Eilen kodissani parantelin orastavaa flunssaa ja olin valmistautumassa kaksikymmentäylikuusi alkavaan Susijengin korismatsiin. Televisio valmiiksi kanavalle kaksi ja Pikku Kakkosen lopputunnarit sieltä korviini kantautui. Siinä jäi vielä 20 minuuttia aikaa ennen koripallon ylösheittoa ja tässä välissä televisiosta tulikin kotimainen lyhytelokuva, Katto. Juttelin samalla ystäväni kanssa puhelimessa ja seurailin sivusilmällä televisioruudulle. Puhelun päätyttyä aloinkin seuraamaan televisiota hieman keskittyneemmin. Elokuvan teema pyöri henkilökohtaisen kriisin, orastavan eron ympärillä.
Katsoin sen vielä illalla uudestaan ja siinäpä oli neljääntoista minuuttiin tiivistetty melkoisen monta asiaa, jotka tulivat todella lähelle itseäni. Tämä aihealue pyöri hyvinkin tiiviisti mukana noin kaksi ja puoli vuotta sitten, kun kirjoittelun aloitin. Se oli keino, terapiakeino. Erot entisistä kumppaneista pystyy tämäkin pää käsittelemään ja jälkikäteen ajateltuna ne täytyy kaikki vaan kääntää suhteiksi, joista kaikista on tarttunut mukaan paljon hyvää tänne elämäntaipaleelle. Joistain voi tarttua jopa niinkin hyvää kuin se maailman suurin asia, eli oma lapsi.
Päivittäisen arjen katoamisesta ja isyyden totaalisesta muutoksesta olen myös täällä avoimesti kirjoitellut. Se tilanne onkin asia, joka tulee seuraamaan minua vuosia ja vuosia eteenpäin. Sitä ei ole ihan vielä tämä pää pystynyt käsittelemään, vaikka kuinka on yrittänyt. Edelleen kysymys, kuinka usein tapaat lastasi aiheuttaa häpeää ja todella vaivaannuttavan olon. Näistä asioista en enää edes hirveästi tykkää kenenkään ystävieni kanssa keskustella. Unohtaa sitä ei kokonaan voi, mutta asia on vain yritettävä laittaa jonnekin mielen takalokeroihin ja nauttia ihan täysillä elämästä, koska niitä on tasan yksi täällä elettävänä.
Opiksi on vastoinkäymisistä otettu ja on kyllä mieli tällä pojalla vahvistunut. Mielen totaaliräjähdyksestä on pikkuhiljaa kasaantunut kestävä ja ehyt kokonaisuus, jopa levollinen. Saa tulla aikamoinen meteoriitti vasten naamaa, jotta tämän pojan katto laskeutuisi. Esimerkiksi työhommat eivät unettomia öitä aiheuta. Sitä on oppinut laittamaan asioita tietynlaiseen perspektiiviin.
Tuossa lyhytelokuvassa mies puhuu miehelle. Tuossa elokuvassa mies yrittää löytää oikeita sanoja myllerryksessä olevalle miehelle. Se ei todellakaan ole helppoa ja löytyykö jokaiseen asiaan edes niitä oikeita sanoja? Mustan huumorin ystävänä jopa hymyilytti heidän keskusteluaan katsoessa. Katto voi laskeutua, mutta onneksi se ei romahda kokonaan päälle. Minunkin huonekorkeus oli väliaikaisesti vain metrin. Ei ole enää.
KATTO katsottavissa Yle Areenassa.
-Esko-
// Kuvat: Amanda Aho //
Minulla on erikoinen fiksaatio naistenlehtiin, ollut jo kauan. Me Naiset ja Anna ehdottomasti suurimpia suosikkejani. Juuri sopivan kevyttä lukemista. Sopivan mielenkiintoiset ihmiset kertovat elämästään. Sivuilla on varmasti nähty lähes kaikki suomalaiset julkisuuden valokeilassa olleet ja olevat ihmiset. Jos saisin olla päivän toimittaja, niin haluaisin kysyä Jenni Vartiaiselta: Missä muruseni on? Pate Mustajärveltä: Mitä hän haluaa syödä perunoiden kanssa? Jesse Kaikurannalta tiedustelisin, että minne hänet pitikään viedä? Niin ja parisuhdebloggaaja Sami Minkkiseltä: Mikä meininki?