Iholla- sarja tuli televisiosta ulos syksyllä 2014. Se oli muuten aika erikoista, kun oma naama lävähti vastaanottimiin noin kuusi kertaa viikossa parhaaseen katseluaikaan. Joku saattoi joskus tulla keskustassakin juttelemaan, että oletko siinä sarjassa mukana. Ukko pystymetsästä ei yhtään ollut tuommoiseen osannut valmistautua. Silloin samoihin aikoihin aktivoiduin myös enemmän käyttämään muuan Instagramia. Se oli jotenkin luonnollista siihen samaiseen erikoiseen elämänvaiheeseen. Ensimmäisen kuvani muistan hyvin. Se oli kuva Deep Blue Sea- elokuvan VHS-videokasetista.
Vuonna 2016 perustin oman E2O-blogini, jonka kautta Instagramini alkoi kasvamaan aika nopeaan tahtiin. Tuli tuhat-, tuli kaksi tuhatta-, kolme tuhatta seuraajaa ja niin edelleen. Nyt on sitten tullut täyteen 10 000 seuraajaa. Se on ihan hirveän suuri määrä ja tuntuu itsestäni ihan kummalliselta, että noin moni ihminen arkisia juttujani seurailee. Haluankin kiittää ihan jokaista seuraajaani. Te olette kannustavia, mahtavia, huumorintajuisia ja osaatte ajoittain myös haastaa oikein ajatuksella. Instagramini puolella on aina säilynyt semmoinen rempseä, samaistuttava hyvähenkisyys, vaikka olen sinne hyvinkin syviä asioita ajoittain avannut. KIITOS!
Ehkäpä eniten minulta kysytään asiaa, että kuinka voit tehdä suhteellisen avointa somea, vaikka olet opettaja. Näin olen aiemmin kirjoittanut ja näin kirjoittaisin edelleen. Täysin samoilla sanoilla:
”Usein tulee myös kyselyjä siitä, kuinka opettaja voi kirjoittaa näin avointa blogia? Mitä ne oppilaiden vanhemmat tai oppilaat oikein ajattelevat? Yksi syy miksi aikanaan Iholla-ohjelmaan lähdin tai miksi olen jatkanut tätä kirjoittelua liittyy tähän asiaan. Haluan oman minimediani kautta murtaa sitä opettajaan liittyvää, vieläkin johonkin pinttynyttä mielikuvaa paheettomasta kansankynttilästä.
Opettajuus on minulle ammatti, jota tykkään tehdä. En ole 24h opettaja, todellakaan. Elän aivan normaalia elämää luokkahuoneen oven sulkeuduttua. Jos tämä kirjoittelu ja avoimuus jollekin olisi jollain tasolla hullunrohkeaa ja ylitsepääsemätöntä. Uskoisin ja toivoisin, että hän minulle siitä tulisi sanomaan.”
On siinä paljon positiivisiakin puolia. Esimerkiksi taannoisessa kevätjuhlassa sain lahjaksi noin puoli kiloa hedelmänaperoita. Paljon olen niitä Instagramissani hehkuttanut, lempikarkkejani. Oletettavasti sieltä oli nämä herkut bongattu. No, mutta siis ihan tosissani. Olen aina pitänyt järjen päässä tai ainakin yrittänyt pitää täällä internetin syövereissä. Läppärin kansi ei aukea tietyissä tilanteissa ja puhelimen tajuan laittaa taskuuni ihan hyvissä ajoin.
Olikohan sitten järkevää luvata, että kävelen Helsingistä Lahteen, kun 10 000 seuraajaa täyttyy? Taisi täyttyä melkein samaisena iltana, kun tuommoisia Instaani höpöttelin. Nyt se on sitten heinäkuussa laitettava reppu selkään ja käveltävä vanhan tien vartta tosiaan noin sata kilometriä. Juuri hyvä ja hauska tempaushan se on. Hyvä ajoittain vähän haastaa itseään. En tiedä pysähdynkö matkalla yöksi vaikkapa Mäntsälään. Saapa nähdä.
Vielä kerran kovin suuri kiitos teille kaikille ja ihanaa toivottavasti lämpenevää loppuviikkoa!!
-Esko-
// Kuva: Antti Sihlman //
