä pelkkiä viiksiä. Näin toimin pari vuotta sitten. Muistelin ennen ajamista, että sopivat ihan hyvin. Nostin päätä ja katsoin peiliin miettien. Ei helvata. Sinne lähti parta ja samalla myös leuka.

Korttivastaus: Joskus aamulypsyn aikaan.

Kuvitteletko koskaan olevasti Tarzan?

Harvemmin. Joskus Superparkissa tai Hoplopissa.

Korttivastaus: Melkein aina.

Suututko jos sinua sanotaan aasiksi?

En suutu. En muutenkaan suutu kovinkaan helposti. 

Korttivastaus: Minusta se on jotenkin vanhanaikaista.

Osaatko sanoa takaperin innostunut sonni?

Osaan ja osaan myös muita palindromeja, kuten klassikon SaippuakauppiaS.

Korttivastaus: Kyllä, jos äiti käskee.

Voitko syödä yhteenmenoon tusinan pannukakkuja?

Helposti. Pannukakut ovat suuri herkkuni. Jälkkärimaha on erikseen.

Korttivastaus: En, jos olen puutarhatöissä.

Kuvitteletko joskus olevasi poplaulaja?

Kuvittelen. Walliksessa ja Erottajan karaokekuppiloissa.

Korttivastaus: Tottakai, sateella.

Pidätkö rakkautta tarpeellisena?

Pidän todella tarpeellisena. Semmoista haluan elämääni lisää. Voiko sitä koskaan saada ja antaa tarpeeksi?

Korttivastaus: Ah, tämä tuli niin yllättäen, mutta jos kysyisit kahden kesken vastaisin kyllä.

Tuntuuko sinusta joskus, kuin kaikki olisi päin mäntyä?

Tuntuu, useastikin. Kaikesta selviää ja kaikesta oppii.

Korttivastaus: 52 kertaa.

Onko sinusta laiskottelu mukavaa?

Laiskottelu on ajoittain todella mukavaa ja ensiarvoisen tärkeää.

Korttivastaus: Ei, ei. Omatuntoni ei salli minun tehdä sitä.

Noniin. On sieltä tainnut koulun korttipakasta hävitä muutamia kortteja vuosien varrella. Tämä oli just hyvää niinsanottua aivot narikkaan kirjoittelua. 

Kepeää maanantaita!!

-Esko-

// Lähde: 52 hauskaa kuvallista kysymystä ja vekkulia vastausta- korttipakka //

Maailman paras parisuhteen päättymistä käsittelevä kirjoitus

Siivoilin eilen asuntoani ja löysin yhden pussukan, joka oli jäänyt pyörimään nurkkiin joululta. Siellä oli puhtaita boksereita, t-paita ja lehtileike maailman parhaasta parisuhteen päättymisestä tehdystä kirjoituksesta. Juttu oli julkaistu Hesarissa jouluaattona 2018. Kirjoituksessa näyttelijä Laura Malmivaara kertoo omia kokemuksiaan ja tuntojaan kahdeksan vuotta sitten tapahtuneesta erostaan. Tunteista ja tunnelmista, joita hän on kokenut vuosien kuluessa. Harvoihin kirjoituksiin olen pystynyt samaistumaan tällä intensiteetillä ja siksi kirjoituksen lehdestä irti saksinkin ja boksereiden sekaan pakkasin.

Ikävän tilalle tuli taas ilo, luki suurella fontilla kuvatekstissä. Ikävä omaa lastaan kohtaan on jotain todella erityislaatuista. Sitä on todella vaikea edes selittää ihmiselle, joka ei samanlaista tilannetta ole kokenut. Se on varmasti tunne, joka ei koskaan poistu kokonaan. Se muuttaa muotoaan. Se auton takapenkin tyhjä istuin ei enää aiheuta samanlaista kaaosta ja sekavuutta päässäni kuin aiemmin. Suuret elämänmuutokset tuovat mukanaan tuntoja, joita ei vaan aluksi yksinkertaisesti osaa käsitellä. Ajan kuluessa osaa rakentaa itselleen juuri niitä oikeita mekanismeja ja toimintamalleja, joilla ikävän tilalle tosiaan hiipiikin se ilo. Helppoa se ei ole ja aikaa se vaatii. Jotenkin juuri tällä hetkellä tuntuu, että olen ihan oikealla tiellä. 

”Melkein jollain tavalla liikuttuu, että ihmiset pääsevät omien katkeruuksiena yli ja sitä vihaa ei kannettu mukana, koska se on tosi haitallista lapsillekin.” Todella hyvin kiteytetty asia. Olen jo usein kirjoittanut siitä omasta häpeästä ja vihasta, jota koin elämäntilanteestani. Viha kohdistui  minuun, omaan itseeni. En voinut hyväksyä tapahtunutta. En halunnut uskoa, että minä olen epäonnistunut enkä ole voinut tarjota lapselleni semmoista isyyttä, jota olin suunnitellut. Kannoin sitä mukanani. En vain osannut päästää irti.

”Jokainen tekee tahollaan sitä itsetutkiskelua, jota se vaatii, jotta pääsee omista möykyistään eroon. Se vaatii luopumista siitä mitä oli. Se vaatii olemista tässä hetkessä eikä menneessä. Eipä muuta. Se onkin sitten pitkä tie.” Tämän kohdan luettuani tuli kylmät väreet. Tie on pitkä ja aluksi hyvin kivinen. Pikkuhiljaa se tasoittuu ja lopuksi sitä voi tallustella jo hymy huulilla. Se on lohdullista, hyvin lohdullista.

Miksi näistä eroon liittyvistä asioita täällä vielä vuosien jälkeen kirjoittelen? Tämä on tilanne, joka tulee vaikuttamaan minuun koko loppuelämäni. Kalenterissani on joka kuukausi niitä sydämellä ympyröityjä F-kirjaimia. Niitä on siellä nyt ja niitä tulee siellä aina olemaan. Malmivaara vastaa tuohon kappaleen alussa esitettyyn kysymykseen juuri, kuin siihen itsekin voisin vastata. ”Kirjoittaminen on tullut eron jälkeen vahvemmin tapana purkaa ajatuksia. Luulen, että se on aika tyypillistä, että ulkoistaa ne tunteet.” Ulkoistaa ne tunteet ja antaa toivottavasti samassa tilanteessa oleville ihmisille vertaistukea ja ymmärrystä. Aivan, kuten tämä hieno Laura Malmivaaran haastattelu antoi minulle.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Lähde: Helsingin Sanomat 24.12.2018 Kuvat: Jere Lehtonen //