Olimme F:n kanssa Prismassa viikonloppuostoksilla. Eksyimme valaisinosastolle. Ja onneksi eksyimme. Katsoin, jotta onpas tuossa hieno valaisin. Hienonvärinen ja näyttää kyllä arvokkaalta. Ajattelin, etten edes viitsi mennä katsomaan hintalappua. Arvelin, että hinta on vähintään kolmenumeroinen. En voinut vastustaa kiusausta ja kurkkasin hinnan. 12,90e! Suu kääntyi välittömästi hymyyn ja tämä timantti lähti suorilta ostoskoriin. Timantti oli siis valaisimen nimi. Valikoin siihen vielä tuommoisen Airamin hieman erikoisemman lampun. Mielestäni todella hyvä löytö!
Asunnossani on vanhalle talolle tyypilliset leveät ikkunalaudat ja tuo timantti sopii siihen täydellisesti. Antaa juuri sopivan pehmeää fiilisvaloa. Ja tuo väri, ruusukulta. Pidän siitä todella paljon ja sopii hyvin suunnittelemaani värimaailmaan.
Olen päättänyt, että hankin tänne hyvin vähän kalusteita. Äitini hamstraamat rautatuolit saavat jäädä. Muuten hankin ainakin yhden Artekin nojatuolin ja ehkäpä Muuramen lipaston. Sisustaminen on mukavaa hommaa ja ennenkaikkea nyt, kun saa rauhassa ideoida ja suunnitella. Tästä tulee kyllä todella hieno ja erikoinen. Kai sitä välillä voi omaa asuntoaan kehua, jos siltä oikeasti tuntuu.
Mitäpä mieltä tästä timantista?
-Esko-
Tämä olkoon kiitoskirjoitus babylonialaisille, egyptiläisille ja muille varhaiskansoille. Varhaiskansoille, jotka keksivät aikakäsityksen. Aika kuluu vaikka et sitä tahtoisi. Aika kuluu ja joskus se ajan kuluminen on ainoa asia, joka auttaa ja helpottaa. Tasan vuosi sitten makasin ensimmäistä iltaa yksin, edesmenneen isoäitini tyhjässä asunnossa. Isoisäni vanhassa sängyssä. Tuijotin kattoa. Lattialla Ikean sinisessä kassissa oli urheilukamppeet, hammasharja ja yöpuku. Jääkaapissa oli proteiinijuomia ja mummon vanhassa Mariskoolissa pähkinöitä. Tuijotin kattoa ja mietin, että mitähän he#####ä tässä oikein tapahtuu. Otsassa leima: Epäonnistuja! Vuodessa kyllä kerkeää tapahtua. Kerkeää ja paljon.