
Olipahan kuukausi. Oli syntymäpäivää, oli some-kohua, oli poskipäitä polttavaa auringonpaistetta, oli raapattuja autonikkunoita ja aamuisia herätyksiä valkoiseen maahan. Oli erikoisia tapahtumia ja oli myös paljon positiivista.
- Taloyhtiömme yhtiökokous. Huokui pienkerrostalon ydinasia: yhteisöllisyys. Hyviä tyyppejä, hyvällä meinigillä.
- Kahden kauan haaveilemani paikan näkeminen “livenä”. Visulahden vahakabinetti ja tuo kuvissa näkyvä muraali. Guido van Heltenin maalaus on todella vaikuttava ilmestys. Kannattaa käydä katsastamassa.
- Keväiset aurinkopäivät. Lupaus kohta ovella kolkuttelevasta kesästä.
- Piste. Piste epätietoisuudelle, sisällä kyteneelle pahalle ololle ja negatiivisuudelle. Kaikki purskahti ulos kuin tulivuorenpurkaus. Eyjafjallajökull sekoitti aikoinaan Euroopan lentoliikenteen. Tämä purkaus sekoitti some-liikenteen. Onneksi savupilvillä on tapana hälventyä ja maahan laskeutuneesta tuhkasta nousee entistä ehompia kokonaisuuksia.
- Uutta elämäntilannetta on lähdettävä elämään positiivisuuden pisaroiden kautta. Synkistely ja manaaminen ei johda enää yhtään mihinkään. Tämä Maaret Kallion lause takaraivoon ja alkupahanolon jälkeen pää pystyyn ja kohti aurinkoa: “Juuri säröt ja halkeamat (meissä ihmisissä siis) ovat niitä, mistä valo voi todella päästä sisälle.“
- Hesburgerin soijatortilla. Todella hyvää. Kiitos ystävälleni vinkkauksesta.
- Kesäiset nopeusrajoitukset ja moottoriteiden kunto.
- Ystävät. Uudet ja vanhat.
- Palloilusarjojen playoff-aika. Vanhan valmentajani (Uller Kerde) lause: Sometimes you win, sometimes you lose. Saa aina uuden merkityksen näin keväisin.
- Whatsappin videopuhelu-toiminto.
- …mainitsinko jo kohta alkavan kesäloman?
Oikein mukavaa ja toivottavasti auringonsäteiden valaisemaa viikkoa!
-Esko-
// Kuvat: Jere Lehtonen //


Akkuja ladattu. Olen ollut vain ihan rauhassa. Yrittänyt siirtää tunteet sivuun ja miettiä asioita järjen tasolla. Tämä uusi tilanne vaan muutti monen ihmisen arkea niin radikaalisti, että se väistämättä kolauttaa hyvin vahvasti tuonne tunnerekisteriin. Siksi kirjoittamani