Näe Mut!-kampanjaan törmäsin jostain median syövereistä. Tai aluksi näin yhden noista ylempänä olevista kuvista. Herättivät mielenkiintoni ja tutustuin tarkemmin mistä on kysymys. Kampanjan tarkoituksena on herättää aikuiset ihmiset pysähtymään ja ajattelemaan juuri sen oman lapsensa tilannetta ja hyvinvointia erotilanteissa. Henkilökohtaisesti, eronneena pienen lapsen isänä tämä kampanja tuli todella “iholle” ja halusin sen täällä blogissani tuoda myös esille. Luin nettisivuilla olevia tarinoita ja herättivät kyllä todella paljon ajatuksia. Jokainen ero on erilainen. Jokainen eron kokenut lapsi on varmasti myös erilainen.
Kaikki, ihan kaikki ymmärtävät ja tietävät, että hyvin hoidettu ero on lapselle se paras ratkaisu. Voi, kun ne olisi aina helppo hoitaa. Osaisi aina vastata lapsen esittämiin kysymyksiin oikein. Ja ennenkaikkea kaikkiin kysymyksiin löytyisi vastaus. Lapset esittävät erojen aikana varmasti kysymyksiä, joiden edessä omat vanhemmatkin saattavat olla voimattomia. Erotilanne on usein myös aikuiselle todella kuormittava ja koko elämä saattaa ajautua täydelliseen pyörremyrskyyn. Kaikesta huolimatta se oma lapsi tulisi aina pitää toiminnan keskiössä. Lapsesi ottaa sinua kädestä kiinni, katsoo silmiin, laittaa sinun leikkihiiresi omaan kotiin asustelemaan. Se on melkoisen vaikea tilanne. Kyyneleet pyrkivät silmiin, puret huulta, mutta on vain tsempattava ja kerättävä itsensä.
Jokainen lapsi reagoi omaa elämäänsä kuormittaviin tilanteisiin hyvin eri tavalla. Heidän tuntosarvensa tämmöisissä asioissa ovat erityisherkällä asetuksella. Jokainen sana ja ele tallentuvat varmasti heidän pienille kovalevyilleen. Tämä tulisi aina muistaa. Itsellenikin on jäänyt omasta lapsuudestani mieleen se aika, kun isäni muutti työnsä perässä Lahteen. Muutimme loppuperheen kanssa Joensuusta vasta myöhemmin perässä, mutta ei sitä ollut pienen pellavapäisen pojan ihan helppoa ymmärtää. Kakkosluokalla jäin kiinni myymälävarkaudesta melkein heti isäni muuton jälkeen. Se taisi olla pikku-Eskon reagointi ja hätähuuto, että tulehan lainkuuliainen käräjätuomari-isi nyt takaisin sieltä. Ei tullut, mutta onneksi me muutimme perässä. Hyvin selvät asiat aikuisten mielissä eivät välttämättä jäsenny pienen ihmisen päässä ihan samalla tavalla.
Ajan parannettua useita haavoja on näitä asioita tänne hieman helpompi kirjoitella. Hyvin monia asioita olisin henkilökohtaisesti tehnyt erossani varmasti eri tavalla, mutta ei siinä akuuttitilanteessa ollut ajatus mukana kaikissa ratkaisuissa. Ei tiennyt oikein mistään mitään. Nyt tietää ja toivottavasti samanlaista myllyä ei tarvitse käydä enää ikinä läpi. Eteen tuli ja varmasti tulee edelleenkin kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia edes mentori Sinkkosen oppaista. Tulee kysymyksiä, joihin ei auta kasvatustieteen maisterin kasvatuspsykologian opinnot. Tulee kysymyksiä, joita kysyy pieni, maailman rakkain, ainutkertainen ihminen. Tämmöiset kampanjat toivottavasti herättävät ihmisiä ajattelemaan. Antavat vanhemmille työkaluja ja informaatiota, jos omat keinot ja voimat eivät riitä.
Näe lapsi, ilman kasvomaalauksia!
-Esko-
// Kuvat: naemut.fi //
Käsi kädessä saapuu koulun eteen vanhempi ja se pieni keltanokka. Keltanokka, joka on aloittanut sen kauan odotetun koulutaipaleensa. Tähän hellyttävään näkyyn olen törmännyt jokaisena työaamunani ja tulen varmasti vielä useana aamuna törmäämään. Tuossa hetkessä mieleeni pyrkii ajatus siitä, kuinka tämä roolini vanhempana, jokatoinenviikonloppuisänä ei olekaan ihan helppoa. Vaikka kuinka yrittää todistella voivansa hyvin. Elävänsä täysillä. Ei tämä alkanut arki olekaan ihan niin yksinkertaista. Tämä on ajoittain ihan h#####n vaikeaa. Päivittäin eteen tulee hetkiä, jotka muistuttavat arkisista hetkistä. Hetkistä, jotka olisi mahtavaa jakaa oman rakkaan tyttärensä kanssa.