Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , ,

Top nine for Instagram ja suora linkki sen tekemiseen

12.12.2019

No olihan se taas katsastettava oma Instagramini suosituimpien kuvien kollaasi. Tällä kertaa vuodelta 2019. Ja hyvinkin helppoa sen tekeminen olikin. TUOSTA LINKISTÄ onnistuu. Käyhän katsomassa omasikin. Itselläni näyttää koostuvan seuraavista asioista.

VAUVA

Sukumme uusin tulokas muutaman päivän ikäisenä. Siinäpä sitä oli jälleen uudessa elämässä ihmettelemistä. Aika heiveröinen heppu oli vielä tuossa vaiheessa.

KEVÄTJUHLAN JÄLKEINEN LOMANSA ALOITTAVA OPETTAJA

Tuota kuvassa näkyvää fiilistä on hyvin vaikea selittää. Sen voi oikeastaan kokea ainoastaan saman ammattikuntani edustaja. Lukuvuosi takana ja hyvinkin kattava opettajan kesäloma edessä. Tunnetila usein haikea, mutta samalla niin onnellinen.

ÄITI

Askel jo äiskällä hieman hidastuu, mutta aina kotikotona ollessa sitä tuntee olevansa se ikuinen äidin pikkupoika. Mittarissa on jo neljäkymmentä ja edelleen äidin ostamissa joulupaketeissa (pehmeissä) on mietitty kasvunvaraa ja pitkien automatkojen päätteeksi täytyy soittaa, kun olen turvallisesti kotona.

OMA MINITERASSINI ILTAVALAISTUKSESSA

Viime keväänä ehostin hieman asuntoni pihassa sijaitsevaa miniterassia. Minibudjetilla sen Ollin kanssa puuhastelimme. Tuli kyllä hieno, kreikkalaiseksi keitaaksi nimesi naapurini. Itse asiassa eilen laitoin sen talviteloille.

VELI JA VAUVA

Kuva ristiäisistä. Usein meitä veljeni kanssa sanotaan samannäköisiksi. Itse en tätä yhtäläisyyttä osaa katsoa. Hän on minua noin kymmenisen senttiä pidempi ja muutamaa naksua asiallisempi. Toiminut aina itselleni hyvin esimerkillisenä mentorina.

KETTUTATUOINTI

Pieni ihminen suunnitteli raakaversion ja hieman vanhempi ihminen toteutti. Olen kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen. Otan myös työni tosissani, koska nykyinen luokkani on nimetty KETTULAKSI. Tietää ainakin minne aamuisin mennä. Kunhan tarkastaa oikeasta kädestä.

MIETELAUSE VUODEN 2019 OPEKALENTERISSA

Eräänlainen opettajan homman virstanpylväs on saavutettu. Seuraavaksi tavoitteeksi otan pääsemisen linnan juhliin omilla avuilla. Vuoden luokanopettaja-tittelin hakemisprosessi on jo aloitettu. Avecin hankkiminen tuntuu olevan jopa vaikeampaa.

ISÄNPÄIVÄN KUVAKOLLAASI

Muistojen kuvalaatikosta keräsin erinäisiä itselleni tärkeitä otoksia. Hyvä fiilis välittyy noista kuvista. Ja onhan se isänpäivä aina erityinen. Ja todellakin liputuksen arvoinen.

HYVIN KÄVI HYVINKÄÄLLÄ

Tärkeä ja erilainen yhteistyöjuttu viime keväänä Hyvinkäällä. Asustelimme Natan kanssa kuukauden kyseisessä kaupungissa. Oli todella kivaa ja erilaista aikaa elämässäni. Sai tuo tempaus myös paljon näkyvyyttä erinäisissä medioissa. Oli Maikkaria, Hesaria ja vaikka sun mitä. Tulee edelleen käytyä Hyvinkäällä noin kerran kuukaudessa ja esimerkiksi Hotelli Sveitsi on muodostunut hyvinkin tärkeäksi paikaksi. Hyvin siis kävi!

Torstaita ja huomenna työpaikan pikkujoulut, huhheijjaa!!

Joko on pikkujoulut juhlittu?

-Esko-

Comments (0)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Categories

Archives