ESKOSAKARIKYRÖ

Ensi viikolla alkaa työt, luokanopettajan työt. Hyvin usein keskustellessani uusien ihmisten kanssa ammatistani, he hieman hämmästyvät. Ai, sinä olet opettaja? En olisi ihan heti arvannut. En ehkä ole ihan semmoinen prototyyppinen opettaja. Vai voiko edes olla prototyyppistä opettajaa? Toivottavasti ei. Oliko tämä minulle jonkinmoinen kutsumusammatti? Ei kyllä ollut. Vanhempani ovat täysin eri alalla. Suvussani ei tainnut olla yhtään opettajaa ennen veljeäni ja minua. Vai olisiko Isoisäni sisko, (joka tarjosi aina hyvää mansikkamehua) ollut? En ole varma. Ajauduin alalle hieman vahingossa. En muista olenko kirjoitellut aiemmin tästä, mutta hyvä se on tulevan lukuvuoden alla hieman verestellä muistoja.

Ennen armeijaa hakeuduimme ystäväni kanssa työelämävalmennukseen työkkärin mukavan virkailijan avustuksella. Kaverini meni kahvilaan ja minä Lahdessa sijaitsevaan Onnelantien päiväkotiin. Siellä sain ensimmäisen kosketuksen toimimiseen lasten kanssa. Nukkarin keinutuolissa istuessani minuun ehkäpä iski jonkinmoinen palo tulevaisuuden ammattiini. Muistaakseni taisin nukahtaa muutaman kerran kesken Prinsessa Ruususen lukemisen. Siitäpä sitten siirryttiinkin armeijan harmaisiin, jonka jälkeen ystäväni ehdotti minulle koulunkäyntiavustajan töitä lievästi kehitysvammaisten koulusta. Kaksi vuotta vierähti henkilökohtaisena avustajana ja noiden vuosien jälkeen haave opettajan ammatista kirkastui mielessäni hyvin vahvasti.

Kehitysvammaisten kanssa jatkoin työskentelyä vielä useita vuosia kesäleirien merkeissä. Ne olivat todella ikimuistoisia hommia ja etenkin liikuntaleirit Pajulahdessa olivat erittäin opettavaisia. Tekisin tuon Pajulahti-viikon varmasti vieläkin, jos se järjestettäisiin. Siitäpä sitten alkoikin se kaikista vaikein osio. Täytyisi päästä sisään jonnekin yliopistoon. Helsinki -> ei toivoa. Jyväskylä -> ei toivoa. Kajaani -> sinne. Toisella yrittämällä onnisti pääsykokeissa ja olikin edessä hyppy täysin uuteen kaupunkiin. Todella tyytyväinen olen, että uskalsin lähteä. Kaksi vuotta Kajaanissa olivat kyllä oikein mukavia. OKL oli pieni ja sympaattinen. Paljon tuli kouluhommia tehtyä ja sainkin siirron suorittamaan maisterin opintoja Helsinkiin. Vuodet Helsingissä jättivät hieman kolkon kuvan. Siltavuorenpenkere oli suuri ja ihmeellinen. Noh, saipas sieltäkin ne maisterin paperit. Hyvä niin.

Sittenpäs ollaankin vietetty aikasen monta tuntia siellä luokan edessä. On se koulumaailma muuttunut melkoisesti jo minunkin opeurani aikana. Voi, kun mediakin alkaisi jossain vaiheessa muovaamaan ammatistamme hieman valoisampaa kuvaa. Tämä yhden miehen media sitä yrittää tehdä. Eräs haaveeni olisi päästä juttelemaan opeopiskelijoiden kanssa siitä arkisesta opettajantyöstä. Ei, en minä siellä mitään pedagogisia vinkkejä jakaisi. Yrittäisin luoda positiivista ja rentoa meininkiä heidän tulevaisuudenpyörteisiinsä. Positiivisella, rennolla ja huumorintäyteisellä asenteella minä aloitan tämänkin lukuvuoden. Olisiko kymmenes? Kyllähän se hymy aina välillä hyytyy, mutta aina se sieltä on palannut.

Ja toinen haaveeni onkin sitten hieman erityyppinen. Ammattissamme ei ole juuri mahdollisuuksia ylennyksiin. Ei saa omaa kuvaa sinne Hesarin ylennyspalstalle vaikka kuinka yrittäisi. Toki johtoportaaan hommia voisi tehdä, mutta niihin ei minusta ehkä olisi, vaikka Opetushallinnon ja johtamisen sivuaineopinnot löytyvätkin takataskusta. Noh, mutta yksi ammattimme edustaja kutsutaan vuosittain Linnan juhliin. Siinäpä olisi ylennystä kerrakseen. Olen seurannut pikkupojasta lähtien Linnan juhlia suurella mielenkiinnolla. Nännikohut ja laahuksilleastujat tuovat aina kerran vuodessa draamaa suomalaisten kotisohville.

Omin avuin Linnan juhliin. Siinäpä olisikin tavoitetta. Vuoden luokanopettajaksi valittu henkilö siis tietääkseni kutsutaan tuonne Saulin punaiselle matolle. Siinä olisikin tutuilla ihmettelemistä, kun tämä sankari painelisi frakki päällä näihin juhliin, jonne ei pääse vaikka kuinka yrittäisi puhua pokelle ja tarjoaisi kuinka suurta tippiä. En tiedä kuinka valintaprosessit menevät ja ehkäpä tämä asia jääkin vain haaveeksi. Voisinko minä olla vuoden luokanopettaja? Öö, ehkä minä olen tästäkin edespäin vain luokanopettaja. Luokanopettaja, joka suuntaa tulevalla viikolla töihin ja katselee Linnan juhlat kotisohvalta.

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //