On ollut todella vaikea lähteä kirjoittelemaan näinä aikoina yhtään mitään. Ei oikein ole ollut mitään sanottavaa. Olen aloittanut, pyyhkinyt pois, aloittanut ja jälleen pyyhkinyt pois. Kaikki on tuntunut jotenkin väärältä ja vähäpätöiseltä. Nyt ovat ne koulut sitten menossa lähes kokonaan kiinni ja tämä vaikuttaa omaan arkityöhöni luokanopettajana merkittävästi. Tulipa siis kuitenkin naputeltua muutamia ajatuksia aiheesta.
Suomessa on useita ammatteja, jotka nousevat sieltä keskustelupöytien tuhkakupeista yhtäkkiä otsikoihin ja vielä kultareunuksin kehystettynä. Lastenhoitajat, kassatyöntekijät, lastentarhanopet, sairaanhoitajat, vanhustenhoitohenkilöstö ja niin monia muita. Tämmöisessä poikkeustilanteessa olosuhteita mitataan ja hattua haluan nostaa kaikille, jotka töitä paiskivat niillä omilla tutuilla työpaikoillaan, ilman etätyömahdollisuutta.
Enkä nyt halua lähteä valittamaan yhtään mistään. Siitä ei uskoakseni ole mitään hyötyä. Henkilökohtaisesti marssin työpaikalle niin kauan, kun ilmoitetaan. Opetan paikalle saapuvia lapsia hymy huulilla, joiden vanhempien läsnäolo omilla työpaikoillaan on välttämätöntä. Heillä säilyy oman tärkeän työpanoksensa kautta mahdollisuus helpottaa ja turvata rakkaan kotimaamme toiminta tässä poikkeavassa sekä vaikeassa tilanteessa. Ja ennekaikkea niille kaikista eniten apua tarvitseville on hoitoa saatavilla.
Kotona oleville oppilailleni opetus tapahtuukin sitten hieman eri tavalla. Itsellenikin tilanne on aivan uusi. Ideoita on ja huomenna ne ovat sitten siirtymässä käytäntöön. Aluksi on luvassa varmasti paljon kommelluksia ja sähläystä, mutta yhteistyöllä ja ymmärryksellä nämäkin varmasti pikkuhiljaa onnistuvat.
On ollut mahtava huomata, kuinka paljon on voimaa kunnioittavassa yhteistyössä. Soittelin tänään oppilaideni vanhemmille ja he olivat kyllä aivan huippuja. Puheluiden jälkeen tuli luottavainen ja rauhaisa fiilis. Kukaan ei ainakaan minulta mitään sirkustemppuja odota ja hyvä niin. Perusasioita hieman erilaisilla mausteilla. Eilen oppilaiden lokeroilla näin erään vanhemman. Hän katsoi minua ystävällisesti ja sanoi: Yhteistyöllä, yhteistyöllä. Sitä tässä nyt tarvitaan.
Huomenna onkin sitten luvassa varmasti opettajaurani erikoisin päivä. Pilkettä silmäkulmaan.
Koripallojoukkueeni Hedelmäkorin tunnuslausetta lainatakseni: Yhdessä tästä selvitään!
P.S. Kuvassa koulu, johon aikanaan marssin virkahaastatteluun.
-Esko-
