Muistot taskuun…

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Huawei

On paikkoja, jotka herättävät paljon muistoja. Muistoja lapsuudesta. Muistoja jo eletystä elämästä. Kaikilla ihmisillä on varmasti lokaatioita, jotka herättelevät muistin syövereistä asioita, joita on tullut vanhempien, ystävien tai sukulaisten kanssa touhuttua. Tänä päivänä lähes jokaisen ihmisen taskussa kulkee väline, jolla näitä muistoja voi tallentaa. Tallentaa, miettimättä mihin ne entisajan filmirullan tarjoamat kaksikymmentäkaksi kuvaa olisi järkevintä käyttää. Voit napsia kuvia sieltä ja täältä. Lähes jokaisesta eletystä hetkestä. Merkityksellisestä tai merkityksettömästä. Itselläni on tällä hetkellä Huawei P10:ni tallennettuna 6464 valokuvaa, joka olisi noin 294 vanhaa filmirullaa.

Matkapuhelimen valokuvat ovat resoluutioltaan todella korkealaatuisia ja halutessasi voit tulostaa seinälle vaikka A3-kokoisen taulun kuvalaadun kärsimättä lainkaan. Mietinkin, että voisin jonkun tuommoisen mustavalkoisen kuvan printata asuntoni seinälle. Lapsen syntymä. Lapsen kasvun seuraaminen ja niiden ainutkertaisten muistojen tallentaminen on meidän ajassamme todella helppoa. Ne ensimmäiset askeleet, ensimmäiset kiinteät ruoat ja se ensimmäinen koulupäivä tallentuu taskuihimme, matkapuhelimiimme. Matkapuhelimiimme, josta voit siirtää ne internetin mahdollistamana vaikkapa hyvälaatuiseksi kuvakirjaksi. Olemmekin tehneet F:n lähes jokaisesta vuodesta kuvakirjan isovanhemmille joululahjoiksi. Sitä ensimmäistä kirjaa on luettu pikkumimmin kanssa yhdessä lukuisia ja lukuisia kertoja. Siis, pestiinkö me oikeasti häntä pienenä taikinakulhossa? Kyllä, näin me teimme.

Eilen juoksin lenkin paikassa, joka on itselleni hyvin muistorikas. Seurasaari. Tuo oravia ja historian havinaa sisältävä saari, aivan Helsingin keskustan läheisyydessä. Muistan, kun pikkupoikana sain Helsingin jäätelötehtaan vaniljapuikon ja taskuuni pähkinöitä. Pähkinöitä, joita sain syöttää rohkeille kädestä nappaaville oraville. Eilisellä lenkillä kuvailin ja tallensin puhelimeeni niitä paikkoja, joissa olemme isäni ja isoisäni kanssa tallustelleet.

Matkalle osui auktoriteettisen, entisen presidenttimme Urho Kekkosen kuntoiluportaat, vanhoja aittoja ja tietysti niitä oravia. Ei ollut tällä kertaa pähkinöitä taskussa, mutta onneksi oli Huawein matkapuhelin, jonka kameraominaisuudet ovat aivan älyttömän hyvät. Jokaisen kuvan jälkeen tuli wau-efekti. Tunsin itseni taas hyväksi valokuvaajaksi. Matkalle osui myös asioita, joita ei omassa lapsuudessani vielä ollut. Kanadanhanhet ja Alepa-fillarit. Näiden hallitsematon lisääntyminen puhuttaa mediassa. Mediassa, jonka kiemurat ovat nykyään myös kätesi ulottuvissa, siellä taskussasi.

KÄYKÄÄHÄN blogini Facebook-sivuilla (facebook.com/eskokyroblogi) osallistumassa Huawein tuotearvontaan. On bluetooth-kaiutinta, sateenvarjoa Suomen lumisien kesäpäivien varalle ym…

Kirjoitus on hyvä päättää tuttuun mainoslauseeseen, jonka voin edelleen täysin allekirjoittaa. ” Täydellinen älypuhelin epätäydellisessä maailmassa.

-Esko-

Jännittävät ajat

Yliviivaustusseja, muistiinpanoja, post it-lappuja ja tulevaisuuden haaveita. Hienoista jännitystä onnistumisesta, epäonnistumisesta. Satoja istuttuja tunteja kirjaston lukuhuoneessa, puhelin äänettömällä. Mikä minusta oikeasti tulee isona? On kevät ja pääsykokeiden aika. Pääsykokeiden, jotka näyttelevät suurta osaa nuoren, nuoren aikuisen, aikuisen elämässä. Pienestä se on kiinni. Tulevaisuuden suuntaviiva.

Hakijoiden määrät lähes jokaiselle alalle ovat todella suuria ja sen suuren, paksun kirjekuoren putoaminen postiluukusta on yhä tiukemmassa ja tiukemmassa. Pieniä, ohuita kirjeitä putoilee paljon suuremmilla prosenteilla. Samalla putoilee useita välivuosia ja vuoden odotuksia uuteen yritykseen. Paksun kuoren pudotessa hahmottuu ne tulevaisuuden suuntaviivat. Tiedät suunnilleen kuinka tulevat vuotesi vietät. Tiedät mahdollisesti missä ammatissa tulevat vuotesi vietät. Esimerkkinä Helsingin yliopiston opettajankoulutusyksikön hakijamäärät vuonna 2016. Hakijoita 1770 ja näistä paksu kuori putosi 120:lle hyvin valmistautuneelle tai varmasti jossain tapauksessa myös onnekkaalle hakijalle. Pieniä ja ohuita kuoria postitettiin todella, todella paljon enemmän.

Tässäpä näitä asioita miettiessä osaa kyllä arvostaa ihan eri tavalla hetkeä, jolloin silloisen kimppakämppämme keittiön postilaatikosta putosi se paksu kirjekuori. Asuin keittiössä, jossa oli jauhelihan paistokielto, koska haju tarttui ikävästi lakanoihin. Paksu kirjekuori saapui Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä. Pääsin sisään toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla en valmistautunut tarpeeksi hyvin. Tiedostin sen silloin jo itsekin. Toisella kerralla valmistauduin huolellisesti ja haastattelutilanteeseen menin vessapaperista askarrellut tupot nenässä. Alkoi vuotamaan verta molemmista sieraimista juuri ennen h-hetkeä. Varmasti jäin haastattelijoiden mieleen. En kuitenkaan voi luvata, että tämä on avain varmaan sisäänpääsyyn.

Se on se sisäänpääsy. Se sisäänpääsy on kaikista vaikeinta. Sisäänpäästyäni pärjäsin opinnoissa todella hyvin ja näin varmasti on monella muullakin. Kajaaniin hakeuduin, koska sain vihiä, että sinne juuri tuo sisäänpääsy on minun tasolleni huomattavasti helpompaa kuin näihin opiskelijoiden paratiiseihin, Jyväskylään tai Helsinkiin. Piti hypätä tuntemattomaan, mutta tämä hyppy todella kannatti. Kajaani oli pieni ja sympaattinen opinahjo, jossa lähes kaikki tunsivat toisensa, opettajat ja opiskelijat. Ruokalan henkilökunta ja talonmiehet. Tein kahdessa vuodessa lähes 230 opintopistettä ja hain onnistuneesti siirron Helsingin yliopistoon suorittamaan maisterin opintoja. Massaluentoja, massakampuksella. Päällimmäisenä muistona päättöharjoittelu, jyrkkä ylämäki Siltavuorenpenkereelle ja maisterin paperit. Maisterin paperit, jotka mahdollistivat minulle viran. Viran ammatissa, jota rakastan.

Haluan toivottaa onnea kaikille pääsykokeisiin valmistautuville. Paksun tai ohuen kirjekuoren saaneille tai saaville. Tee juuri sitä mikä tuntuu oikealta.

-Esko-