Mitä minä haluaisin räjäyttää?

Sanni järjesti Vain Elämää-ohjelmassa näyttävän räjäytyksen. Sinne värikkäisiin savuihin pamahti tähtiartistien paperille kirjoittamia asioita, joista he haluaisivat päästää irti. Aktiviteetti oli hyvä ja puhutteleva. Irti päästäminen on elämässä joskus täysin väistämätöntä. Irti päästämisen seuraava vaihe on hyväksyminen ja asioiden kanssa elämään oppiminen. Itse en ole koskaan mitään oikeasti räjäytellyt, paitsi pikkupoikana papattimattoja. Niitä värikkäitä pieniä, jotka taitavat olla kiellettyjä nykypäivänä. Henkisesti haluaisin räjäyttää taivaan tuuliin:

  • Kaikki ne typerät juttuni, joita tein sinkkutaipaleeni alkuvaiheessa. Luulin olevani valmis uusiin parisuhteisiin. Ei, en todellakaan ollut. Mieliä vain pahoitin. Onneksi olen saanut mahdollisuuden pyytää nöyrästi anteeksi. Olin aivan täysi Urvelo! Pihalla kuin lumiukko. Täytyy ottaa asioista opiksi ja olla toistamatta samoja virheitä enää koskaan uudestaan.
  • Oman ajoittaisen laiskuuteni.
  • Kaikki seläntakanapuhumiset muista ihmisistä.
  • Kuoren, joka on ollut ympärilläni. Jos menee päin persettä, sen voi näyttää. Jos menee hyvin, senkin voi näyttää. Onpas se yksinkertaista. Meni tuonkin asian ymmärtämiseen lähes kolmekymmentä vuotta.
  • Ne hetket, kun vanhempani soittavat ja mietin mielessäni, etten nyt kyllä kerkiä vastata.
  • Kaikki pitämättömät lupaukseni.
  • Turhat rypemiset ja kieltäytymiset kavereideni kutsuista erinäisiin paikkoihin. Myöhemmin sitten on todennut mielessään. Miksi en lähtenyt?
  • Itse järjestetyn kiireen ja stressin. Asiat voisi edes joskus hoitaa ajoissa.
  • Jokaisen mielenipahoittamisen juorupalstojen älyttömyyksistä.

Niin ja voisihan nuo kirjoittaa paperille ja heittää vaikkapa takkaan tai nuotioon. Ei tarvitse niin massiivista räjäytystä järjestää.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

On someraivo, päähän kohdistuneiden taklaustenraivo, entisen tangokuninkaamme törttöilyraivo ja penturaivo

Usein olen kuullut sanottavan, että esimerkikisi työpaikoilla epäkohtien määrä on vakio. Joissain kouluissa ongelmaksi saattaa nousta eriväriset nuppineulat kuvataiteen töitä ripustaessa, joissain ongelmat saattavat olla hieman monimuotoisempia. Pääasia, että aina pitää olla jotain vähän vinossa. Hieman samantyyppisiä piirteitä on ihmisten raivoamisissa. Aina täytyy jostain raivota ja lööppeihin nostaa se pieni hiillos kytemään. Hiillos, joka tarjoaa mahdollisuuden jättimäisiin liekkihin. Kunhan saadaan tarpeeksi monta puhaltajaa ympärille. Ja kyllähän niitä löytyy.

Lähiaikojen puhuttavimpina aiheina lehdistössä ovat pyörineet tangokuninkaamme törttöilyt, liigakaukaloiden ”pommikoneiden” aivan järjettömät päähän kohdistuneet taklaamiset, jotka liian usein kuitataan vain vastustajan valojen sammuttamisella. Tommi Kovanen, pysyvän aivovamman taklauksesta saanut entinen liigapelaaja kertoikin todella avoimesti kirjassaan, kuinka ne valot meinasivat sammua lopullisesti tyynen järven rantaan, oman käden kautta. Riipaisevaa luettavaa.

Tänään eräs raivo sai onneksi päätöksensä. Ja se oli penturaivo. Elokuun alussa esiteltiin, että supersuosittuun Ryhmä Haun pentupoppooseen liittyy uusi vahvistus. Valpas ei tullutkaan välittömästi, vaan vasta tänään hän saapui helpottamaan Rikun arkea. Näemmä nämä lastenohjelmat puhuttavat. Puhuttavat ja samalla helpottavat myös monen lapsiperheen aamuaskareita. Itsekin muistan kuinka se viikonloppuaamun Pikku Kakkonen antoi mahdollisuuden hieman rauhallisempaan starttiin. Sai syödä aamiaisen rauhassa ja aloittaa sen arvokkaan vapaapäivän rennoissa merkeissä. Kanavajohtajille iso plussa ohjelmien sijoittelusta ja onneksi päästitte Valppaan irti ja teitte varmasti monen lapsen onnelliseksi, niin ja toki heidän vanhempansa.

Intohimoinen suhtautuminen asioihin on asia, joka saattaa aiheuttaa niitä erilaisia raivoja. Oliko tässä penturaivossa kyse niiden pienten heppujen raivosta, kun sitä Valpasta ei näkynytkään? Vai oliko tässä kyse vain heidän vanhempiensa raivosta ja heidän mahdollisuudestaan raivota edes jostain asiasta jollekkin? Se jäi hieman epäselväksi. Tai jos joku aikuinen raivoaa puolitoista kuukautta myöhässä saapuvasta vihreähattuisesta animaatiochihuahuasta, niin se kuulostaa ainakin minun korvaani hieman erikoiselta. Sana raivo alkaa jo hieman menettää merkitystään ja hyvä niin.

Lippa eteen, raivoamatta ja valppaana uuteen viikkoon.

P.S. Eilen vietettiin ystävieni häitä ja laukkuni sivutaskusta löytyi saamani sukkanauha, hmm…

-Esko-

//Kuvat: Amanda Aho //