Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , ,

Omin avuin Linnan juhliin…

5.8.2018

Ensi viikolla alkaa työt, luokanopettajan työt. Hyvin usein keskustellessani uusien ihmisten kanssa ammatistani, he hieman hämmästyvät. Ai, sinä olet opettaja? En olisi ihan heti arvannut. En ehkä ole ihan semmoinen prototyyppinen opettaja. Vai voiko edes olla prototyyppistä opettajaa? Toivottavasti ei. Oliko tämä minulle jonkinmoinen kutsumusammatti? Ei kyllä ollut. Vanhempani ovat täysin eri alalla. Suvussani ei tainnut olla yhtään opettajaa ennen veljeäni ja minua. Vai olisiko Isoisäni sisko, (joka tarjosi aina hyvää mansikkamehua) ollut? En ole varma. Ajauduin alalle hieman vahingossa. En muista olenko kirjoitellut aiemmin tästä, mutta hyvä se on tulevan lukuvuoden alla hieman verestellä muistoja.

Ennen armeijaa hakeuduimme ystäväni kanssa työelämävalmennukseen työkkärin mukavan virkailijan avustuksella. Kaverini meni kahvilaan ja minä Lahdessa sijaitsevaan Onnelantien päiväkotiin. Siellä sain ensimmäisen kosketuksen toimimiseen lasten kanssa. Nukkarin keinutuolissa istuessani minuun ehkäpä iski jonkinmoinen palo tulevaisuuden ammattiini. Muistaakseni taisin nukahtaa muutaman kerran kesken Prinsessa Ruususen lukemisen. Siitäpä sitten siirryttiinkin armeijan harmaisiin, jonka jälkeen ystäväni ehdotti minulle koulunkäyntiavustajan töitä lievästi kehitysvammaisten koulusta. Kaksi vuotta vierähti henkilökohtaisena avustajana ja noiden vuosien jälkeen haave opettajan ammatista kirkastui mielessäni hyvin vahvasti.

Kehitysvammaisten kanssa jatkoin työskentelyä vielä useita vuosia kesäleirien merkeissä. Ne olivat todella ikimuistoisia hommia ja etenkin liikuntaleirit Pajulahdessa olivat erittäin opettavaisia. Tekisin tuon Pajulahti-viikon varmasti vieläkin, jos se järjestettäisiin. Siitäpä sitten alkoikin se kaikista vaikein osio. Täytyisi päästä sisään jonnekin yliopistoon. Helsinki -> ei toivoa. Jyväskylä -> ei toivoa. Kajaani -> sinne. Toisella yrittämällä onnisti pääsykokeissa ja olikin edessä hyppy täysin uuteen kaupunkiin. Todella tyytyväinen olen, että uskalsin lähteä. Kaksi vuotta Kajaanissa olivat kyllä oikein mukavia. OKL oli pieni ja sympaattinen. Paljon tuli kouluhommia tehtyä ja sainkin siirron suorittamaan maisterin opintoja Helsinkiin. Vuodet Helsingissä jättivät hieman kolkon kuvan. Siltavuorenpenkere oli suuri ja ihmeellinen. Noh, saipas sieltäkin ne maisterin paperit. Hyvä niin.

Sittenpäs ollaankin vietetty aikasen monta tuntia siellä luokan edessä. On se koulumaailma muuttunut melkoisesti jo minunkin opeurani aikana. Voi, kun mediakin alkaisi jossain vaiheessa muovaamaan ammatistamme hieman valoisampaa kuvaa. Tämä yhden miehen media sitä yrittää tehdä. Eräs haaveeni olisi päästä juttelemaan opeopiskelijoiden kanssa siitä arkisesta opettajantyöstä. Ei, en minä siellä mitään pedagogisia vinkkejä jakaisi. Yrittäisin luoda positiivista ja rentoa meininkiä heidän tulevaisuudenpyörteisiinsä. Positiivisella, rennolla ja huumorintäyteisellä asenteella minä aloitan tämänkin lukuvuoden. Olisiko kymmenes? Kyllähän se hymy aina välillä hyytyy, mutta aina se sieltä on palannut.

Ja toinen haaveeni onkin sitten hieman erityyppinen. Ammattissamme ei ole juuri mahdollisuuksia ylennyksiin. Ei saa omaa kuvaa sinne Hesarin ylennyspalstalle vaikka kuinka yrittäisi. Toki johtoportaaan hommia voisi tehdä, mutta niihin ei minusta ehkä olisi, vaikka Opetushallinnon ja johtamisen sivuaineopinnot löytyvätkin takataskusta. Noh, mutta yksi ammattimme edustaja kutsutaan vuosittain Linnan juhliin. Siinäpä olisi ylennystä kerrakseen. Olen seurannut pikkupojasta lähtien Linnan juhlia suurella mielenkiinnolla. Nännikohut ja laahuksilleastujat tuovat aina kerran vuodessa draamaa suomalaisten kotisohville.

Omin avuin Linnan juhliin. Siinäpä olisikin tavoitetta. Vuoden luokanopettajaksi valittu henkilö siis tietääkseni kutsutaan tuonne Saulin punaiselle matolle. Siinä olisikin tutuilla ihmettelemistä, kun tämä sankari painelisi frakki päällä näihin juhliin, jonne ei pääse vaikka kuinka yrittäisi puhua pokelle ja tarjoaisi kuinka suurta tippiä. En tiedä kuinka valintaprosessit menevät ja ehkäpä tämä asia jääkin vain haaveeksi. Voisinko minä olla vuoden luokanopettaja? Öö, ehkä minä olen tästäkin edespäin vain luokanopettaja. Luokanopettaja, joka suuntaa tulevalla viikolla töihin ja katselee Linnan juhlat kotisohvalta.

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (10)

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Hakkarainen 5.8.2018 at 21:21

    Olen potenut jonkinasteista syyllisyyttä siitä, että olen luokanopettaja-alalla vaikka kyseessä ei olekaan mikään lapsuudenhaave. Alakoulussa halusin olla maanviljelijä tai apinankouluttaja. Seuraavalla asteella toimittaja, kirjailija tai eläinlekuri. Kutsumusammatti tuntuu olevan opiskelijakollegoideni suosikkisana, ja olo tuntuu kutsumattomalta sudelta lampaiden joukossa. Olen kuitenkin todennut jälkiviisaana, että voin olla oikein kelpo kansankynttilä, joskin vähän myöhemmin syttynyt.

    • Reply Esko 6.8.2018 at 13:37

      Heippa Hakkarainen!
      No, todellakin voit olla ja varmasti oletkin. Ei kai tähän ihan kaikilta sitä suurta kutsumusta tarvita, ei. Vaikkakin apinankouluttutaja olisikin ollut melkoisen kiehtova ammatinvalinta…:) Mukavaa alkavaa työtä tai opiskelua!!

  • Reply Bebeleivos 5.8.2018 at 21:51

    Mä juttelisin mielelläni siitä oikeasta koulumaailmasta. Valmistuminen ensi vuoden alussa ja pakko myöntää, että jännitän työelämää. Etenkin sitä, jos uuvun heti. Vähä tämmönen perfektionisti olen niin vaikea tehdä asioita puoliteholla😅

    • Reply Esko 6.8.2018 at 13:56

      Bebe, terve!
      Ei tarvitse jännittää työelämää. Kaikille varmasti löytyy se oma tyylinsä tehdä näitä hommia ilman uupumista tai pelkoa siitä. Hyvää viimeistä opiskelurutistusta!!…:)

  • Reply Ilona 6.8.2018 at 11:46

    Koulumaailmasta jutteleminen jo työssä olevien luokanopettajien kanssa olisi kyllä todella mielenkiintoista, mutta myös tärkeää. Valmistun itse luokanopettajaksi ihan lähiaikoina, ja odotan tulevaisuutta pelonsekaisin tuntein 😀 Kaipa sitä tekemällä oppii ja silleen.

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    • Reply Esko 6.8.2018 at 13:57

      Heippa Ilona!
      Nimenomaan. Tätä työtä oppii nimenomaan tekemällä ja en usko, että kukaan on valmis tässä ammatissa. Jokainen päivä, kun tuppaa olemaan omalla tavallaan erilainen. Menenpä stalkkaamaan sun elämää…:) Kivaa loppukesää!!

  • Reply Laura 6.8.2018 at 18:58

    Moi Esko! Mielenkiintoinen postaus! Oon myös luokanope, 10v sitten muinaisesta Hämeenlinnan OKL:lta valmistunut. Meidän työ on ihan parasta, joo välillä rankkaa ja uuvuttavaa, mutta ihan best! Siksi ehkä seuraan sun blogia ja instaa, koska suhtaudut niin oikeanlaisella asenteella tähän työhön. Järjestys ja tolkku ja auktoriteetti on oltava, mutta iloa ja huumoria ei saa kadottaa. Toivotan mahtavaa lukuvuotta, tsemppiä ja iloa! Let’s do this 2018-19!

    • Reply Esko 6.8.2018 at 19:02

      Moikka Laura/kollega!
      Olipa kiva viesti, kiitos tästä!…🙏🏻 Joo, se on Hämeenlinnan Okl:kin jo lakkautettu. Liekö noita “sivupisteistä” enää jäljellä muita kuin Rauma? Huumori se on pidettävä aina mukana, muuten en tiedä…
      Mahtavaaaaa lukuvuotta sinullekin!…☀☀

  • Reply Daniella 7.8.2018 at 14:31

    Äääh ahdistaa! Päätin kerätä työkokemusta sijaistamalla ainakin syksyn, ehkä keväänkin. Pedagoginen pätevyys löytyy, mutta ei luokanope-puolelta, joten hermostuttaa siksikin. Munlaistani ihmistä ahdistaa muutenkin tämä epävarmuus ja ennakoimattomuus. Mutta tuntuu, että näin on nyt tehtävä. Jonain päivänä sitten aineenopettajaksi, mutta sitä saa odottaa. Ei ole kovin helpoksi tehty tätä toisen tutkinnon opiskelua kolmen lapsen äidille… Mutta tuulta päin! Ei ne lapset ehkä sentään kivitä tällaista toopea!

    • Reply Esko 8.8.2018 at 21:28

      Iltaa Daniella!
      Upeaa, että jaksat tuossa tilanteessa suorittaa toista tutkintoa. Hattua nostan, todella! Ei sinua kukaan kivitä. Ja Toopeja ei varsinkaan!!!…😊

    Leave a Reply