Tag: isä

Lauantaina löysin itseni tapahtumasta, jollaisessa en ole koskaan aikaisemmin ollut. Ympärilläni ainoastaan naisia ja osalla mukana heidän jälkikasvuaan. Ylpeänä miehenä ja isänä osallistuin elämäni ensimmäisille vaatekutsuille. Eikä siellä kukaan ihmetellyt, että mitäköhän tuo parrakas ukko mahtaa täällä tehdä? Liekö tullut vain notkuvan herkkupöydän takia tai viehättäviä naisia ihastelemaan. Ei, ei, oikein mukava oli tapahtuma ja aina se on mielenkiintoista päästä ihan uusia asioita elämässään todistamaan. Toki paikalla oli myös se notkuva herkkupöytä sekä niitä viehättäviä toisen sukupuolen edustajia.

Tuttavaperheemme järjesti Lahdessa vaatekutsut, joihin tyttäreni kanssa osallistuimme. On muuten mukavaa, että tämmöisiä tuttavaperheitä on elämäämme siunaantunut. Perheen tytöt ovat usein vierailleet meillä täällä Helsingissä ja minun tyttäreni vastavuoroisesti heillä Lahdessa. Heitimmepä yhdessä kesällä viikon mittaisen roadtripinkin tuonne Pohjoiseen. Ystävät ne ovat tärkeitä niin pienille, kuin hieman isommillekin. 

Kutsujen aluksi ystäväni esitteli kaikki paikalla olleet. Aluksi mieleeni tulvi väistämättä jotkin opettajankoulutukset, jossa hauskasti ringissä leikitään ja keksitään toisista hieman väkisin ylistäviä adjektiiveja. Esko Empaattinen, Jani Juonikas, Kirsi Kekseliäs jne…Onneksi tällä kertaa tunnelma oli hieman toinen. Syvällisiäkin asioita itselleni täysin tuntemattomista ihmisistä lempeällä äänensävyllä kerrottuna. Ja sitten olikin minun vuoroni. Esko on aivan upea, ihana ja osallistuva isä. Siinä meinasi partasuulla pyrkiä liikutuksesta kyynel silmäkulmaan, koska nuo sanat tuntuivat ihan mielettömän hyvältä. Vieressä seissyt tyttäreni katsoi minua silmiini ja puristi kädestäni. Se oli jotenkin pieni, mutta merkityksellinen hetki.

Tässä on vuosien saatossa tullut kipuiltua tämän oman isyyteni kanssa enemmän ja vähemmän. Hyppy ydinperheen isästä kalenterista tapaamisia tarkistavaksi etäisäksi on tuonut eteen tuntemuksia, joita on todella vaikea kuvailla. Se oman pään sisälle rakennettu häpeä omasta roolistani on ajoittain ollut aivan järjettömän suuri taakka. Siihen vielä lisämausteena olet saanut tasaisin väliajoin lukea mitä eriskummallisempia täysin tuulesta temmattuja tuntemattomien ihmisten olettamuksia omasta vanhemmuudestani. Kuinka Esko ei osallistu ja kuinka hän mielummin juoksee p#€%n perässä ja haluaa vain bailata sekä bilettää. En ihan ymmärrä mistä tuommoisia ajatuksia ihmisten päähän tulvii. Ehkäpä minun ei tarvitsekaan ymmärtää. Bailatakaan ei enää kovin usein pysty, kun palautuminen kestää useampia päiviä. Pallon perässä juoksen kyllä ajoittain koristreeneissä, mutta sitä tuossa tuskin tarkoitettiin.

Jos on vuosien saatossa kipuiltu, niin ovatpa ne vuodet tehneet myös todella hyvää. Ajan kanssa sitä on onnistunut rakentamaan itselleen hyvin toimivia käsittelykeinoja, joilla sitä isyysroolihäpeää on saanut hälvennettyä ja onnistunut tekemään elämästä hyvin kepeää ja nautinnollista. Lapseni kanssa vietetty aika on todella palkitsevaa ja mukavaa. Ja myös siitä omasta ajasta osaa ja uskaltaa jo nauttia ilman minkäänmoista syyllisyyttä. Ei tarvitse ajatella mitä muut ihmiset elämästäni ajattelevat, etenkään tuntemattomat.

Ja ovatpa ne asiat menneet vuosien saatossa myös ihan päälaellaan. Se reiteni päällä makaillut pieni nyytti, jolle yritin keskellä yötä juottaa pullosta juuri oikeanlämpöistä NAN kakkosta, opettaakin nykyään minulle kuinka syödään sushia puikoilla. Se pieni ihminen, jolle luin iltasaduksi niitä jättimäisiä pahvisia satukirjoja lukee nykyään itse sängyssään iltakirjojaan. Se pieni ihminen, joka katsoi Kaapoa ja Pipsa Possua silmät tapittaen katsoo nykyään itse Netflixistä valmiiksi naurettuja lastensarjoja. Onneksi ei vielä kuitenkaan Frendejä, koska siinä vaiheessa olisi jo painava sana sanottavana. Mahtava tyyppi ja mahtava olla juuri hänelle se upea, ihana ja osallistuva isä.

Niin ja joka ottaa myös melkoisen hienoja kuvia.

-Esko-